05. helmikuuta 2010
Teksti:

Kello on vähän yli kahdeksan perjantaiaamuna. Seitsemän nuorta miestä – kuusi mäkihyppääjää ja yksi yhdistetyn harrastaja – tekee ponkkareita, eli ponnistusharjoituksia.
Tänään piti mennä mäkeen, mutta kaksikymmentä pakkasastetta viimalla vahvistettuna on turhan kolea sää hyppäämiseen. Vain amerikkalaisissa elokuvissa urheilijat karaistaan siperialaisissa olosuhteissa.
Täällä treenataan hiihtostadionin alla olevalla juoksuradalla. Mäkihyppääjä ottaa hyppyasennon ja ponnistaa töksähtäen naamalleen korkeushyppypatjalle.
”Pikkaisen peppu roikkuu. Nostapa sitä ihan sentti”, valmentaja neuvoo.
Uusi ponnistus.
”Meneekö sulla paino varpaille keulalla? Jalka purkaa kuitenkin”, kuuluu analyysi ponnistuksesta, joka näytti aivan samalta kuin edellinen.
Olemme Lahdessa, kaupungissa, joka on ollut usein suomalaisen urheilumenestyksen näyttämö.
Hiihtostadion on keskellä Lahden urheilukeskusta – Suomen omaa Holmenkollenia, jossa on järjestetty talviurheilutapahtumia Salpausselän kisoista MM-hiihtoihin.
Viimeisimmät Lahden MM-hiihdot olivat vuonna 2001. Niitä kisoja ei muisteta urheilumenestyksestä. Ne muistetaan sanasta hemohes.
Lahden kisojen tuotoilla piti perustaa puskurirahastot, joilla olisi turvattu suomalainen urheilun tutkimus- ja koulutustoiminta pitkälle tulevaisuuteen.
Kävikin päinvastoin. Kuusi suomalaista huippuhiihtäjää jäi kiinni dopingista, ja Lahden kisat olivat viedä suomalaisen hiihdon konkurssiin.
Alkoi suomalaisen talviurheilun surullinen vuosikymmen.

Ensin lähti raha.
Suomalainen huippu-urheilu elää sponsoreista, ja Lahden tapauksen myötä maastohiihto, Hiihtoliiton lippulaiva, menetti lähes kaikki sponsorinsa.
Valtion ja Olympiakomitean tuet kattavat noin kuudesosan Hiihtoliiton budjetista. Loput pitää kerätä itse.
Dopingskandaalin vuoksi liitto menetti lähes 2 miljoonaa euroa. Lisäksi hiihtoseurat menettivät 3-5 miljoonaa euroa.
Taloudellisesta katastrofista palauduttiin hitaasti. Vuonna 2003 Hiihtoliiton taloudessa nähtiin jo valoa, mutta sitten tuli tapaus Kaisa Varis. Varis oli mukana hopeaa voittaneessa Suomen naisten viestijoukkueessa, mutta kärysi EPO-hormonin käytöstä.
Sponsorit katosivat – taas.
Vuoden 2004 tilinpäätös oli Hiihtoliiton historian kaikkien aikojen surkein – 860 000 euroa tappiolla – ja sillä linjalla on jatkettu. Elokuussa 2009 liiton kassassa ei käytännössä ollut yhtään rahaa.

