Elämme nyt synkkää, synkkää aikaa. Kirjaimellisesti, sillä käsillä ovat vuoden pimeimmät hetket. Maailmanpoliittisesti, sillä Yhdysvaltojen iso fasistivauva on palaamassa valtaan.
Ja Helsingin yliopiston opiskelijoiden näkökulmasta, sillä kaiken muun kurjuuden keskellä heidän niskaansa lankeavat vielä ylioppilaskunnankin rahahuolet.
Hyy joutuu nimittäin talousvaikeuksissaan jälleen korottamaan ylioppilaskunnan jäsenmaksua. Ensi vuoden budjettia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta pääsihteeri on esittänyt jäsenmaksuun jopa 28 euron korotusta talouden sopeuttamiseksi. Se tarkoittaisi ensi lukuvuodelle lähes 50 prosentin nousua nykyisestä.
Taustalla ovat Hyyn omistaman, ravintola- ja kiinteistöbisneksestä vastaavan Ylvan ongelmat, jotka taas johtuvat kaikkien mahdollisten riskien realisoitumisesta. Ajatus jäsenmaksuttomasta Hyystä vuodelle 2025 oli kaunis, mutta koronapandemian, Ukrainan sodan ja korkojen nousun myötä ollaankin yhtäkkiä tilanteessa, jossa Ylvalta ei saada penniäkään. Jo valmiiksi hallituksen politiikasta kärsivät opiskelijat joutuvat paikkaamaan vajetta omista kukkaroistaan.
Tilanne ei tosiaankaan ole reilu riviopiskelijalle, ja edustajistovaalien alla monet ryhmät ratsastivat juuri sillä: ylioppilaskunnan olisi heidän mukaansa keskityttävä olennaiseen ja karsittava kaikki muu. Osittain tämä toive on toteutumassa, sillä jäsenmaksukorotuksesta huolimatta joudutaan tekemään myös kipeitä leikkauksia.
Lisää rajua karsintaa voi lähivuosina olla edessä, mikäli Petteri Orpon (kok) hallitus päätyy poistamaan ylioppilaskuntien automaatio- tai pakkojäsenyyden laista. Asiaa on lokakuussa selvitetty opetus- ja kulttuuriministeriössä.
Huoli opiskelijoiden toimeentulosta on ymmärrettävä. Toisaalta voi kysyä, millaiseksi kokemus opiskeluajasta muodostuu, jos ylioppilaskuntien toiminta köyhdytetään minimiin.
Edunvalvonnasta karsimalla opiskelijoiden ääni hiipuisi esimerkiksi YTHS:n, HSL:n ja Hoasin päätöksenteossa. Tapahtumista nipistämällä Fuksiseikkailun kaltaiset päivät eivät enää toisi eri alojen opiskelijoita yhteen. Järjestötukien leikkaaminen taas synnyttäisi epätasa-arvoa: isot ja rikkaat järjestöt tuskin huomaisivat ylioppilaskunnan tarjoamien tilojen ja tukien katoamista, mutta pienempien ja köyhempien toiminta rampautuisi tai päättyisi kokonaan.
Oma lukunsa on Ylioppilaslehti, johon on syksyn mittaan kohdistunut ennennäkemätöntä leikkauspainetta. Moni edariehdokas esitteli lehteä helppona säästökohteena, vaikka esimerkiksi paperilehdestä luopumalla voitaisiin ensi vuonna säästää vain reilut 50 000 euroa Hyyn massiivisesta 820 000 euron vajeesta.
Jokainen voi tykönään pohtia, onko se summa, jolla kannattaa uhrata vuonna 1913 perustettu lehti, yksi Suomen kuihtuvan mediakentän viimeisistä nuorten ja opiskelijoiden äänenkannattajista.
Lopuksi on hyvä muistaa, että lain mukaan ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla ”jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään”.
Mitenköhän tätä tehtävää voidaan toteuttaa, jos edunvalvonta, järjestötuet, tapahtumat sekä opiskelijajournalismi vedettäisiin minimiin?
Ja kuinka hyvin enää ensi vuoden edustajistovaalien alla pystytään perustelemaan koko jäsenmaksun olemassaoloa, jos sille ei saisi käytännössä mitään vastinetta?
