Pääministeri Paavo Lipponen kyseli alkuvuonna, kuka on se Herra X, joka korvaisi valtiovarainministerinä Sauli Niinistön. Ainakaan Keskustapuolueen ehdokasta tarvitse miettiä kauan:
Hän koulutukseltaan valtiotieteiden lisensiaatti. Hän on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja. Hän on puolueensa varapuheenjohtaja, mutta hän on suosittu yli puoluerajojen.
Häntä äänestettiin ahkerasti viime eduskuntavaalien alla, kun Vihreä Lanka -lehti kyseli Vihreän liiton valtuutetuilta, kenet he haluaisivat ihannehallitukseen.
Hän on Esko Ahoon verrattuna oikea Harvardin-kävijä, joka lähti suureen länteen akateemisilla ansioillaan.
Hän on nainen. Hänen nimensä on Maria Kaisa Aula.
Niin vahva on aulan asema tällä hetkellä politiikassa, että keskustan sijaispuheenjohtajan paikan piti olla varma, kun Esko Aho lähti Amerikkaan. Mutta toisin kävi, ja puolueen puikkoihin astui Anneli Jäätteenmäki.
”Minun kannattajani eivät olleet puoluekokouksessa tarpeeksi fanaattisia. Kun olisi pitänyt olla äänestämässä, he lähtivät iltarientoihin ja kaljalle”, Maria Kaisa Aula nauraa.
”Olihan se tietenkin pettymys, koska puheenjohtajuuteen satsasi ja valmistautui henkisesti. Toisaalta olin helpottunut. Työ olisi vienyt suuren osan vapaa-ajasta”, Aula pohtii tappiotaan. ”Sen olen päättänyt, että keskustan puheenjohtajaksi en ole enää jatkossa ehdolla.”
Aulan tappiota selittää myös se, että osa puolueväestä halusi näpäyttää Ahoa, jonka leiriin Aulan katsotaan kuuluvan.
Matka keskustan johtoon alkoi, kun Paavo Väyrynen siirtyi vuoden 1991 vaalien alla Lapista Uudenmaan vaalipiiriin. Lappiin etsittiin uusia ehdokkaita, ja Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella assistenttina työskennellyt Aula päätti ryhtyä leikkiin.
”Minulla ei ollut oikeastaan töitä. Olin kuukauden työttömyyskortistossa ennen kuin tulin yliopistolle assariksi. Oltiin laman korvilla, ja tarjolla oli vain väliaikaisia hommia. Siksi ehdokkuus tuntui ihan hyvältä idealta.”
Aula pääsi rimaa hipoen eduskuntaan. Nousu jatkui, kun tuoreesta kansanedustajasta tuli pääministeri Ahon erityisavustaja.
”Se oli äärettömän työntäyteistä aikaa. Päivät olivat pitkiä, kaksitoista tuntiakaan ei riittänyt. Iltayhdeksältä ryhdyttiin kirjoittamaan seuraavan päivän puheita”, Aula muistelee.
”Julkisuudessa on ajateltu, että olisin erityisesti Ahon opetuslapsi, joka tekee, mitä hän sanoo. En ole kokenut sitä näin. Pikemminkin ajattelutapamme on samantyyppistä, ja siksi päädyin Ahon avustajaksi.”
Poliittisena idolinaan Aula ei Ahoa pidä, kuten ei ketään muutakaan. Esikuvia saa kaivamalla kaivaa, mutta lopulta Aula mainitsee Eeva Kuuskosken, Urho Kekkosen ja Johannes Virolaisen.
Nykypolitiikoista Aula sanoo seuraavansa muun muassa Osmo Soininvaaran ja Erkki Tuomiojan kirjoituksia ja haastatteluja.
”Ahokin on mainettaan parempi kehittelijä ja strategi”, hän lisää.
Ei kaikkien mielestä, sillä Aho kontolle lasketaan yleisesti keskustan työreformi, josta on tullut puolueelle riippakivi. Viimeksi vappuna Metallityöväenliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa julisti, että työreformi-Ahon keskusta ei kelpaa ay-liikkeelle.
