Arkisto

uusi ylioppilastalo

Ylioppilaslehti kysyy sen, mistä valtamedia vaikenee.
Hyy ilmoitti marraskuussa myyvänsä sekä Vanhan että Uuden ylioppilastalon, joissa on perinteisesti järjestetty sitsejä ja muita opiskelijatapahtumia. Samalla on uutisoitu, että tapahtumien liput eivät mene kaupaksi entiseen malliin. Kysyimme opiskelijoilta, käyvätkö he bileissä ja miltä opiskelijarientojen tulevaisuus vaikuttaa.
Ylkkärin tulevaisuus tiivistyy kysymykseen, kokeeko Hyy, että ammattimaisen journalismin tuottaminen kuuluu sen tehtäviin. Se ei ole ollut siitä vuosiin ihan varma, kirjoittaa toimitussihteeri Alli Hallonblad.
Hyyn edustajisto päätti kiinteistöjen myynneistä keskiviikkoiltana ylimääräisessä kokouksessaan. Torstaina pääsihteeri julkaisi budjettipohjan, jonka perusteella jäsenmaksu ei olisi nousemassa ja Ylioppilaslehtikin säästyisi.
Tämänhetkisen tiedon mukaan Hyy omistaisi jatkossa vain Unicafe-ravintolat sekä osan Vanhasta ylioppilastalosta ja Domus Gaudiumista.
Miljoonavelkojen kanssa painiva Helsingin yliopiston ylioppilaskunta joutuu mahdollisesti myymään kiinteistöjään. Kysyimme opiskelijoilta Kaivopihalla, kummasta Hyyn historiallisesta ylioppilastalosta he ennemmin luopuisivat.
Hyyn ryhmäpuheenjohtajat ovat Ylioppilaslehden tietojen mukaan käyneet periaatekeskustelua siitä, kumpi myytäisiin mieluummin, Uusi vai Vanha ylioppilastalo.
9.4.2025
Ylioppilaslehti kysyi kaikilta Hyyn edustajistoryhmiltä, olisivatko ne valmiita myymään Uuden ylioppilastalon, jos taloustilanne sitä vaatisi. Tarvittaessa pankit voisivat kuitenkin kävellä edarin yli.