15. syyskuuta 2011
Teksti:

Yhä useampi fuksi on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Espoolaisia on paljon enemmän kuin vantaalaisia. Tutkija kutsuu Helsingin yliopistoa hyväosaisten opinahjoksi.

Kun syksyn fuksit ilmoittautuivat Helsingin yliopistoon, 57 prosenttia merkkasi kotipaikkakunnakseen Es­poon, Helsingin tai Vantaan. Vuoden 1981 fukseista pääkaupunkiseutukun­nan raksi vain reilu kolmannes. Myös pääkaupunkiseudun sisällä on eroja: espoolaisia opiskelijoita on yli puolet enemmän kuin vantaalaisia.

Helsingin yliopiston pääkaupunki­seutulaistumiselle on monia syitä. Alueelle on muuttanut 30 vuodessa satatuhatta ihmistä muualta Suo­mesta. Potentiaalisia hakijoita on siis yhä enemmän.

Yliopistokoulutuksen perässä ei toisaalta tarvitse enää muuttaa ete­lään, vaan 1970-luvulla perustetut maakuntaylipistot ovat mahdollista­neet koti- tai lähipaikkakunnalla opiskelun. Kuopiolainen voi valmis­tua kotikaupungistaan farmaseutiksi ja rovaniemeläinen sosiologiksi La­pissa.

Toisaalta nuoret muuttavat kou­lutuksen perässä pääkaupunkiseu­dulle yhä aikaisemmin. Ressun tai Mäkelänrinteen lukion käynyt kajaa­nilainen näyttäytyy tilastossa helsin­kiläisenä.

”Nykyään hakeudutaan yhä nuo­rempina jo hyviin lukioihin Helsinkiin kehyskunnista ja muualta Suomesta. Samaa tuskin tehtiin 1980-luvulla”, sanoo muuttoliiketutkija Timo Aro.

 

Helsingin yliopistossa on espoolai­sia opiskelijoita yli puolet enemmän kuin vantaalaisia. Espoo on väkilu­vultaan suurempi kuin Vantaa, mutta ero ei selity sillä. Timo Aron mukaan kyse on koulutuksen periytyvyydestä ja asuntopolitiikasta. Omakotitalos­sa elelevä maisterin lapsi pyrkii yli­opistoon useammin kuin vuokra­kämpässä asuvan duunarin tenava. Espoossa asuu loppututkinnon suo­rittaneita kolme kertaa enemmän kuin Vantaalla. Aro kutsuu Espoota koulutuksen kultalusikkakunnaksi.

”Korkeakoulutetuilla on tapana hakeutua alueille, joissa on jo ennes­tään saman koulutustason omaavia ja heille sopivia työpaikkoja.”

Espoolaisia opiskelijoita on suh­teessa muualta tuleviin opiskelijoi­hin eniten lääkiksessä, ja juuri lääkä­rin ammatin tiedetään vahvasti periytyvän. Medisiinareista lähes joka neljäs on espoolainen, kun taas vantaalaisia on vain vähän yli viisi prosenttia.

Vähiten pääkaupunkiseutulaisia fukseja on eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Kolme neljästä opis­kelijasta tulee tiedekuntaan pääkau­punkiseudun ulkopuolelta. Alaa voi opiskella vain Helsingissä.

 

Kasvatustieteilijä Hanna Nori tutki yliopistoon hakevien taustoja väitöskirjassaan ja huomasi, että kaupunkilaiset hakivat maaseudulta tulevia ahkerammin yliopistoon ja myös läpäisivät pääsykokeet pikku­paikkakuntalaisia useammin.

”Helsinkiläiset vielä jostain syystä pääsevät helpommin sisään Helsin­gin yliopistoon kuin vaikka kuopio­laiset. Heillä on joku ihme kotiseu­tuetu”, Nori ihmettelee.

Kotikenttäetu? Eihän kotipaikka­kunta tee kenestäkään pätevämpää hakijaa. Tai sitten tekee. Yksi syy kaupunkilaisten pärjäämiselle pääsy­kokeissa on Norin mukaan se, että valmennuskurssit keskittyvät kau­punkeihin ja pääsykoekirjoja on hel­pompi saada isoista kirjastoista.