Aula oli yksi parjatun työreformin arkkitehdeistä. Mutta floppina hän ei sitä pidä, vaikka myöntääkin, että sen lakaiseminen maton alle oli katkeraa.
”Työreformi oli suomalaiselle poliittiselle kulttuurille liikaa. Olihan se pettymys, kun sivistyneistön ja älymystön keskuudessa ei ollut valmiutta edes keskustella asiasta”, Aula sanoo.
Kritiikki etujärjestöjen suuresta roolista suhteessa puolueiden rooliin ei ole kadonnut. ”Jos vertaa vaikka kuinka monta henkeä etujärjestöissä ja puolueissa on töissä, voi huomata eron voimavaroissa. Järjestöillä on liian suuri rooli suomalaisessa politiikassa.”
Aula on kotoisin neljän tuhannen asukkaan Tervolasta, joka Aulan sanoin on Kemijokivarren vahva ja itsetuntoinen kunta Peräpohjolassa.
”Sellainen, jota nykyään pidetään hallituksessa ongelmallisena. Siellä oli mukava asua. Tosin luin jokin aika sitten päiväkirjaani, ja olin nuorena tyttönä kirjoittanut, että haluaisin lähteä täältä nopeasti. Totta kai nuorena haluaa katsomaan maailmaa.”
Politiikkaan Aula lähti mukaan Tervolan lukion kouluneuvostossa ja Keskustanuorissa. ”Kouluneuvostoasiat eivät olleet poliittisia. Siellä ajettiin viihtyisyyttä ja hommattiin Pelle Miljoonan konserttia ydinaseita vastaan. Myös se Keskustanuorten toiminta oli sellaista ympäristövuoden visakoivujen istuttamista kunnantalon pihalle. Keräsimme myös rahaa Etelä-Afrikan apartheidin vastustamiselle”, Aula muistelee.
Aulan toinen koti on edelleen Tervolassa. Maanviljelyyn ei kansanedustajalla ole aikaa, mutta hän viljelee puutarhassaan eksoottisia yrttejä.
Toinen harrastus on musiikki, pianonsoitto. Yliopistossa opiskellessaan Aula suoritti tutkinnon Käpylän musiikkiopistosta.
”Lempimuusikkoni on Bach. Ehkä siksi, että minäkin olen jollakin tavalla järjestelmällinen. Kuuntelen lähinnä klassista musiikkia, en kuitenkaan ihan modernimmasta päästä.”
Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Aula pääsi Helsingin yliopistoon valtiotieteelliseen tiedekuntaan. ”Ei minulla ollut selkeää käsitystä, mitä yleinen valtio-oppi tarkoittaa. Minua kiinnostivat yhteiskunnalliset asiat.”
Poliittinen ura ei vielä tuolloin ollut suunnitteilla. Kesät kuluivat kesätoimittajana Pohjolan Sanomissa, ja opintojen edetessä tutkijanura alkoi kiinnostaa.
Osa opiskelusta meni myös järjestötoiminnassa, Keskustan Opiskelijaliitossa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa. Vuonna 1988 Aula oli HYY:n puheenjohtaja.
”Ylioppilaskuntapolitiikka suuntautui maailman epäoikeudenmukaisuuskysymyksiin, ydinvoiman vastustamiseen ja rotusorron vastustamiseen. HYY osti ekotilan Mikkelin seudulta”, hän muistelee.
Aula arvioi, että nyt tuolloinen opiskelijasukupolvi, ne jotka olivat 1980-luvulla nuoria, ovat pääsemässä merkittäviin asemiin. Samalla heidän ajamansa asiat ovat nousseet politiikkaan. ”Viive on kyllä valitettavan pitkä”.
Opiskelijoiden kantaaottavin ja aktiivisin porukka liikkui tuolloin juuri ylioppilaskunnassa: Hannu Majamäki, Timo Harakka, Teppo Turkki ja Suvi-Anne Siimes, Aula luettelee.
”Sen sijaan valtio-opin laitoksella ei yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuttu kovin paljon, kuten ei nytkään.”
