Turha yrittää tuoda itseään kropalla esiin – Elektronisen musiikin DJ:t kertovat Ylioppilaslehdelle häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta

Haastateltavat sanovat, että tilanne on viime vuosina parantunut, mutta naiset kohtaavat alalla edelleen paljon vähättelyä.

T:Teksti:

K:Kuvitus Jaakko Pallasvuo

Kun Anastasija Issaeva oli soittamassa keikalla kesällä 2020, tuntematon mies käveli yllättäen yleisöstä hänen luokseen.

”Ton näkönen mimmi, ja sä vielä soitat!”

Kohteliaisuudeksi tarkoitettu kommentti on jäänyt Issaevan eli DJ Anastasijan mieleen. Se ei ole ainoa laatuaan. Vartaloa ja ulkonäköä on kommentoitu ja tarjouduttu auttamaan miksauksen harjoittelemisessa – taka-ajatukset mielessä.

Uran alussa Issaeva stressasi, miten hän voi pukeutua. Onko toppi ”liian avoin” tai hame ”liian lyhyt”? Issaevalle on joskus sanottu, että on turha yrittää kropalla tuoda itseään esiin. Nykyään hän pukeutuu niin kuin haluaa.

”Se on oikeasti aika ikävää, koska hei, sehän on mun kroppa. Sä sitä seksualisoit, enkä mä mun pukeutumisella.”

Jenni Inberg/DJ Djane J7:

”Olen aika paljonkin joutunut kohtaamaan ennakkoasenteita siitä, että en soittaisi teknisesti yhtä hyvin kuin miehet. Monien on ollut vaikea uskoa, että tuotan musiikkini itse. Lisäksi naisDJ:n musiikkityyliksi oletetaan usein jotain muuta kuin vaikkapa rankkaa industrial hardcorea. Toisaalta salaa nautin siitä, kun saan rikkoa olettamuksia palasiksi. Epämiellyttävät tilanteet ovat harvinaisia, mutta niin sanotuissa perusbaareissa niitäkin on tullut vastaan. On huudeltu, että näytä tissit tai kommentoitu ulkonäköä musiikin sijaan.”

Miehisenä pidetyllä alalla unohdetaan, että naiset ovat olleet luomassa konemusiikkia jo 1950-luvulta lähtien. Muun muassa Daphne Oram kehitti 1960-luvulla laitteen, joka loi ääntä siihen syötettyjen graafisten symbolien avulla.

Silti alan sukupuolijakauma on yhä epätasainen. Esimerkiksi vuonna 2020 DJ Mag -julkaisun vuosittaisen 100 suosituimman elektronisen musiikin artistin listauksesta naisia oli 13.

Musiikin- ja sukupuolentutkija Milla Tiaisen mukaan naispuolisten tekijöiden teknologiaosaaminen kyseenalaistetaan edelleen helposti. Jos nainen tekee musiikkia teknologian avulla, sitä saatetaan pitää poikkeuksellisena.

Musiikkisivustot valitsevat vuoden nais-DJ:n. Tiaisen mukaan ilmiö on musiikkimaailmassa yleinen. Hän on kohdannut artisteja, jotka ovat kyllästyneet kertomaan kerta toisensa jälkeen, miltä tuntuu olla nainen miesvaltaisella alalla.

”Ihanteena tietysti olisi, että sukupuolen sijaan keskityttäisiin artistiin ja hänen musiikkiinsa”, Tiainen sanoo.

Sitä ennen sukupuolesta on kuitenkin puhuttava, jotta epätasa-arvoon ja ongelmiin voidaan puuttua.

Myönteisenä kehityksenä Tiainen pitää koronan aikana yleistyneitä open air -tapahtumia, joita järjestettiin esimerkiksi Helsingissä viime kesänä lähes joka viikonloppu. Ilmaistapahtumissa ei ole paineita lipputuloista. Sen ansiosta erilaiset artistit voivat esiintyä suurenkin yleisön edessä.

”Ihanteena tietysti olisi, että sukupuolen sijaan keskityttäisiin artistiin ja hänen musiikkiinsa.”

Moneen eri elektronisen tanssimusiikin genreen vaikuttanut house sai alkunsa 1980-luvun Yhdysvalloissa mustien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhteisössä. Rasistisessa yhteiskunnassa house-klubit olivat turvallisia paikkoja, joihin jokainen sai tulla sellaisena kuin on. Myös tekno sai alkunsa Yhdysvalloista. Siitä tuli housen tavoin sorrettujen ryhmien musiikkia.