Kouvolalaiselta vaaditaan ihan erilaisia ajallisia ja rahallisia uhrauk­sia, jotta tämä voisi osallistua val­mennuskurssille kuin paloheinäläi­selta abiturientilta.

Hiljainen tieto pääsykoeponnistus­ten vaativuudesta kulkee vuosikerral­ta toiselle siellä, missä monet hakevat yliopistoon, eli kaupunkien lukioissa.

 

Nori kutsuu Helsingin yliopistoa kulttuuripääoman uusintamisinsti­tuutioksi ja hyväosaisten yliopistoksi.

”Helsinkiin hakevien vanhemmil­ la on jo usein koulutusta taustalla ja hyvä asema. He uusintavat kodin koulutusperinnettä toisin kuin mo­net maaseutuyliopistoihin hakevat, jotka lähtevät ensikertalaisina per­heestään kouluttautumaan.”

Turkulaisen juristin poika hakeu­tuu todennäköisemmin opiskele­maan Helsinkiin ja turkulaisen metal­limiehen vesa taas kotikaupunkiinsa.

”Halu lähteä liikkumaan koulu­tuksen perässä riippuu taustasta”, Nori sanoo.

Hyväosaisten jälkikasvu hakeutuu Helsinkiin ja pääkaupunkiseutulai­set eivät hevin liikahda muualle Suo­meen. Jos eliitti hakeutuu Helsin­kiin, millaisia seurauksia sillä on Suomen yliopistokentälle? Norin mukaan suomalaisyliopistojen kes­kinäinen hierarkia on vaarassa voi­mistua.

”Yliopistoista puhutaan jo nyt vä­hän niin, että täältä valmistuu huip­puja ja se vaikuttaa vähän jo siihen, kuka kyseiseen yliopistoon uskaltaa hakea.”

Voi olla, että tulevaisuudessa Suo­messakin on yhä olennaisempaa, mistä yliopistosta työnhakija on valmistunut. Yhdysvalloissa ei ole pitkään aikaan ol­lut enää sama, onko fyysikko Harvar­dista vai pienestä osavaltioyliopistosta.

”Se, mistä olet valmistunut, saat­taa vaikuttaa tulevaisuudessa meil­läkin rekrytoitumiseen.”

Kotitaustan merkitys yliopistoon hakeutumisessa ei ole Norin mukaan hävinnyt minnekään, vaikka sitä on hyvinvointivaltion rakennustalkois­sa yritetty häivyttää vuosikymmeniä.

”Osaamisen ja hyvinvoinnin kes­kittyminen pääkaupunkiseudulle li­sää Suomen sisäistä epätasa-arvoa”, Nori sanoo. Ennaltaehkäisevät toi­menpiteet pitäisi kuitenkin aloittaa jo varhain.

”Yliopiston porteilla tähän on vaikea enää vaikuttaa. Eriarvoistu­misen ehkäisyn pitää lähteä alue- ja perhepolitiikasta. Perusopetus tuli­si pitää kaikkialla laadukkaana ja ta­sapuolisena, ettei synny hyviä ja huonoja kouluja ja alueellista eriar­voistumista.”

Harva Helsingin yliopiston maisteri suuntaa töihin maa­kuntaan, vaikka olisi sieltä kotoisin. Korkeasti koulutet­tujen työpaikkoja on ehdottomasti eniten pääkaupunki­seudulla.

 

Harva maisteri muuttaa pois

87 prosenttia Etelä-Suomesta kotoisin olevista ja siellä opiskelleista maistereista asui viisi vuotta valmistumisen­sa jälkeen edelleen samalla seudulla. Luku käy ilmi Visa Tuomisen tutkimuksesta, jossa hän tarkasteli vuonna 2003 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden alueellis­ta sijoittumista.

Etelä-Suomessa opiskelleista maistereista yhdeksän prosenttia oli muuttanut Länsi-Suomeen ja vain neljä prosenttia Ouluun, Lappiin ja Itä-Suomeen.

Kaikista vuonna 2003 valmistuneista maistereista jo 49 prosenttia asui Etelä-Suomessa viiden vuoden päästä valmistumisesta. Kainuu, Satakunta, Kymenlaakso, Etelä- Savo, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa olivat menet­täneet yli puolet ennen opintoja paikkakunnalla asuneis­ta tulevaisuuden maistereista.

Sanat Maria Ruuska
Kuvat Otto Donner