Yhä useampi fuksi on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Espoolaisia on paljon enemmän kuin vantaalaisia. Tutkija kutsuu Helsingin yliopistoa hyväosaisten opinahjoksi.
Kun syksyn fuksit ilmoittautuivat Helsingin yliopistoon, 57 prosenttia merkkasi kotipaikkakunnakseen Espoon, Helsingin tai Vantaan. Vuoden 1981 fukseista pääkaupunkiseutukunnan raksi vain reilu kolmannes. Myös pääkaupunkiseudun sisällä on eroja: espoolaisia opiskelijoita on yli puolet enemmän kuin vantaalaisia.
Helsingin yliopiston pääkaupunkiseutulaistumiselle on monia syitä. Alueelle on muuttanut 30 vuodessa satatuhatta ihmistä muualta Suomesta. Potentiaalisia hakijoita on siis yhä enemmän.
Yliopistokoulutuksen perässä ei toisaalta tarvitse enää muuttaa etelään, vaan 1970-luvulla perustetut maakuntaylipistot ovat mahdollistaneet koti- tai lähipaikkakunnalla opiskelun. Kuopiolainen voi valmistua kotikaupungistaan farmaseutiksi ja rovaniemeläinen sosiologiksi Lapissa.
Toisaalta nuoret muuttavat koulutuksen perässä pääkaupunkiseudulle yhä aikaisemmin. Ressun tai Mäkelänrinteen lukion käynyt kajaanilainen näyttäytyy tilastossa helsinkiläisenä.
”Nykyään hakeudutaan yhä nuorempina jo hyviin lukioihin Helsinkiin kehyskunnista ja muualta Suomesta. Samaa tuskin tehtiin 1980-luvulla”, sanoo muuttoliiketutkija Timo Aro.
Helsingin yliopistossa on espoolaisia opiskelijoita yli puolet enemmän kuin vantaalaisia. Espoo on väkiluvultaan suurempi kuin Vantaa, mutta ero ei selity sillä. Timo Aron mukaan kyse on koulutuksen periytyvyydestä ja asuntopolitiikasta. Omakotitalossa elelevä maisterin lapsi pyrkii yliopistoon useammin kuin vuokrakämpässä asuvan duunarin tenava. Espoossa asuu loppututkinnon suorittaneita kolme kertaa enemmän kuin Vantaalla. Aro kutsuu Espoota koulutuksen kultalusikkakunnaksi.
”Korkeakoulutetuilla on tapana hakeutua alueille, joissa on jo ennestään saman koulutustason omaavia ja heille sopivia työpaikkoja.”
Espoolaisia opiskelijoita on suhteessa muualta tuleviin opiskelijoihin eniten lääkiksessä, ja juuri lääkärin ammatin tiedetään vahvasti periytyvän. Medisiinareista lähes joka neljäs on espoolainen, kun taas vantaalaisia on vain vähän yli viisi prosenttia.
Vähiten pääkaupunkiseutulaisia fukseja on eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Kolme neljästä opiskelijasta tulee tiedekuntaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Alaa voi opiskella vain Helsingissä.
Kasvatustieteilijä Hanna Nori tutki yliopistoon hakevien taustoja väitöskirjassaan ja huomasi, että kaupunkilaiset hakivat maaseudulta tulevia ahkerammin yliopistoon ja myös läpäisivät pääsykokeet pikkupaikkakuntalaisia useammin.
”Helsinkiläiset vielä jostain syystä pääsevät helpommin sisään Helsingin yliopistoon kuin vaikka kuopiolaiset. Heillä on joku ihme kotiseutuetu”, Nori ihmettelee.
Kotikenttäetu? Eihän kotipaikkakunta tee kenestäkään pätevämpää hakijaa. Tai sitten tekee. Yksi syy kaupunkilaisten pärjäämiselle pääsykokeissa on Norin mukaan se, että valmennuskurssit keskittyvät kaupunkeihin ja pääsykoekirjoja on helpompi saada isoista kirjastoista.
