Haluaisin, että joku pitäisi minusta huolta. Siis joku muukin kuin äiti tai isä silloin, kun käyn heillä kylässä. Ei rahallisesti tai terapiamielessä, vaan pienin teoin. Joku keittäisi minulle kahvia, lukisi kirjaa, peittelisi unille. Eleitä, joita parisuhteessa kumppanille tehdään, tai ainakin viimeisimmässä, vuosien takaisessa parisuhteessani tehtiin. Seurusteleva saattaa unohtaa, että sellainen hoiva ei ole kaikille arkea.
”Treat your friends like your lovers and your lovers like your friends.” Sitaatti osui silmiini joskus internetissä. Siinäpä sanat, joiden mukaan haluaisin elää.
Ystävien hemmottelu ja treffeille vieminen on ihanaa. Rakastan kestitä, joskus isosti mutta etenkin usein pienesti. Olen leiponut ja laittanut aamiaista, keittänyt kuumaa juomaa, tehnyt ison satsin ruokaa ja kuljettanut sitä ystävälle töihin. Välillä vien heitä teatteriin, keikalle tai elokuviin, mutta lähinnä syntymäpäivinä. Pitäisi viedä useammin, ihan muuten vain.
Ystävyyksiin panostetaan vaihtelevin tavoin ja voimavaroin. Moni jo arvottaa ystävät vähintään yhtä tärkeiksi kuin kumppanit, ainakin teoriassa. Kumppanin kanssa yhdessäolo on usein säännöllisempää ja arkisempaa, jolloin on helpompi hengailla myös tekemättä mitään. Moni parisuhteellinen tapaa ystäviä harvemmin, jolloin on tarve päivittää kuulumiset pitemmältä ajalta ja olla täydellisen läsnä.
Kyllä rakastuneet saavat luvallani hautua romanttisessa kuplassaan, mutta muistakaa myös sinkkuystävää! Hän tarvitsee hoivaa, vaikka oppii väkisinkin pitämään puoliaan ja hemmottelemaan itse itseään. Parisuhteessa olevallekin tekee hyvää saada paapomista myös muilta kuin kumppan(e)ilta.
Huolehdin itsestäni hienosti, mutta välillä se uhkaa kääntyä typeräksi yli-itsenäisyydeksi. Tarvitsemme toisiamme, aina ja nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Kun leikkauspolitiikka repii yhteiskunnan turvaverkkoon ihmisen mentäviä aukkoja, yhteisöjen tuki muuttuu tärkeämmäksi. Ystävyyksien vankentamisesta ei ole ikinä haittaa.
Ja ehkä avain vahvempiin, rakastajahenkisiin ystävyyksiin ei ole sataprosenttisen läsnä oleva tuntikausien hengailu, vaan pienet, säännölliset, vähemmän suunnitellut kohtaamiset ja kädenojennukset. Vaikkapa errand friend hang – termi, jonka opin aikanaan taiteilija Annika Izoralta. Ystävähengailua asioiden hoitamisen lomassa. Teimme sitä kamujeni kanssa usein ennen korona-aikaa: kävimme kävelyllä ja sen päätteeksi yhdessä ruokakaupassa. Ystävä tuli seuraksi optikolle tai pesin pyykkiä hänen luonaan, kun pyykkituvan pesukone prakasi. Kun pyykit pyörivät, keitimme teetä ja kerroimme kuulumisia. Ylensimme tylsät arkiset askareet mutkattomaksi yhdessäoloksi.