Rahan perässä lähti menestys.
Hiihtoliiton taloustilanteella on aina ollut suora yhteys suomalaisten mitalisaldoon olympialaisissa.
Suomen talviurheilumenestys taas on kautta aikojen ollut niin sanottujen pohjoismaisten hiihtolajien eli maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn varassa. Suomen 152 talviolympialaismitalista 107 on tullut näistä lajeista. Pelkästään hiihto on tuonut 71 mitalia.
Viime olympialaiset Torinossa olivat silmiä avaava kokemus. Lopullisessa mitalitaulukossa Suomen edellä olivat sellaiset maat kuin Australia, Kroatia ja Etelä-Korea. Niissä ei edes ole kunnollista talvea.
Mitalitaulukko on toki julma eikä kerro koko totuutta: yhdellä kultamitalilla pääsi korkeammalle kuin Suomen kuudella hopealla. Esimerkiksi Etelä-Korea nappasi kuusi kultaansa kaukalopikaluistelusta.
Tulkitsi mitalitaulukkoa miten tahansa, Suomi hävisi kaikille niin sanotuille suurille talviurheilumaille: Norjalle, Itävallalle, Saksalle, Venäjälle, Yhdysvalloille ja Kanadalle.
Rakkaimmalle viholliselle Ruotsille Torino oli suurmenestys. Kaikkiaan 14:sta saadusta mitalista seitsemän oli kultaista.
Suomi ei saanut yhtään kultaa.
”Muualla panostetaan niin älyttömästi. Suomessakin suunta on oikea, mutta vauhti liian verkkainen”, kuvaa tilannetta mäkihyppyvalmentaja Jari Larinto.
Larinto on Päijät-Hämeen Urheiluakatemian valmentaja, jonka tehtävänä on valmentaa Lahden seudun mäkihyppääjiä kohti kansainvälistä kärkeä. Juuri niitä nuoria, jotka hyppivät stadionin alla olevalle juoksuradalle aamukahdeksalta.
Suomen Olympiakomitean koordinoimat Urheiluakatemiat ovat suhteellisen uusia. 2000-luvun puolivälissä käynnistyi järjestelmä, jonka tehtävänä on auttaa nuoria huippu-urheilun ja opiskelun yhdistämisessä.
Ympäri Suomea 15 urheiluakatemian piirissä opiskelee ja samaan aikaan treenaa nelisentuhatta kansallisen kärkipään urheilijaa yli 50 urheilulajissa.
Kuulostaa järkevältä järjestelmältä. Larinto tosin haluaisi Suomeen sisäoppilaitokset Itävallan mallin mukaan, sillä totuus nykyjärjestelmästä ei ole niin kaunis kuin miltä kuulostaa.
”Esimerkiksi viime kesänä, kun valmistauduttiin olympiakauteen, maajoukkuetason edustusurheilijoilla ei ollut minkäänlaista leiriä, mikä on täysin käsittämätöntä. Valmistautuminen jäi jokaisen omalle kontolle. Siitä voi vetää johtopäätöksen, mikä on tilanne täällä alemmalla tasolla. Tähänkin työhön tarvitsisi ehdottomasti kaksi valmentajaa”, sanoo Larinto, jonka valmennusryhmään kuuluu 16 Lahden seudulla opiskelevaa urheilijaa.
Yksilölajin harrastajien on turha odottaa kovin yksilöllistä valmennusta.

Vaikeat ajat eivät ole tuoneet talvilajien väkeä yhteen. Päinvastoin.
Rahan ja menestyksen puute on ajanut liitot hajalleen. Tarkemmin sanottuna kukaan ei halua leikkiä Hiihtoliiton kanssa.
Vuoden alusta yhdistetty ja mäkihyppy ovat kuuluneet omaan itsenäiseen Suomen Hiihtoliiton alaiseen jäsenjärjestöön nimeltä Finnjumping ry.
Alppihiihto ja freestyle irtaantuivat jo aiemmin Ski Sport Finlandiksi. Myös maastohiihtoa järjestävät seurat ovat muodostaneet oman Suomen Maastohiihto ry:nsä.
Syynä irtautumiseen on pelko sponsorirahojensa menettämisestä. Sponsoreita on paljon helpompi houkutella, kun pitää hajurakoa Hiihtoliiton rapautuneeseen brändiin.
Eikä Hiihtoliiton maine kirkastu aivan heti. Edessä saattaa olla ikävä oikeudenkäynti vanhasta dopingskandaalista.
Poliisi on juuri päättänyt esitutkinnan siitä, valehteliko joku liiton entisistä toimijoista niin sanotussa STT:n dopingoikeudenkäynnissä vuonna 1998.
Hajaannus on ehkä helpottanut sponsoritilannetta, mutta myös herättänyt huolta toiminnan jatkuvuudesta.
Valtion tuen jakava opetusministeriö pyysi loppusyksystä selvityksen Hiihtoliiton toiminnasta. Ministeriötä kiinnosti muuan muassa, mitä tapahtuisi, jos joku itsenäisistä lajiyhdistyksistä menisi konkurssiin. Kuka vastaisi urheilutoiminnan ylläpidosta?
”Urheilu on pilkottu ja nujerrettu. Niin kauan kuin eriytyminen jatkuu, on entistä hankalampi löytää toimintaan kansallista säveltä. Organisaatiot vetäytyvät itseensä ja puolustavat vain itseään”, sanoo tutkija Jari Lämsä.
Lämsä työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa. Hän tutkii kilpaurheilua yhteiskunnallisesta näkökulmasta.
Lämsä pelkää lajien hajanaisuuden johtavan siihen, että urheilu joutuu entistä pahemmin ulkoisten voimien, kuten median ja markkinatalouden, viemäksi.
Niille merkitsee vain mitalien määrä. Eikä menestys voi olla urheilun ainoa tarkoitus. Vai voiko?
Kukaan ei tiedä. Huippu-urheilu on hukassa.