Kouvolalaiselta vaaditaan ihan erilaisia ajallisia ja rahallisia uhrauksia, jotta tämä voisi osallistua valmennuskurssille kuin paloheinäläiselta abiturientilta.
Hiljainen tieto pääsykoeponnistusten vaativuudesta kulkee vuosikerralta toiselle siellä, missä monet hakevat yliopistoon, eli kaupunkien lukioissa.
Nori kutsuu Helsingin yliopistoa kulttuuripääoman uusintamisinstituutioksi ja hyväosaisten yliopistoksi.
”Helsinkiin hakevien vanhemmil la on jo usein koulutusta taustalla ja hyvä asema. He uusintavat kodin koulutusperinnettä toisin kuin monet maaseutuyliopistoihin hakevat, jotka lähtevät ensikertalaisina perheestään kouluttautumaan.”
Turkulaisen juristin poika hakeutuu todennäköisemmin opiskelemaan Helsinkiin ja turkulaisen metallimiehen vesa taas kotikaupunkiinsa.
”Halu lähteä liikkumaan koulutuksen perässä riippuu taustasta”, Nori sanoo.
Hyväosaisten jälkikasvu hakeutuu Helsinkiin ja pääkaupunkiseutulaiset eivät hevin liikahda muualle Suomeen. Jos eliitti hakeutuu Helsinkiin, millaisia seurauksia sillä on Suomen yliopistokentälle? Norin mukaan suomalaisyliopistojen keskinäinen hierarkia on vaarassa voimistua.
”Yliopistoista puhutaan jo nyt vähän niin, että täältä valmistuu huippuja ja se vaikuttaa vähän jo siihen, kuka kyseiseen yliopistoon uskaltaa hakea.”
Voi olla, että tulevaisuudessa Suomessakin on yhä olennaisempaa, mistä yliopistosta työnhakija on valmistunut. Yhdysvalloissa ei ole pitkään aikaan ollut enää sama, onko fyysikko Harvardista vai pienestä osavaltioyliopistosta.
”Se, mistä olet valmistunut, saattaa vaikuttaa tulevaisuudessa meilläkin rekrytoitumiseen.”
Kotitaustan merkitys yliopistoon hakeutumisessa ei ole Norin mukaan hävinnyt minnekään, vaikka sitä on hyvinvointivaltion rakennustalkoissa yritetty häivyttää vuosikymmeniä.
”Osaamisen ja hyvinvoinnin keskittyminen pääkaupunkiseudulle lisää Suomen sisäistä epätasa-arvoa”, Nori sanoo. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet pitäisi kuitenkin aloittaa jo varhain.
”Yliopiston porteilla tähän on vaikea enää vaikuttaa. Eriarvoistumisen ehkäisyn pitää lähteä alue- ja perhepolitiikasta. Perusopetus tulisi pitää kaikkialla laadukkaana ja tasapuolisena, ettei synny hyviä ja huonoja kouluja ja alueellista eriarvoistumista.”
Harva Helsingin yliopiston maisteri suuntaa töihin maakuntaan, vaikka olisi sieltä kotoisin. Korkeasti koulutettujen työpaikkoja on ehdottomasti eniten pääkaupunkiseudulla.
Harva maisteri muuttaa pois
87 prosenttia Etelä-Suomesta kotoisin olevista ja siellä opiskelleista maistereista asui viisi vuotta valmistumisensa jälkeen edelleen samalla seudulla. Luku käy ilmi Visa Tuomisen tutkimuksesta, jossa hän tarkasteli vuonna 2003 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden alueellista sijoittumista.
Etelä-Suomessa opiskelleista maistereista yhdeksän prosenttia oli muuttanut Länsi-Suomeen ja vain neljä prosenttia Ouluun, Lappiin ja Itä-Suomeen.
Kaikista vuonna 2003 valmistuneista maistereista jo 49 prosenttia asui Etelä-Suomessa viiden vuoden päästä valmistumisesta. Kainuu, Satakunta, Kymenlaakso, Etelä- Savo, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa olivat menettäneet yli puolet ennen opintoja paikkakunnalla asuneista tulevaisuuden maistereista.
Sanat Maria Ruuska
Kuvat Otto Donner