Henkinen väkivalta jättää jäljen

Henkiseen väkivaltaan pitää osata puuttua, sanoo sukupuolentutkimuksen dosentti Elina Penttinen.

T:Teksti:

K:Kuva: Pauliina Holma

Kuka? Elina Penttinen, sosiaalitieteiden tohtori, dosentti

Laitos: Helsingin yliopisto

Työnkuva: Sukupuolentutkimuksen maisteriohjelman johtaja, yliopistonlehtori

Mistä ei tunneta? Omistaa rescue-koiran, jota tutustuttaa parhaillaan kodin ulkopuolisiin ihmeisiin

***

Sukupuolentutkimuksen dosentti Elina Penttinen, tutkit henkistä väkivaltaa, mutta taustasi on kansainvälisen politiikan tutkimuksessa. Miten päädyit vaihtamaan tutkimusalaa?

Tutkin aiemmin globaalia poliittista taloutta ja sodan kokemusta. Siirryin sukupuolentutkimuksen oppiaineeseen vuonna 2013 ja aloin tutkia lähisuhdeväkivaltaa feministisen tutkimusperinteen avulla.

Feministisessä kansainvälisen politiikan tutkimuksessa keskitytään konfliktialueilla tapahtuvaan sukupuolittuneeseen väkivaltaan. Usein ajatellaan, että sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa tapahtuu ”muualla”, poliittisesti epävakaissa maissa. Jos henkistä väkivaltaa ei tunnisteta väkivallaksi tutkimuksessa, eivät sen kohteet tunnista sitä itsekään. On ymmärrettävä, että henkinen väkivalta on haavoittavaa väkivaltaa siinä missä fyysinen tai seksuaalinen väkivalta.

Jos nainen raiskataan sodassa, kaikki ymmärtävät, ettei se ole hänen syytään. Vahingoittavassa parisuhteessa taas naisen oletetaan itse olevan aktiivinen toimija, joka lopettaa suhteen. Kohde joutuu kantamaan vastuun.

Mitä on sukupuolittunut väkivalta?

Se on sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, joka tulee ymmärretyksi sukupuolinormien kautta. Sukupuolittunut henkinen väkivalta jää helposti piiloon, koska se on osin normalisoitunutta. Metoo-liike toi esiin, kuinka paljon työpaikolla on sukupuoleen perustuvaa häirintää, ja kuinka se on hyväksytty osaksi organisaatiokulttuuria. Samoin henkinen väkivalta jää lähisuhteissa usein piiloon, koska se on normalisoitunut osaksi parisuhteen sukupuolirooleja.

Haastattelit Naisten Linjan kanssa toteutetussa Haavoittuvuuden haltuunotto -tutkimushankkeessa henkistä parisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia. Mitä hanke paljasti suomalaisesta kulttuurista?

Tutkimuksessani haastattelin henkistä väkivaltaa kokeneita naisia, jotka osallistuvat Naisten Linjan verkkovertaistukiryhmään. Minua yllätti normi vahvasta suomalaisesta naisesta, joka sai monet pysymään vahingollisessa suhteessa. Eräs haastateltava sanoi, että hänen äitinsäkin kesti väkivaltaisen suhteen, niin kyllä hänkin kestää. Läheisillä on tärkeä rooli väkivallan tunnistamisessa, ja suomalaisessa puhumattomuuden kulttuurissa pitäisi puuttua herkemmin ystävän vahingolliseen suhteeseen.

Miten henkisen väkivallan tunnistaa? Minkälaisen jäljen se jättää ihmiseen?

Tunnistamisessa pitäisi keskittyä enemmän siihen, mitä vaikutuksia henkisellä väkivallalla on, kuin siihen minkä tyyppistä se on. Henkisen väkivallan kohteella on jatkuvasti paha olo, mutta hän ei tiedä, miksi. Samalla hän kokee tekevänsä kaiken väärin. Moni pyrkii muuttamaan omaa käytöstään vähentääkseen väkivallan uhkaa.

Haastatteluaineistossani toistui kaava, jossa kumppani oli ensin romanttinen sankari, mutta suhteen vakiinnuttua alkoi kontrolloiminen ja vähättely. Tällaisia käytäntöjä ihannoidaan populaarikulttuurissa – romanttisten komedioiden unelmien prinssi ei luovuta, vaikka nainen sanoo ei. Oikeassa elämässä se on vaaran merkki.

Henkinen väkivalta aiheuttaa traumaattista stressiä, psykosomaattisia sairauksia, ahdistusta, masennusta ja minäkuvan rikkoutumisen. Se ei kuitenkaan viittaa heikkouteen, vaan nämä ovat väkivallan kokemisen normaaleja seurauksia. Toipuminen on onneksi mahdollista.