Minä olin diktaattori.
Minua sanottiin Pohjolan Mussoliiniksi.
Minäpä hallitsin rautaisella kädellä.
Vapaahetkinäni, joita oli vähän, minä leikin, paitsi lapsieni, myös kuolajärveläisten minulle lähettämän ja lahjoittaman karhunpenikan kanssa, jolle minä olin antanut nimeksi Suomi.
Suomi oli myöskin sen lentokoneen nimi, jonka olin luutnantti Sarkon johdolla lähettänyt etelänapaa etsimään.
Hallitustoimeni olivat hyviä. Ensimmäisenä päivänä valtaantuloni jälkeen olin antanut bulletiinin, jolla määräsin ryssänkirkon, myöskin Uspenskin katedraaliksi nimitellyn, revittäväksi alas kolmessa vuorossa, yötä päivää. Innokas rakennusmestari oli pannut jonkun dynamiittipötkyn liikaa, koska pari viereistä taloakin tuli alas kirkon mukana.
Tilalle rakennutin uuden, komean suomalaisen oppikoulun, johon itse määräsin opettajat: Simojoen pastorin opettamaan uskontoa, Lauri Hakulisen hyvää suomen kieltä ja eestiä, oikean [Elmo Edvard] Kailan maantiedettä ja lentotaitoa teoriassa, Aaro Antti Antinpojan elikkä Pakaslahden historiaa ja taktiikkaa, Ohto-pojan [Oksala] johdatusta filosofiseen ajatteluun, Hakolan Sakarin ruotsinkielen alkeita, Einiön ensiapua tapaturmissa, ystäväni ja taatun apulaisen Lauri Ahon nykyis- ja entisaikojen kirjallisuutta, herra Martin [Haavio] kansan- ym. runoutta, ja monia muita yhtä hyviä miehiä. Tähän kouluun panin omat ja ystävieni pojat ja tytöt.
Poistin yhteiskunnalliset epäkohdat ja eheytin suomalaisen kansan. En I[tsenäisyyden] L[iito]n avulla, vaan IL:stä huolimatta.
Panin Sihvon sopimaan Laukolan majureiden kanssa ja päinvastoin.
Tein muitakin mahdottomalta näyttäviä tekoja.
Niinpä asetin maalaisliittolaisen hallituksen, jossa ei ollut Procopeta. Siksipä hallitus uskalsikin ehdottaa minulle, että kouluhallituksen ruotsinkielinen osasto kokonaan lakkautettaisiin.
Valtakunnan kielelliset olot järjestin tunnustusta ansaitsevalla tavalla. Kun otin pois ruotsinkielisiltä heidän etuoikeutensa ja vakuutin heille oikeuden omakieliseen sivistykseen ja hallintoon asuma-alueillaan, sain Kansainliitolta tunnustukseksi oikeamielisyydestäni suurristin ja jälkimaailmalta lisänimen ”oikeudentekijä”.
Suomalaistin virkakunnan myöskin ulkoasiainhallinnon alalla ja erotin [Johan] Nykoppin.
Länsi-Pohjan suomalaisille ryhtyi Ruotsi antamaan suomenkielistä opetusta ja suomalaiset virkamiehet. Se tapahtui minun toivomuksestani.
Norjalta ostin Ruijan. Lähetin [Ilmari] Turjan sinne maaherraksi.
Rakensin Suomen sillan.
Tein valtioliiton Karjalan tasavallan kanssa ja henkilökohtaisen ystävyydenliiton Gyllingin kanssa.
Suomalaistin Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön ja Suomi-Seuran.
Siirsin Hufvudstadsbladetin kirjapainon ja toimituksen Sipooseen ja ajoin seemiläiset pois Heikinkadulta.
Määräsin perhekielen suomeksi niissäkin perheissä, joissa rouva oli ruotsalainen ja herra suomalainen.
Ostin [Ernesti] Hentuselta Totuuden Torven ja annoin sen vapaamielisille ylioppilaille äänenkannattajaksi.
Tein lukuisasti muitakin hyviä töitä.
Mahdoton kävi minulle mahdolliseksi.
Niinpä suomalaistin Helsingin yliopiston käden käänteessä. Turvasin samalla ruotsalaisille oikeuden omakieliseen yliopisto-opetukseen väestösuhteiden mukaan, ja kun ruotsalaiset saattoivat asian Kansainliittoon, lähetti se minulle uuden suurristin ja aikalaiseni antoivat minulle lisänimen ”teoissa väkevä”.
Ylioppilaat opiskelivat suomen kielellä Helsingin yliopistossa, kuuntelivat suomenkielisiä luennoita ja lukivat suomenkielisiä oppikirjoja (Hernbergin Yleissiviilioikeus-nimisen oppikirjan julistin pannaan ja annoin Anton Kotosen toimeksi polttaa kaikki saatavissa olevat kappaleet julkisesti valtioneuvoston torilla).
Poistin ryssän kuvat yliopistosta ja ryssän muistot koko maasta. Erotin kaikki ryssää hännystelevät virkamiehet, olivatpa he maan itsenäistymisen jälkeen tulleet kuinka vitivalkoisiksi ja suojeluskunta-aatteen elähdyttämiksi tahansa. Niitä lähti isoja jos pieniäkin virkamiehiä.
Yliopiston suomalaistaminen sai aikaan ihmeitä. Hengenviljelys alkoi edistyä, tieteiden harjoitus vilkastui. Nobelin palkintoja piti suomalaisille antaa tuon tuostakin. Yliopisto, joka oli ollut etuoikeutetun ruotsalaisen yläluokan käsissä, muodostui suomalaisen kansan palvelukseen valmistuvien opinahjoksi. Varmemmaksi vakuudeksi siitä, että yliopistoa todella johdetaan oikealla isänmaallisella ja kansanvaltaisella tavalla, panin Yrjö Ruudun yliopiston rehtoriksi.
Edistin kauppaa ja teollisuutta, maanviljelystä, merenkulkua ja kaikkia elinkeinoja, kuten olin lukenut historiasta hyvien hallitsijain ennenkin tehneen.
Ja kun sain kaikki hyvään kuntoon, ihmisiin mielisuosion ja hyvän tahdon, luovuin kansalaisten ihmeeksi ja murheeksi diktaattorin virasta ja lähdin perheineni Lotinanpellon lähistöltä ostamalleni maatilalle, jossa viljelin tulppaaneja hamaan kuolemaani saakka.
Lautamies
Ylioppilaslehti julkaisee uudelleen Urho Kekkosen vanhoja kirjoituksia. Kekkonen toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana 1927–1928. Tämä pakina on julkaistu alun perin Ylioppilaslehden numerossa 21/1928.