Lahden skandaalin jälkeen olisi ollut luontevaa käydä perinpohjainen keskustelu suomalaisen huippu-urheilun tehtävästä.
”Halutaanko olympiamenestystä vai ammattiurheilijoita vai että urheilijat olisivat hyviä esikuvia? Mikä on huippu-urheilun oma tahto ja kuka sitä muotoilee?” Lämsä kysyy.
Koska tilaisuus menetettiin, nyt voi vain jossitella sillä, olisiko talviurheilun musta vuosikymmen voitu välttää. Ja esittää ytimeen meneviä kysymyksiä.
”Onko Suomen järkeä polkea pelkkien mitalien perässä?” tivasi Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen viime syyskuussa urheilun järjestöjohtajille pitämässään puheessa.
”Mikä on menestymistä? Mitä Suomessa arvostetaan?” hän jatkoi.
Niemisen johtama toimikunta pohtii nyt – yhdeksän vuotta Lahden jälkeen – miksi arvokisojen mitalisade on kääntynyt laskuun, vaikka valtion tuki huippu-urheilulle on nelinkertaistanut 2000-luvulla.

Hyppyrimäen tornissa käy viima. Kello on melkein kymmenen, ja aurinko on tullut esiin, mutta pakkasta on edelleen lähes 20 astetta.
Lahden hiihtoseuran yhdistetyn miehet ovat päättäneet uhmata kylmyyttä. Viiden millimetrin paksuisiin hyppypukuihin pukeutuneita huimapäitä ei käy yhtään kateeksi.
Anssi Koivuranta, 21-vuotias maailmanmestari ja olympiamitalisti, on mukana treenaamassa.
Tämän jälkeen viisaudenhammasleikkauksesta toipuva Koivuranta pukee kisa-asun seuraavan kerran päälleen vasta olympialaisissa. Hän on yksi Suomen mitalitoivoista pian alkavissa Vancouverin olympiakisoissa.
Nyt hän odottaa hyppylupaa suurmäen lähtöpuomilla. Se viitataan hänelle tuomarikopin katolta. Koivuranta ponkaisee vauhtiin, ottaa asennon ja ponnistaa.
Amatöörin on vaikea nähdä, menikö Koivurannalla keulalla paino varpaille tai roikkuiko peppu.
Huippu-urheilusta ja sen uudesta vuosikymmenestä on vaikea ottaa tolkkua.
Se kuitenkin on selvää, että alhaalla avautuva Lahti haluaa päästä vuoden 2001 muistosta. Se haki MM-hiihtoja vuodelle 2013 – ensimmäisiä sitten 2001 – mutta ei saanut niitä.
Nyt haussa ovat vuoden 2015 kisat.

