Kultakuume on iskenyt blogimaailmaan. Helsingin Sanomien taloussivut ovat useaan otteeseen ruotineet ruotsalaisbloggaaja Blondinbellan tuloja.
Kotimaisissakin blogeissa vilkkuu yhä useammin mainosbanneri. Puhutaan blogimaailman kaupallistumisesta, monetisaatiosta, ammattilaisiksi ryhtyvistä bloggaajista.
Siellä missä on toiveita rahasta, on myös innokkaita guruja valmiina opastamaan. Blogeja käsittelevissä blogeissa jaellaan vinkkejä tuottavimmista kumppanuusohjelmista, hakukoneystävällisimmistä blogipohjista ja siitä, kuinka haalia lukijoita sosiaalisen median kautta.
Tunnetuimpia bloggaamisesta bloggaavia lienee australialainen Darren Rowse. Hänen ProBlogger-bloginsa on vuodesta 2004 neuvonut nettikansalle, kuinka rahaa tehdään. Suomestakin löytyy menestystarinoita. Yksi niistä on helsinkiläisen Juha Söderholmin. Hän kertoo tienaavansa blogipohjaisilla sivustoillaan summia, jotka ylittävät tavalliset palkkatulot roimasti.
”Minulla on 60 aktiivista domainia, joista ensimmäiset perustin vuonna 1997”, Juha Söderholm toppuuttelee.
Alan ammattitaito ei sekään ole haitaksi. Söderholm työskentelee hakukoneoptimoijana. Hakukoneoptimointi onkin yksi rahakkaan bloggaamisen salaisuuksista. Oikein valitut avainsanat tuovat hakukoneosumia, osumat kävijöitä ja kävijät rahaa.
Se on kuitenkin vasta alku. Bloggaaja-blogia kirjoittava Markus Ossi korostaa, että tärkeintä on kaupallistaa blogi sen teemaa tukien. Blogin aihepiiristä poikkeavat mainokset eivät tuota.
”Kaupallistaminen on sitä helpompaa, mitä tarkemmin segmentoitu lukijakunta blogilla on. Sellainen kiinnostaa mainostajia.”
ProBloggerin kaltaiset bloggaajat ansaitsevat rahaa kertomalla, kuinka rahaa ansaitaan. Voisiko sama toimia Suomessa?
”Ei”, Juha Söderholm vastaa.
”Todellinen tienaaminen edellyttäisi jotakin myytävää tuotetta, esimerkiksi e-kirjaa.”
Bloggaaja.fi -sivuston pyörittäminen ei sekään tuota omaisuuksia, vaan ratkaisuja bloggaajia pohdituttaviin ongelmiin.
”Upeinta on yhteisöllisyys. Se, että lukijat kertovat omia kokemuksiaan ja antavat rakentavaa palautetta”, Ossi kertoo.
Leipänsä hän tienaa henkilökohtaista taloudenhallintaa käsittelevällä Tarkkamarkka-blogillaan.
Ossi ja Söderholm ovat yhtä mieltä siitä, ettei tavallinen nettisurffaaja ymmärrä, kuinka suuri osa internetsivuista on olemassa vain tuottaakseen rahaa.
”Esimerkiksi kaikki hintavertailusivustot on luotu rahantekomielessä”, Söderholm toteaa.
Toinen tapa ansaita on rakennella mainoksilla täytettyjä roskasivustoja. ”Puolet tuloistani ovat peräisin eräältä mainoksiin pohjautuvalta sivustolta, jolla käy noin 150 ihmistä päivässä”, Söderholm paljastaa.
Markus Ossin mielestä nettikansalaisten hämmennystä lisää sekin, että raja blogin ja nettisivuston välillä on hämärtynyt.
”Teknisesti ottaen Ilta-Sanomien verkkosivutkin ovat blogi. Suomen suosituimpana blogina pidetään hilavitkutin.comia, joka on käytännössä uutissivusto.”
Entä se raha: onko blogi todellakin tie rikkauksiin?
”Ei, ei ainakaan äkkirikkauksiin. Palkkatöissä tienaisin enemmän”, Ossi sanoo.
”Minulla on takanani monta vuotta ilmaista työtä”, Söderholm naurahtaa.
Sarianna Kankkunen
Kuva Teemu Granström
Opiskele rahantekokonstit täältä:
>www.problogger.net/blog
Alan klassikko. Ylläpitäjänä australialainen Darren Rowse.
>www.shoemoney.com
Online-markkinointiguru Jeremy Schoemakerin blogi.
>www.juhasoderholm.info
Pohdintaa hakukoneoptimoinnista ja rahan tekemisestä netissä.
>rahasta.blogspot.com
Vihjeitä, kuinka saada blogi tuottamaan kumppanuusohjelmien, Google-mainosten ja mainosbannereiden avulla.
>www.bloggaaja.fi
Teknistä apua ja vinkkejä toimivan blogin pyörittämiseen.




Erinomainen kirjoitus, siitä suuri kiitos Sarianna Kankkuselle! Erityisen kiehtovaa on lukea näistä suomalaisista blogimaailman rahamiehistä.
Samaa mieltä. Loistava kirjoitus.. Tästä aiheesta ei ole pahemmin kirjoiteltu yleisesti.
Hienoa Sarianna loistavaa töytä ja muut tulee perässä!
Juha on käynyt parturissa?
Jos saa puolet tuloistaan sivustolta, jolla käy noin 150 ihmistä päivässä, niin miten voi tienata summia, jotka ylittävät tavalliset palkkatulot roimasti?
Kyllähän niitä kaksinumeroisesti per klikkaus maksavia hakusanoja on, mutta vähän palaneen käry nyt kyllä haisee.
Se vähän myös riippuu miten tämän laskee. Jos esim. bloggaava konsultti saa 50% uusista asiakkaistaan bloginsa kautta, on se melko merkittävä summa.
kapa: Jos klikistä maksetaan vaikka keskimäärin 3 euroa ja klikkauksia tulee 100 kuukaudessa, niin kuukausitulot on jo 9000 euroa.
Tuo on ihan mahdollista tietyillä aloilla ja tietynlaisilla sanoilla.
ja vaihdetaan tuo vika ”sanoilla” -> ”sivuilla”.
Kun ei osata blogata, niin blogataan blogaamisesta?
Erittäin mielenkiintoista, ehkä vähän yllättävääkin. Mutta totta, nokkelimmat tekee rahaa uusilla ”villityksillä”.
Ossi ja Juha, olette aivan oikeassa siinä, että suurin osa nettisurffaajista ei ymmärrä sivujen kaupallisuudesta juuri mitään. Kukaanhan ei tee koskaan mitään ilmaiseksi. Miksi joku perustaisi valtavan hintavertailusivuston hyvää hyvyyttään? Puhdasta altruismia on toki olemassa, mutta se on hyvin hyvin harvinaista.
Juttua artikkelista myös:
http://www.kuopassa.com/weblog/2009/10/17/nama-tahkoavat-rahaa-netista-blogin-avulla
Kyllä se näin menee.
Kun ei osata blogata, ryhdytään hakukoneoptimoijiksi.