Nykyään house, tekno ja muut elektronisen musiikin genret ovat valtavirtaistuneet. Ympäri maailmaa järjestetään jopa kymmeniä tuhansia kävijöitä houkuttelevia elektronisen musiikin festivaaleja.

Naisten osuus esiintyjistä on kasvanut, mutta hitaasti. Vuosina 2017–2019 tehdyn tutkimuksen mukaan 400 elektronisen musiikin festivaalilla 25 prosenttia esiintyjistä oli naisia. Vuonna 2013 naisesiintyjiä oli 10 prosenttia.

Ulkomailla keskustelu elektronisen musiikin epätasa-arvoisuudesta on saanut mediahuomiota. Yksi tämän hetken suosituimmista elektronisen musiikin artisteista, venäläinen tuottaja ja DJ Nina Kraviz, kertoi kokemuksistaan The Guardian -lehden haastattelussa vuonna 2018. Kravizin mukaan hänen mieskollegansa ovat sanoneet, että Kraviz keskittyy liikaa seksuaalisuuteensa ja vartaloonsa taiteellisuuden kustannuksella. He ovat arvostelleet myös Kravizin meikkaamista.

Brittiläinen DJ-tuottaja Rebekah, oikealta nimeltään Rebekah Teasdale, kertoi viime vuonna The Guardian -lehdelle kokeneensa urallaan seksuaalista ahdistelua ja hyväksikäyttöä. Jotkut ovat myös epäilleet, ettei Teasdale soita omia keikkojaan tai miksaa itse musiikkiaan. Siksi Teasdale on jopa soittanut keikan kameran edessä todistaakseen taitonsa.

”Peace, love, unity, respect. Whatever, a load of bullshit.”

Suomalainen houseartisti Laura Petris-Forsell tuotti musiikkia miehensä Samuli Kempin kanssa Sam & Gigi -duossa 2000-luvun alussa. He keikkailivat aktiivisesti ulkomailla asti.

Siihen aikaan naisia ei juuri näkynyt DJ:nä, eikä Petris-Forsell tuntenut yhtään naispuolista tuottajaa.

Petris-Forsellin mukaan Sam & Gigi -duon musiikki oli ”liirumlaarumia rakastumisesta”, olivathan hän ja Kemppi vastarakastuneita. Siitä Petris-Forsell sai myös kuulla. ”Samuli Kempin vaimo” oli monesti hänen ainoa statuksensa.

Moni oletti, että duon musiikki oli Kempin musiikkia, johon Petris-Forsell kävi vain laulamassa vokaalit. Todellisuudessa musiikkia ei olisi voinut syntyä ilman tasapuolista työpanosta.

Kemppi oli teknisesti taitava ja osasi rytmiikkaa, mutta ei melodioita. Petris-Forsell kyllä lauloi vokaalit, mutta myös loi biisien melodian säveltämällä ja soittamalla.

Kun Petris-Forsell teki duolle hyviä sopimuksia ulkomaisten levy-yhtiöiden kanssa, sana kiiri muiden artistien korviin. He soittivat Kempille, joka ei tiennyt sopimusasioista mitään. Kukaan ei ottanut Pet is-Forselliin yhteyttä, vaikka hän olisi ollut valmis auttamaan.

”Peace, love, unity, respect. Whatever, a load of bullshit. Me ei saatu jeesiä keneltäkään, eikä kukaan halunnut sitä meiltä.”

Petris-Forsellin mielestä muutosta parempaan on kuitenkin tapahtunut.

Myös Hilla Julkunen on nähnyt alan ikävät puolet. Julkunen eli DJ Hilla Liila on DJ-kollektiivi Local Deepin perustajajäsen, samannimisen radio-ohjelman juontaja ja entisen Pussy eau de Clubin DJ.

Julkusen mukaan epäkohtia ei yleensä tuoda esiin.

”Se on se vittumainen osuus. Kaikki, varsinkin naisoletetut, tietävät, että on olemassa paljon epäkohtia. He puhuvat niistä keskenään, mutta jostain syystä näihin teemoihin ei tartuta, oteta vakavasti tai kysytä, mikä tää meininki on.”