Matti Markkola
Kuvat Teemu Granström

Kuusi kovaa väitettä talviurheilusta

Vain yksi suomalainen menestyy kerrallaan!
Suomen menestys on aina ollut yksittäisten urheilijoiden hartioilla.
Suomalainen on ripustanut talviolympialaisten kultamitalin kaulaansa viimeksi kahdeksan vuotta sitten Salt Lake Cityssä. Silloin Suomen seitsemästä mitalista neljä oli kultaisia.
Samppa Lajunen oli tuomassa Suomelle kolmea kultamitalia yhdistetyssä – kaksi henkilökohtaista ja yhden joukkuekullan.
Onneksi Lajunen ei ollut kisojen aikaan flunssassa. Ilman Lajusen kultamitaleja Suomen mitalisaldo olisi ollut hyvin heikko.
Marja-Liisa Kirvesniemi voitti kolme kultaa Sarajevossa 1984, Matti Nykänen niin ikään kolme Calgaryssa 1988. Clas Thunber, ”jääkenttien Paavo Nurmi”, hallitsi luistelua 1920-luvulla.

Suuret urheilutapahtumat maksullisille kanaville!
Valtioneuvosto on listannut kahdeksan suomalaisittain merkittävää urheilutapahtumaa, joiden pitää olla katsottavissa televisiossa ilmaiseksi. Kesä- ja talviolympialaiset ovat ensimmäisinä listalla.
Pekingin kesäolympialaisista Yle lähetti ohjelmaa yhteensä 790 tuntia. Vancouverin olympialaisista Yle lähettää tv-lähetyksiä lähes 300 tuntia. Ylen radiossa kisoja seurataan 200 tunnin verran.
Pekingin olympialaisten kulut ilman lähetysoikeuksia olivat Ylelle 3,9 miljoonaa euroa. Yle ei kerro, paljonko lähetysoikeudet maksoivat, mutta niiden hinnaksi arvellaan noin 8 miljoonaa euroa.
Jos talviolympialaiset tulevat noin puolet halvemmaksi, ne vievät silti lupamaksuista noin 6 miljoonaa euroa.
Suomalaisittain merkittävät urheilutapahtumat säilykööt Ylellä, mutta ne on siirrettävä katselukortin taakse. Jos kansa on valmis maksamaan Big Brother -kanavasta, niin kyllä laadukkaalle urheiluviihteellekin löytyy maksajia.

Suomi tarvitsee urheilusisäoppilaitoksen!
Suomesta puuttuu huippulahjakkuuksille suunniteltu sisäoppilaitos – sellainen kuin esimerkiksi Itävallassa jo on.
Itävaltalaiseen Skigymanisum Stamsiin on koottu talvilajien huippulahjakkuudet. Lahjakkaat urheilijat asuvat, treenaavat ja viettävät vapaa-aikansa koulun kampuksella.
Huippuvalmennus sisältää fyysisiä harjoituksia, ravitsemusoppia ja psykologista tietoutta.
Itävalta hallitsee alppihiihtoa ja mäkihyppyä. Maailman paras mäkihyppääjä Gregor Schlierenzauer on Stamsin kasvatti. Viime kaudella 20-vuotias hyppääjä voitti mäkihypyn maailmancupin yhden kauden voittoennätyksellä. Hän on Vancouverin suurin voittajasuosikki.

