Ylimääräistä rahaa minulla ei ole ollut säästössä nyt kymmeneen vuoteen. Olen elänyt täysin kädestä suuhun.”
Näin sanoo 30-vuotias taideopiskelija Räsä, joka haluaa esiintyä vain lempinimellään. Hän pyörittelee kädessään lähes kuudensadan euron laskua. Sen eräpäivä meni juuri umpeen.
Muista köyhistä taideopiskelijoista Räsän erottavat perinnässä olevat kymmenientuhansien eurojen velat.
Marraskuussa 2008 Helsingin kaupunginvaltuusto lakkautti kymmenen vuotta kestäneen, graffitien vastaisen nollatoleranssin. Mitä kampanjasta jäi käteen?
Helsingin kaupungille projekti on maksanut kymmenessä vuodessa 24 miljoonaa euroa. Vartiointiliikkeiden käyttöön summasta rahaa paloi kolme miljoonaa. Suurin osa on mennyt yksityiselle FPS Security -vartiointiyhtiölle.
Kaikkien kohdalla nollatoleranssi ei vielä ole ohi.
Vuonna 1997 toistakymmentä 15-23-vuotiasta nuorta miestä tuomittiin graffitin maalaamisesta satojentuhansien markkojen korvauksiin ja ehdolliseen vankeuteen.
Miehistä haluttiin tehdä varoittavia esimerkkejä.
Yksi heistä oli Räsä, silloin 19-vuotias lukiolainen.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun kyhäyksestä joutui kuukaudeksi tutkintavankeuteen. Oli se aika julmaa, että alaikäisiä kovistelemalla yritettiin estää maalaamisen kierre. Nykyäänhän se on ihan normaali käytäntö”, hän sanoo nyt.
Stop töhryille -projektin Helsingin kaupunki aloitti vuonna 1998.
”On tärkeää, että vahingonkorvaus muodostuu sellaiseksi, että nuorella on mahdollisuus suorittaa se joutumatta kiusaukseen tehdä uutta rikosta”, julisti rakennusviraston julkaisema Siisti Stadi -lehtinen vielä seuraavana vuonna.
Vuosien varrella linja muuttui.
Myöhemmin rakennusvirasto esitti, että kovien taloudellisten korvausten vaatiminen graffitien tekijöiltä on välttämätöntä ”lopettamispäätöksen tekemiseksi”.
”Osalle pitkään töhrintää harrastaneelle ja mahdollisesti jo useamman kerran kiinni jääneelle töhrijälle ei valitettavasti auta enää muu kuin pelko ehdottomista vankeusrangaistuksista”, virasto sanoi lausunnossaan 2008.
Räsään viraston logiikka ei toiminut. Hän alkoi maalata ensimmäisten tuomioidensa jälkeen entistä enemmän.
”Tuntui, ettei millään ollut mitään väliä. Oli jo niin paljon vahingonkorvausta niskassa.”
Miehen ensimmäinen 2 000 markan vahingonkorvaus on kasvanut korkoa jo 36 000 euroksi.
Ulosottovirasto on todennut Räsän varattomaksi, mutta toisen tuomion laskua peritään yhä aktiivisesti. 16 prosentin viivästyskorolla velka paisuu nopeasti.
Taidealan korkeakouluopinnot eivät juuri jätä aikaa työntekoon. Parinsadan euron kuukausituloilla perintämaksun hoitaminen on osoittautunut vaikeaksi.
”Maksan välttämättömimmät laskut ensin, sitten ostan ruokaa sillä mitä käteen jää. Perintälasku aina vain siirtyy. Ei edes ole järkeä maksaa pientä summaa, koska korko kasvaa niin nopeasti”, Räsä uskoo.
Opintolainaa hän ei saa, sillä luottotiedot menivät jo kauan sitten.
”Yritin saada sosiaalivirastosta sosiaalilainaa, jota myönnetään luottotietonsa menettäneille opiskelijoille. Minun kohdallani ulosottoperintä ylittää rajana olevan 20 000 euroa.”
Kymmenientuhansien eurojen korvausvaatimukset, kadonneet luottotiedot ja ainainen rahapula. Kaikesta tästä huolimatta graffititausta ei kaduta.
”Taideopinnoissa siitä on ollut paljon hyötyä. Tinkimättömän asenteen kehittyminen tekemiseen on ehkä tärkeintä, mitä graffitista on saanut”, Räsä sanoo.
Hän uskoo tulevaisuuden olevan valoisa, jos hän onnistuu alallaan.
”Suunnitelmani on se, että kun valmistun koulusta ja saan ensimmäisen suuren työn valmiiksi, parhaimmassa tapauksessa saan maksettua kaikki velat kerralla pois.”
Jos näin ei käy, vapautuu Räsä velkavankeudestaan joskus 40-vuotiaana.
Kukka Ranta