Aula kritisoikin suomalaista yhteiskuntatiedettä liiallisesta sisäänpäinlämpiävyydestä. ”Kun opiskelin valtio-oppia, tyyli oli se, että mitä hienomman strukturalistisen lauseen rakentaa, sitä hienompi juttu.”
Kaikesta huolimatta Aula viihtyi tieteen parissa sen verran hyvin, että kandiksi valmistuttuaan päätti ryhtyä jatko-opiskelijaksi.
”Hain moneen paikkaan, mutta mikään ei oikein tuntunut tärppäävän. Yleisradiosta sain pätkätyösopimuksen tutkijana. Olisin päässyt myös Osuuspankin esimieskoulutukseen, mutta onneksi luovuin siitä.”
Valtiotieteen lisensiaatiksi Aula valmistui vuonna 1990, aiheenaan poliitikkojen ja toimittajien suhteet.
Sekä tutkijana että poliitikkona Aulaan vaikutti kovasti vuosi jatko-opiskelijana Harvardissa, Kennedy School of Governmentissa. Hän kertoo ihastuneensa amerikkalaisten yhteiskuntatieteilijöiden tapaan pyrkiä kirjoittamaan mahdollisimman selväjärkisesti.
”Ongelmasuuntautunut tutkimus on Suomessa heikkoa, mikä ilmenee myös päätöksenteon ongelmina. Meillä ei ole tutkimusperinnettä, jossa seurattaisiin hankkeita alusta loppuun. Saati sitten, että ennakkoon selvitettäisiin hankkeiden sudenkuoppia”, Aula sanoo.
Yhdysvalloissa Aulaan teki vaikutuksen myös politiikan ihanteellisuus. ”Amerikan poliittisessa systeemissä on vähintään yhtä paljon ongelmia kuin Suomessa, mutta sekä poliitikkojen että tutkijoiden puhe on ideologisesti sävyttynyttä. Heillä on suuria tavoitteita. Politiikka ei ole kyynistä näpertämistä tai asiantuntijalähtöistä hallintoa.”
Aula kaipaa suomalaiseen politiikkaan lisää visiointikykyä ja selkeitä ideologisia linjoja. Jo suomalaispoliitikkojen puhe on hänestä liian hallinnollista.
”En tiedä, onko vika vahvassa virkamiesvallassa ja heikoissa poliitikoissa. Vai tuottaako monipuoluejärjestelmä tasapaksua puhetta”, Aula miettii. Vastaesimerkkinä hän mainitsee Bill Clintonin puheet, jotka ovat sekä retorisesti että sisällöllisesti upeita.
Suomalaisessa politiikassa on Aulan mielestä muutenkin parantamisen varaa. ”Vasemmisto-oikeistohallitus sumuttaa kansalaisia. Jos otetaan Ben Zyskowicz ja Jaakko Laakso, niin kaikki näkevät, kuinka erilaiset poliittiset linjat ovat”, Aula arvioi.
”Keskustassa on sekä konservatiivisia sekä sosiaaliliberaaleja ajatuksia. Kokoomuksessa taas on menty liikaa markkinaliberaaliin suuntaan. Perinteiset kokoomuslaiset ovat jääneet heitteille.”
Itsensä Aula määrittelee keskustaliberaaliksi, uudistushenkiseksi. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että ei kaikki konservatiivisuus ole pahasta. Ihannehallituskumppaneina Aula pitää vihreitä ja vasemmistoliittoa.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin ja uuteen hallitukseen on pitkä aika, mutta mitä valtiovarainministerin paikkaan tulee, niin kyllä se Aulaa kiinnostaa.
”Valtiovarainministeri on mieluisin pesti, jos näin ihan teoreettisesti puhutaan, koska muiden ministerien rooli suhteessa valtiovarainministeri-pääministeri kaksikkoon on heikko. He juoksevat ympäri maata koulujen avajaisissa ja vanhainkodin juhlissa pitämässä puheita”, Aula sanoo.
”Politiikan sisällön luomisen painopiste on valtiovarainministeriössä. Toinen asia on, pitäisikö sen olla näin vai pitäisikö käytäntöjä muuttaa?”
Heikki Valkama
Kuva: Ville Palonen
