30. huhtikuuta 2010
Teksti:

Alkuvuosi 2007. Nørrebron kaupunginosassa Kööpenhaminassa käydään taistelua paikallisesta nuorisotalosta Ungdomshusetista. Hovioikeus on määrännyt nuoret jättämään rakennuksen, mutta nuoret eivät lähde.
Myös Suomesta matkustetaan joukolla puolustamaan vallattua sosiaalikeskusta. Kun poliisi puuttuu peliin, moni päätyy mellakoinnista tutkintavankeuteen.
”Sosiaalikeskus käytännössä siirtyi vankilaan. Siellä pelattiin jalkapalloa, polteltiin pilveä ja kuunneltiin Ungdomshusetin piraattiradiota. Ja radiossa soivat aina tietyt kappaleet, esimerkiksi Madnessin Our house”, kertovat valtafilosofeilta ripatuilla taiteilijanimillä esiintyvät Louis Althustler ja Disco Deleuze.
Siksi ihmiset villiintyvät yhä, kun Our house pamahtaa soimaan kadunvaltauksessa Mannerheimintiellä.

Erityisesti talonvaltausliike on tällä vuosituhannella muuttanut mielenosoitukset bilettelyksi. Mieltä ei enää osoiteta kuin tyylillä – eikä tyyliä ole ilman musarekkaa ja tarpeeksi kovia esiintyjiä.
Vallankumouksella on oma hittilistansa, ja tätä listaa Althustler ja Deleuze metsästävät.
Runsas vuosi sitten he kyllästyivät ideologisesti tyhjään musaskeneen ja pistivät pystyyn Multitunes-musablogin. He alkoivat etsiä musiikkia, jossa on vallankumouksellista potentiaalia. Sellaista, jossa hyvät riffit ja biitit yhdistyvät taisteluhenkeen.
MTV:n musavideoiden kasvattamalle sukupolvelle vallankumouksen ja elektrobiitin yhdistelmä onkin luonnollinen. Maailma on mainos, eikä mitään politiikkaa kannata tehdä ilman hyvää soundtrackia.
Blogin mukaan pojat kuuntelevat kaikkea dubstepistä hiphopiin ja riotgrrrlistä indiepoppiin. ”Ongelma ei ole ensisijaisesti se, että pitäisi tehdä poliittisempaa musaa”, Deleuze selittää.
Hänen mukaansa löytyy paljon valtavirtaan istuvia artisteja, joiden musiikki sisältää raivoa ja rakkautta yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Multitunesin makua edustavat artistit kuten M.I.A., Santogold ja the Knife sekä kotimainen Huoratron.
Multitunesin oivallus onkin, että musiikkia voi sijoittaa väärään ympäristöön ja tehdä siitä toimivaa. Blogin terävin kärki ei näytäkään osoittavan musiikintekijöitä vaan poliittisia toimijoita kohti. ”Alleviivaavan poliittinen musiikki on usein tylsää”, Althustler sanoo.
”Tärkeämpää olisi, että kapitalismin vastaiset poliittiset skenet avautuisivat omista kliseistään.”

Poikien omat taustat ovat yhteiskunnallisissa liikkeissä. Althustlerin poliittisen toiminnan tausta on vuosituhannen vaihteen globalisaatiokriittisessä liikkeessä. Deleuze taas sisäisti nykyajan luokkataistelun vuonna 2006, kun eliittiravintola Sasson ikkunat helähtivät Euromayday-mielenosoituksessa.
”Kyllä siellä menivät Elinkeinoelämän Keskusliiton ja UPM:nkin ikkunat”, Deleuze väittää.
Aluksi häntä suututti, että mielenosoittajat rikkoivat ikkunoita, mutta pian kokemus kääntyi myönteiseksi. Ravintolassa istuvia punaviininlitkijöitä katsellessa pitkään kuplinut raivo epämääräisiä yhteiskunnallisia epäoikeudenmukaisuuksia kohtaan selkeni vastakkainasetteluksi.
Mutta unohtuuko biletysaktivismissa politiikka?
Muistaako valtaaja vastakkainasettelun voiman, jos mielenosoituksessa vain kreisibailataan?
”Vallankumouksen subjekti ei enää ole se sama työväenluokka, joka taisteli teollisuuskapitalismia vastaan. Jos haluamme muutosta, on ymmärrettävä, miten nykymaailma toimii, ja viestittävä niillä keinoilla, joita ihmiset ymmärtävät”, Deleuze sanoo.
Entä mitä nämä keinot ovat?
”Disko”, Deleuze nauraa mutta jatkaa vakavampana: ”Ei tietenkään ole mitään yhtä keinoa. Mutta haluamme toimintaa myös niille, jotka vierastavat nykyisiä sisäänpäin kääntyneitä liikkeitä.”

Ja lopuksi, minkälainen olisi täydellinen musiikin ja toiminnan liittouma?
”Paras musiikki on tietysti vielä tekemättä”, Althustler myhäilee. ”Mutta selvää on, että musiikki tulee vielä räjäyttämään harmaan ja ankean politiikan.”
”Ja pörssin”, Deleuze komppaa.
Multitunes ennustaa biittiä, joka pistää setelit satamaan Itä-Helsingin päälle.

Akuliina Saarikoski
Kuva Janne Kuisma

Nämä toimivat myös vappuna

JW & Blaze: Palance
”Biisin musavideolla näytetään mallia, kuinka duunipaikalla pistetään hommat seis ja bileet pystyyn.”

12th Planet & Juakali: Reasons (Doctor P Remix)
”Dubstep on harvinaisen fyysistä musiikkia. Vahva basso luo materiaalisen läsnäolon, joka vahvistaa tunnetta yhteisestä ja ottaa haltuun tilan kuin tilan. Basson röyhkeys luo myös jännitettä ja vastakkainasettelua.”

Cubic Zircona: Fuck Work
”Paskaduunit vituttaa, varsinkin jos työ ei lisää yhteistä hyvinvointia vaan tekee porvareista yhä rikkaampia. Palkkatyöjärjestelmän lakkauttamista venatessa on voitava kieltäytyä töistä, joita porvarit eivät itse suostuisi tekemään.”