Vuonna 2018 suomalaiset elektronisen musiikin toimijat julkaisivat Valomerkki-vetoomuksen, jossa vaadittiin konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimia kohti turvallisia ja ahdistelusta vapaita tiloja, selkeitä toimintaohjeita ongelmatilanteisiin sekä vakavasti otettavaa julkista keskustelua. Vetoomuksen allekirjoittivat sadat alalla toimivat henkilöt.

Valomerkin sivuilla on julkaistu artistien, tapahtumanjärjestäjien ja yleisön kokemuksia, joissa he kertovat nimettöminä seksismistä, seksuaalisesta ahdistelusta, syrjinnästä ja ulkonäön kommentoimisesta.

”Valomerkki ei saanut aikaan sitä, mitä sillä haettiin, koska tää skene on niin pää hiekassa rumista osuuksista”, Julkunen sanoo.

”Valomerkki ei saanut aikaan sitä, mitä sillä haettiin.”

Julkusen mukaan ylenkatsominen on edelleen tavallista. Esimerkiksi jos nainen tai naiseksi oletettu DJ tulee uutena skeneen, miespuoliset kollegat saattavat ajatella, että hänelle pitää opettaa kaikki kädestä pitäen. Neuvoja annetaan, vaikka niitä ei ole kysytty.

Julkunen on muunsukupuolinen. Hän ei ole itse kohdannut syrjintää sukupuoli-identiteettinsä takia, vaan siksi, että uudet ihmiset olettavat, että hän on nainen. Elektroninen musiikki on lähtöisin queer-maailmasta, mikä voi Julkusen mukaan vaikuttaa siihen, että naisia saatetaan alalla kohdella huonommin kuin sukupuolivähemmistöjen edustajia. Julkunen on huomannut, että nykyään artistikattaukset ovat moninaisempia. Vielä vuo na 2018 Bassolinja-festareiden lähes 20 esiintyjästä Julkunen oli ainoa artisti, joka ei ollut mies.

Kehityksestä huolimatta asenteet eivät ole muuttuneet tarpeeksi.

Skene on kahtiajakautunut, Julkunen sanoo. Helsingin keskustan tapahtumissa artistit ovat pitkälti miehiä. Kallion suunnalla, esimerkiksi Kaikussa ja Ääniwallissa, artistikattaus on usein moninaisempi.

Vaikka Julkunen sai uransa alussa monilta neuvoja, hän ei koe saaneensa sellaista tukea, jota toivoi. Siksi hän on halunnut toimia toisin. Julkunen ja Issaeva ovat tehneet yhteistyötä ja auttaneet toisiaan. Issaeva on buukannut Julkusen soittamaan tapahtumaan, ja Julkunen on ottanut Issaevan mukaan järjestämään reivejä.

Parikymppinen Issaeva on siirtynyt tanssilattialta dekkien taakse vuonna 2020. Huhtikuussa hän esiintyi ensimmäistä kertaa ulkomailla.

Issaeva haluaa olla uusille artisteille se turvallinen henkilö, joka häneltä joskus puuttui. Tyyppi, jolta voi pyytää apua ilman huolta ikävistä taka-ajatuksista.

”Mä haluan antaa itsestäni jotain tälle skenelle, koska mä rakastan sitä. Se on mun koti.”

Lotta Uotila/DJ Ulrika:

”En ole ikinä kohdannut ennakkoluuloja skenen sisällä tai kollegoiltani, mutta asiakkailta, joiltakin keikkajärjestäjiltä ja esimerkiksi teknikoilta olen. Jotkut ovat olleet aidosti yllättyneitä, kun tunnen soittimien tekniikan. Uskon, ettei mikserini kytkentään tarjottaisi apua, jos olisin mies. Painotan, että nämä kerrat ovat kuitenkin olleet harvassa. Useimmiten ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja ehkä vain omasta mielestään avuliaita. Ennakkoluulot ja stereotypiat istuvat kuitenkin sitkeästi joidenkin mielissä. Toivoisin, että alalle tulisi enemmän uusia etenkin naisoletettuja tekijöitä, jotta sukupuolten ero ei olisi niin suuri ja vihdoin ja viimein päästäisiin eroon ajatuksesta, että tämä olisi miesten ala. Lupaan myös itse tarkastella omaa käytöstäni tilanteen parantamiseksi. Toivoisin myös, että lakattaisiin puhumasta nais-DJ:stä. On olemassa vain DJ:tä.”

Juttua päivitetty 12.5. kello 13.20. Muokattu ingressiä ja lisätty Jenni Inbergin ja Lotta Uotilan haastattelut.