Skotlannissa entiset opiskelijat vievät opinahjonsa oikeuteen vaatien parempaa koulutusta ja parempia arvosanoja.
Entiset opiskelijat ovat haastaneet yliopistoja raastupaan väittäen, että yliopistot eivät tarjoa riittävää tukea tutkintoihin opiskellessa. Scotland on Sunday raportoi ainakin kuuden opiskelijan aloittaneen oikeustoimet heidän saatuaan odottamaansa huonommat arvosanat opintonsa päätettyään. Haastettujen listalla on muun muassa arvostettu taidekoulu Glascow School of Art.
Opiskelijoita edustavan lakifirma Ross Harperin tiedottaja kertoi kahden entisen opiskelijan sopineen asian yliopiston oman sovitteluohjelman kautta. Neljä muuta aikoo yhä oikeuteen. Tiedottajan mukaan opiskelijat näkevät itsensä nykyään entistä enemmän palveluiden kuluttajina. Siten he valittavat yhä todennäköisemmin, mikäli ajattelevat esimerkiksi yliopiston kurssien olleen heikkotasoisia.
Vastaavia tapauksia on sattunut aiemminkin. Jo vuonna 2002 englantilainen oikeustieteen aikuisopiskelija Mike Austin sai University of Wilverhamptonilta 30 000 punnan eli noin 34 000 euron korvaukset oikeussalin ulkopuolella sovitusta jutusta. Austin oli valittanut muun muassa ylikansoitetuista luentosaleista, huonosti tehdyistä koepapereista sekä katteettomista lupauksista.
Oikeustoimien aloittaja on yleensä lukukausimaksuja maksava ulkomainen opiskelija tai jatko-opiskelija joka uskoo, että olisi voinut saada paremman arvosanan mikäli opetus olisi ollut korkeatasoisempaa.
Liam Burns, opiskelijajärjestö NUS Scotlandin puheenjohtaja, kommentoi valitettavasti kuulevansa yliopistojen usein priorisoivan tutkimustyötä yli opetuksen.
”Ihmisten ei tulisi joutua turvautumaan oikeustoimiin saadakseen Skotlannin yliopistoilta odottamansa korkeatasoisen kokemuksen.”
Sanat: Oona Juutinen
Kuva: Joe Gratz