Taklaa ja junaile yliopistoyrittäjäksi

T:Teksti:

Pinttyneen kliseen mukaan yliopisto-opiskelija kavahtaa kaksi askelta taaksepäin, kun kuulee sanan yrittäjä. Helsingin yliopisto on ryhtynyt siedättämään yrittäjyysallergiaa opiskelijoistaan ajatushautomo Demos Helsingin vetoavulla. Vuoden kestävässä ohjelmassa opiskelijat tutustuvat yrittäjämäiseen toimintaan erilaisissa työpajoissa ja vertaisryhmissä. Tarkoitus on pohtia, miten opintojen aikana päntätyt tenttikirjat ja rustatut esseet muuttuisivat yhteiskuntaa hyödyttäväksi toiminnaksi – ja toisivat pari latia myös yhteiskunnallisen yrittäjän taskuun.
”Tutkijalla ja yrittäjällä on oikeastaan aika samanlainen mindset. Molemmat asettavat hypoteesin, jota sitten korjataan testien perusteella”, totesi Demoksen tutkija Outi Kuittinen yliopiston päärakennuksella järjestetyssä esittelytilaisuudessa tiistaina.
”Kuitenkin vain pieni osa opiskelijoista päätyy tutkijoiksi. Yrittäminen voi olla ihan yhtä lailla luovaa ongelmanratkaisua.”

Demoksen mukaan yrittäjyys on ennen muuta tapa sorvata itselleen mielekäs työpaikka. Tilastojen valossa työn merkityksellisyys on laskenut kaikissa länsimaissa, ja apatia vaivaa etenkin akateemisia aloja. Korkeakoulututetut kokevat työnsä mielekkääksi huomattavasti harvemmin kuin vaikkapa lyhyen, kurssimuotoisen koulutuksen saaneet.
”Meitä yrittäminen motivoi siksi, että saamme työskennellä omista lähtökohdistamme. Olemme kehittäneet kännykkäsovellusta, jota koimme myös itse tarvitsevamme”, totesi ranskalaisen filologian opiskelija Jaana Kokkonen, joka puhui Demoksen kutsumana start-upin perustamisesta. Kokkonen on kehittänyt yrityskumppaninsa Lilli Linkolan kanssa KnowShop-nimistä sovellusta, jonka avulla tuotteeseen liittyvän uutisvirran saa kännykkään viivakodin skannaamalla.
”Pitää vain päästä sellaisesta boksista ulos, että olen vain opiskelija. Olemme pystyneet tekemään loppujen lopuksi tosi paljon itse ihan demovideoista ja nettisivuista lähtien”, Linkola sanoi.

Start-upeista haaveileville yliopistolaisille on jatkossa tarjolla vertaistukea, sillä Demos starttaa nimensä mukaisesti joka torstai kokoontuvan Torstaiklubin ravintola Kaislan yläkerrassa 26. huhtikuuta. Lisäksi yrittäjäohjelmassa on tiedossa taklaustyöpajoja, poikkitieteellinen ongelmanratkaisukurssi ja reilireissu Eurooppaan ensi syksynä. Tarkka ohjelma on tarkoitus rakentaa opiskelijoiden toiveiden pohjalta. Yliopistolta etsitään myös Aalto Venture Garagen kaltaista tilaa start-up-hautomolle.

Lisätietoja: http://www.slideshare.net/DemosHelsinki/demos-hki-tieteest-toimintaa-eli-yliopistolaista-yrittjyytt

Sanat Verna Kuutti