Kääntäjä Tarja Härkönen löysi Clarice Lispectorin 90-luvulla. Hänen kollegansa oli kirjoittanut brasilialaiskirjailijasta artikkelin kulttuurilehti Nuoreen Voimaan. Siinä oli suoria lainauksia teoksesta Tähden hetki. Härkösen oli hankittava kirja.
”Luin sen ensin englanniksi, sitten portugaliksi. Lispectorin käyttämä kieli oli niin erikoista”, Härkönen sanoo.
Tuolloin Härkönen käänsi espanjasta. Lispector kuitenkin innosti opiskelemaan myös portugalin. Pian hän suomensi Tähden hetkeä.
”Poikani syntyi samaan aikaan, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Minusta on kuvia, joissa istun ison mötikkäruudun edessä korjaamassa vedosta samalla kun imetän.”
Clarice Lispectorista tuli Härkösen lempikirjailija. Nyt hän on suomentanut tältä yhteensä kuusi romaania. Suomesta tuskin löytyy toista ihmistä, joka olisi yhtä perehtynyt Lispectorin elämään ja tuotantoon.
”Kirjallisuudentutkijoissa voi ollakin. Luulen kuitenkin, että kääntäjä on lähempänä kirjailijaa kuin tutkija, koska kääntäjän on ajateltava kuin kirjailija. Ikään kuin oltava hän.”
Härkönen on taiteilijaeläkkeellä, mutta hän kääntää edelleen sekä brasilialaisia että portugalilaisia kirjailijoita.
”Kaikki muut ovat miehiä ja elossa!”
Eivät aivan kaikki, Härkönen korjaa. Brasilialainen Cora Coralina on yksi maan arvostetuimpia runoilijoita, maaseudun ääni. Portugalilainen Ana Filomena Amaral kirjoittaa ilmastonmuutoksesta. Lispector on kuitenkin Härköselle läheisin.
”Kun käännän, Clarice on siinä vieressä. Vain hänen kanssaan on henkinen yhteys.”
Clarice Lispector syntyi vuonna 1920 venäjänkieliseen juutalaisperheeseen Ukrainaan. Kotimaassaan hän ei ehtinyt asua, sillä perhe pakeni ensimmäisen maailmansodan etnisiä vainoja Romanian kautta Brasiliaan.
”Pakeneminen on yksi Lispectorin teemoista. Teoksessa Omena pimeässä mies pakenee tropiikin yöhön. Hän juoksee siinä uskossa, että on tappanut vaimonsa. Se ei ole mikään dekkari, eikä tärkeää ole, kävikö todella niin.”
Tärkeää on se, mitä tapahtuu pelottavan havahtumisen jälkeen, kuvitelman ja toden sekoittuminen. Muita tärkeitä teemoja Lispectorin kirjoissa ovat oleminen ja aika sekä elämä ja kuolema.
”Erityisesti aika. Esimerkiksi kirjassa Passio päähenkilö tipahtaa ajan toiselle puolen ja palaa sitten takaisin. Elämän henkäyksessä, joka taas on dialogiromaani kirjailijan ja tämän luoman henkilöhahmon välillä, konkretisoituu, että aikaa ei ole.”
Elämän henkäyksessä Lispector tutkii luojan ja luodun sekä elävän ja elottoman välisiä vuorovaikutussuhteita. Teoksessa mieskirjailijan itselleen luoma alter ego, Ángela Pralini, ei suostu tottelemaan kirjailijaansa. Lopussa Ángela katoaa, ikään kuin haihtuu sumuun.
Lispectorin teoksissa naiset kuolevat. Tähden hetkessä kertoja tosin miettii pitkään, jättäisikö päähenkilönsä, Macabéan, eloon. Kuulostaa traagiselta, mutta Lispector sanoo elämälle kyllä.
”Hän ei pitänyt siitä, kun häntä verrattiin Virginia Woolfiin, joka tappoi itsensä. Kai Clarice ajatteli, että elämä on vain kestettävä. Eikä Clarice ollut myöskään luokkasokea”, Härkönen sanoo.
”On vaikea arvioida objektiivisesti ihmisen kärsimyksen määrää, mutta voinee sanoa, että Clarice Lispectorilla oli vaikeat lähtökohdat ja traaginen elämä. Silti hän ajatteli, että tämä on mentävä loppuun asti. Pidän siitä asenteesta.”
