19. huhtikuuta 2011
Teksti:

Ohjaaja Akse Pettersson on hämillään. Ylioppilasteatterin uuden näytelmän ensi-iltaan on kaksi viikkoa, mutta hän ei osaa selittää, mistä näytelmä kertoo.
”Sehän ei ole ihan valmis”, Pettersson aloittaa.
Se ainakin tiedetään, että näytelmän nimi on Jäähyväiset fiktiolle. Lavalla on yli tusina näyttelijää sekä ääntä ja kuvaa. Harjoitukset ovat jatkuneet tammikuun alusta saakka ja niissä on muun muassa harjoiteltu steppaamista sekä valmistettu kollektiivimaalaus Teemu Mäen kanssa.
Lavalla on nähty nuuskamuikkusia ja taotaoja, mutta hahmot eivät Petterssonin mukaan ole enää mukana näytelmässä.

Vaikka työ vielä muotoutuu, sen teema ja nimi ovat vaivanneet Petterssonia jo vuosia.
”Miksi teatterissa huudetaan niin paljon enemmän kuin todellisessa elämässä?”  Pettersson pohtii.
Hän haluaa tehdä näytelmän siitä, mitä fiktio meille merkitsee ja mikä on fiktion olemus.
Näytelmän tavoite on havainnollistaa, miten näemme fiktion ja mikä sen paikka on elämässämme. Tarkoitus on osoittaa, kuinka paljon ihmiset käyttävät fiktiota oman arkielämänsä rakentamiseen.
Elämän merkityksellisimpiä hetkiä peilataan kulttuuriteollisuuden tuottamiin tarinoihin. Kun häät tai oman lapsen syntymä eivät sitten vastaakaan elokuvista opittuja haavekuvia, todellisuuteen on helppo pettyä.
Näytelmässä ei ole tekstiä – sehän olisi fiktiota.
”Juhlitaan sitä, että ihmiset aidosti tekee asioita samassa tilassa. Tässä näytelmässä ei ole tarinaa, fiktiota, jota voisi seurata ja seuraamalla unohtaa olevansa teatterissa.”

Se sentään tiedetään, mitä lavalla ei nähdä.
”Tämä ei sitten ole osallistavaa teatteria, ketään ei nöyryytetä. Kukaan ei ole alasti eikä ketään tapeta lavalle”, Pettersson lupaa.
Kyseessä on ohjaajan mukaan lämmin ja hellä esitys.
”Näytelmän täytyy vastata sitä kokemusta, joka meillä on fiktiosta. Lavalla ei syödä sorakiviä eikä oksenneta verta.”

Sanna Uuttu

Jäähyväiset fiktiolle 21.4.-14.5. Ylioppilasteatterin studiossa, Aleksanterinkatu 23. Liput 10/5 €.