Talviolympialaiset ovat kalpeanaamojen karkelot!
Caymansaaret, Kolumbia, Ghana, Montenegro, Pakistan, Peru ja Serbia tekevät talviolympilaisdebyyttinsä Vancouverissa. Jamaika, Meksiko, Marokko ja Puerto Rico jättivät Torinon kisat väliin, mutta tekevät nyt paluun.
Kansainvälinen olympiakomitea pyrkii levittämään talviurheilun iloa ympäri maailman. Silti talviolympialaiset ovat pohjoisen pallonpuoliskon valkoisten ihmisten kemut.
Ghanalainen hiihtäjä tai jamaikalainen free­stylehiihtäjä ovat KOK:n julkisuustempauksia, joilla lahjontaskandaaleissa ryvettynyt komitea parantelee imagoaan ja rikkoo ennätyksiä osallistujamaiden määrässä.
Talviolympialaiset on maailman kymmenenneksi seuratuin urheilutapahtuma. Sen edellä ovat jalkapallon MM-kisat, kesäolympialaiset, kriketin MM-kisat, jalkapallon mestareiden liiga, Tour De France, Rugbyn MM-kisat, Super Bowl ja F1-ajot. KOK haluaa uusista osallistujamaista uusia katsojia.
Yhdysvaltalainen pikaluistelija Shani Davis teki Torinon olympialaisissa 2006 histo­riaa. Hänestä tuli ensimmäinen tummaihoinen talvikisojen yksilölajin voittaja.
Vaikka hän Vancouverissa todennäköisesti uusii mestaruutensa, olympialaisten kuvatuimman tummaihoisen tittelin vie 34-vuo­tias ghanalainen hiihtäjä Kwame ”Lumipantteri” Nkrumah-Acheampong.

Anssi Koivuranta voittaa olympiakultaa!
Ei välttämättä vielä Vancouverissa, mutta tulevaisuudessa varmasti. Torinon olympialaisissa Koivuranta oli 17-vuotiaana voittamassa yhdistetyn joukkuekultaa ja henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli 11. Sittemmin taidot ovat vain parantuneet. Viime kaudella Koivuranta voitti maailmancupin kokonaiskilpailun, mutta voitonnälkää jäi Liberecin MM-kilpailusta, jossa Koivuranta jäi sekä yhteislähtökilpailussa että normaalimäessä neljänneksi.
Koivuranta on uuden sukupolven talviurheilija, joka taitaa mäen ja hiihtämisen lisäksi julkisuuspelin: hän bloggaa ja päivittää kuulumisiaan julkisilla Facebook-statuksilla.
Hänen kotisivujensa kaupasta voi ostaa Koivuranta-kaulakoruja ja -huiveja. Syksyllä nuorelta Jared Letolta näyttävä Koivuranta julkaisi vuosikalenterin, jossa hän esiintyy rohkeissa kuvissa.

Suomi isännöi talviolympialaiset 2022!
”Niin loistava talviurheilumaa kuin Suomi ansaitsee olympialaiset talvikisat”, suomalaiset urheilujohtajat julistivat jo 1960- ja 70-luvuilla. Sittemmin esimerkiksi Lahti on hakenut olympiakisoja epäonnisesti kolme kertaa.
1960-luvun lopulla Tampere lähti yllät­täen mukaan kisaan olympiaisännyydestä. Uusi kaupunginjohtaja Pekka Paavola halusi kisat Tampereelle – siitä huolimatta, että kaikki suorituspaikat paitsi jäähalli ja pikaluisteluun sopiva kenttä puuttuivat. Hankalasti järjestettäviä alppilajeja ja kelkkailua Tampere ehdotti korvattaviksi hiihtosuunnistuksella.
Ensimmäinen vakavasti otettava talviolympiahanke oli Helsinki 2006. Kisat piti järjestää yhdessä Lillehammerin kanssa, jossa olisi pidetty alppilajit ja kelkkailu. Poliittinen kabinettivehkeily, riittämättömät lobbauskyvyt ja muiden Pohjoismaiden tuen puuttuminen johtivat siihen, ettei kisoja saatu.
Tähän asti Kansainvälinen olympiakomitea ei ole halunnut jakaa kisoja kahden maan kesken. Olympialaiset ovat järjestävälle maalle ja kaupungille iso kustannus, ja halukkaat kisakaupungit vähenevät. KOK:n on pian pakko jakaa olympialaiset kahdelle maalle. Tässä se seuraa jalkapallon MM-kisat jakaneen Fifan esimerkkiä.
Tällöin Suomi voi iskeä uudella hakemuksella – yhdessä Ruotsin kanssa, joka sekään ei ole koskaan järjestänyt talviolympialaisia.