Lispectorin äiti kuoli tämän ollessa 9-vuotias. Syyksi arvellaan Ukrainassa tapahtuneen raiskauksen tartuttamaa kuppaa, jonka uskottiin tuohon aikaan parantuvan raskaaksi tulemalla. Vanhemmat toivoivat Claricen syntymän tekevän niin.
”Clarice ei pystynyt pelastamaan äitiään, avioliittoaan eikä poikaansa.”
50-luvun lopulla Lispectorin avioliitto kariutui, poika sairastui myöhemmin skitsofreniaan ja kirjailija itse munasarjasyöpään.
”Mutta hän pelasti esimerkiksi kulkukoiria, ja pelastamisen teema näkyy hänen tuotannossaan. Clarice pelastautui sanojen kautta. Niissä hän oli vapaa.”
Olen hyvin intuitiivinen, mikä on vahvuuteni kääntäjänä.
Brasilian arvostetuimpiin kirjailijoihin lukeutuva Lispector on Suomessa vielä tuntematon nimi. Kustantamo Teos julkaisee häntä osana Baabel-käännöskirjasarjaa.
Lispectoria on verrattu niin Franz Kafkaan kuin Jean-Paul Sartreen, mutta eksistentialistisista ikuisuusteemoistaan huolimatta Lispector haastaa kirjallista kaanonia ja kielioppisääntöjä. Ensikosketus häneen on usein pöyristynyt: tekstihän on huonoa! Lauseet alkavat pienillä kirjaimilla tai pilkuilla, juonta ei ole.
”Romaaniset kielet ovat abstrakteja verrattuna vaikka englantiin, ja Clarice on tyyliltään abstraktimpi kuin moni muu. Samalla hänen ajattelunsa on niin kirkasta, että teksti konkretisoituu yksityiskohtaisuutensa kautta.”
Miten sellaista käännetään?
”On oltava erinomainen rekisterin ymmärrys omasta ja alkukielestä. Ja pitää osata samastua. Olen hyvin intuitiivinen, mikä on vahvuuteni kääntäjänä.”
Lispectorin henkilöhahmoilla on usein ikään kuin kiire kertoa ja juosta kohti elämää. Härkönen on luonnehtinut suomennostensa jälkisanoissa, ettei raaski hidastaa liikettä lisäämällä lukijaa helpottavia pilkkuja käännökseen.
Millaista on kääntää teosta, jossa muoto ja kieli ovat keskenään yhtä tärkeitä?
”Eihän sitä voi orjallisesti mennä muodon mukaan. Lispector rikkoo syntaksia, viljelee pitkiä virkkeitä ja puolipisteitä. Muiden kirjailijoiden kohdalla muutan niitä pisteiksi, mitä en tekisi Claricelle ikinä. Hänen tekstinsä rakentuu niin eri tavalla. Pikemmin persoonallisesti kuin kulttuurillisesti.”
Tarja Härkönen, suomentaja, 63
Mistä tunnetaan: Kääntää espanjasta ja portugalista. Kääntänyt muun muassa meksikolaista Carlos Fuentes Macíasta sekä espanjalaisia Javier Maríasia, Antonio Muñoz Molinaa ja Carlos Ruiz Zafónia.
Työpöydällä nyt: Clarice Lispectorin lisäksi alkuperäiskansojen legendoista inspiroituva avantgardistirunoilija Djami Sezostre, omakohtaisesti isän ja down-lapsen suhteesta kirjoittava Cristovão Tezza ja portugalilainen runoilija José Luís Barreto Guimarães.
Unelmien projekti: ”Olisi ihanaa kääntää kaikki Claricen novellit! Yhden, Maailman pienin nainen, käänsin vuonna 2008 Parnassoon. Seuraavaksi on kuitenkin vuorossa todennäköisesti joko Aqua Viva tai A maçã no escuro eli epäviralliselta suomennokseltaan Omena pimeässä. Olisi kamalaa, jos joku muu alkaisi suomentaa Claricea. Siitä en toipuisi.”
Alalla mättää:
”Palkkiotaso. Apurahat ja Sanasto-korvaukset helpottavat kääntäjien huonoja palkkioita, mutta se ei poista kustantajien vastuuta. Lisäksi suomentajien Sanasto-korvaukset jakaantuvat epätasaisesti kielten mukaan. Isot kustantamot julkaisevat lähinnä englannin- ja ruotsinkielistä kirjallisuuttta, vähän myös ranskalaista. Ja kun ne ovat esillä mediassa, on selvää, että lukijat osaavat lainata niitä kirjastoista.
