No future, kirjoitettiin tämän lehden edellisessä numerossa. No future, huusivat punkkarit jo Britanniassa 1977, kun postfuturistinen mieliala alkoi vallata alaa.
Mutta mitä ihmettä no future tarkoittaa? Useasti toistellun näkemyksen mukaan olemme vähintään länsimaissa siirtyneet vähitellen miettimään kaikkea ennakoinnin kautta. Tämä näkyy konkreettisimmin uutisissa. Enää uutiset eivät kerro, mitä on tapahtunut, vaan valtaosa jutuista koskee mahdollista tulevaisuutta. Mitä voisi tapahtua, jos..?
No future oli ja on ilmaus. Tulevaisuus on myyty, koska on eletty velaksi; tulevaisuus on syöty, koska eläkekriisi ja vauvakato. Nyt nykyisyys pitäisi uhrata, jotta tulevaisuutta olisi. MIKSEI KUKAAN AJATTELE LAPSIA? No future on pikemminkin valitus nykyisyyden kamaluudesta.
Sosiologi Pierre Bourdieu ei olisi hyväksynyt tällaista puhetta. Bourdieun mukaan tulevaisuus ei ole vain mahdollisuus, joka joko toteutuu tai ei, eikä se ole minkään sortin horisontti, joka joko lähenee tai katoaa. Tulevaisuus on erottamattomasti osa nykyisyyttä.
Itse asiassa ihmiset kokevat ajan lähes jatkuvasti nimenomaan ennakoivana toimintana. Bourdieu tarjoaa banaaliksi esimerkiksi jalkapallon. Hyvä pelaaja liikkuu niin, että hän menee sinne, minne pallo on tulossa, ei sinne, missä pallo on. Tuleva ei ole siis vain mahdollisuus vaan osa pelin rakennetta. Tuleva on jo joukkuekavereiden ja vastustajan asennoissa ja sijainneissa.
Tämä havainto pätee koko todellisuuden ilmenemiseen ihmiselle. Kaikki toiminta on ennakoivaa. Toisin sanoen näkemys, jonka mukaan tulevaisuusorientoitunut tapamme ajatella olisi uusi, ei pidä paikkaansa, mikäli Bourdieu on oikeassa.
Myöskään no future ei pidä paikkaansa. Jos tulevaisuus on aina ja välttämättä jo piirretty nykyisyyteen, miten on edes mahdollista väittää, että toinen voisi pilata toisen?
Bourdieulle aika ei ole vain jotain, minkä läpi me etenemme ja jossa me toimimme. Päinvastoin, meidän toimintamme myös luo ajan. Tulevaisuus muodostuu meidän itse luomistamme käytännöistä.
Taloudelliset käytänteet muokkaavat kokemustamme ajasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Kiistaton todiste: teollisen vallankumouksen jälkeinen kapitalismi, jossa ajasta tuli ensimmäistä kertaa rahaa. Mitä suuremmaksi työpanoksen per tunti sai, sitä suurempia olivat voitot. Samalla tätä kaikkea mitattiin ensimmäistä kertaa laajamittaisesti mekaanisen kellon abstrakteilla, homogeenisillä ja laskettavilla yksiköillä.
Teollinen kapitalismi muokkasi (eli me ihmisinä muokkasimme käytäntöjämme) ajan ja käsityksen tulevaisuudesta suunnilleen sellaiseksi kuin me sen tunnemme. Mutta mitä tekee jatkuvasti kasvava finanssikapitalismi ja spekulaation logiikka ajalle?
Se muokkaa ajan uusiksi. Uutiset ovat spekulaatiota. Entistä suurempi osa kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä on spekulaatiota. Lyödään vetoa vedonlyönnistä, jossa on lyöty vetoa vedonlyönnistä.
Vain mahdollisesti mahdollinen tulevaisuus on jäljellä.
Teksti on julkaistu alun perin Ylioppilaslehden numerossa 2/2020.
