https://soundcloud.com/user-800477492/mallikansalainen
Mustaan collegepaitaan on tekstattu valkoisilla kirjaimilla FEMINISM. Alla on vielä ääntämisohjeet sekä teksti the radical notion that women are people.
Paita on H&M:n Divided-nuorisomallistosta. Siihen on pukeutunut 33-vuotias Suvi Auvinen.
”Musta tuli feministi varmaan samoihin aikoihin kun musta tuli anarkisti. Olin just valmistunut Teatterikorkeasta. Mua tytöteltiin työpaikalla, ja mä sanoin, että toi ei oo ok”, Auvinen sanoo.
Feminismi, niin kuin anarkismi ja toisaalta veganismikin, merkitsee hänelle ennen kaikkea radikaalia tasa-arvoliikettä.
”Totta kai olen valkoinen ja monella muulla tapaa etuoikeutettu, enkä siksi näe kaikkea, mikä pitäisi korjata.
Mutta yritän parhaani.”
Auvisen Linkedin-profiilissa lukee ”vegemaailman bosslady”, Twitter-kuvauksessa ”vegan princess”. Hän on toimittaja, konsultti, puhuja, aktivisti, ”somevaikuttaja” ja veganismia edistävän Vegefirman toimitusjohtaja.
Toimitusjohtajan titteli on Auvisen mielestä ”ihan älytön läppä”.
Kohta Auvinen voi kutsua itseään myös kirjailijaksi. Vegebuumin taustoja käsittelevä Lihan loppu ilmestyy Kosmos-kustantamon kautta vuoden kuluttua.
”En ole ennen kirjoittanut kirjaa, joten kaikki siihen liittyvä jännittää. Ajattelen kuitenkin: miten vaikeeta se muka nyt voi olla?”
Lause lukee myös eräänlaisena mottona Auvisen Twittter-kuvauksessa.
Pitkään siinä luki ”päivystävä anarkisti”.
Auvista ärsytti median tapa uutisoida asiasta.
Puhuttiin anarkistien mustista lipuista, joita voitiin käyttää ”astaloina” eli lyömäaseina. Anarkisteja toimittajat eivät kuunnelleet.
Auvinen perusti Uuteen Suomeen blogin nimeltä Astalo. Ensimmäisessä tekstissä hän avasi ajatuksiaan anarkistien naamioitumisesta.
”Me naamioidumme, koska anarkismissa yksilö ei ole tärkeä. Se mikä on tärkeää, on liike”, Auvinen kirjoitti.
Samaan aikaan Auvinen perusti Twitter-tilin. Hänet pyydettiin vieraaksi Radio Rockin Heikelä Korporaatio-ohjelmaan.
”Ne ihmettelivät, että sieltähän tuli ihan ihmisen näköinen nainen eikä mörrimöykky. Olin sitten vaan, että kuulkaas sedät, ja pärjäsin mielestäni aika hyvin.”
Ohjelmassa Auvinen sanoi, että poliisi on ”totta kai vihollinen”: poliisin tehtävä on pitää yllä järjestystä, kun taas Auvinen on vallankumoukseen pyrkivä anarkisti.
”Jos tulis joku kriisitilanne, niin kyllähän mä olisin piipun toisessa päässä ”, hän sanoi.
Siitä alkoi Päivystävä anarkisti-projekti Twitterissä ja blogimaailmassa. Kun jotain anarkisteihin liittyvää tapahtui, media otti yhteyttä Auviseen.
Uuden Suomen jälkeen hän on blogannut Imagelle, päätoimittanut Voima-lehteä ja tehnyt eläinoikeusaiheisia kolumneja Rapportiin. Auvinen on kirjoittanut muun muassa siitä, miksi McVegan-hampurilainen on mahtava tuote, miksi natseja pitää vastustaa, miksi Meillä on unelma-tyyppiset kesyiksi haukutut mielenosoitukset ovat hyvä juttu ja mikä aktiivimallissa mättää.
Tämän vuoden keväällä Auvinen kirjoitti blogiinsa, että päivystysvuoro on loppunut.
”Olen aina sanonut, etten edusta kaikkien anarkistien näkemyksiä, ainoastaan omiani. Mediaprojekti on vaan yks työkalu mun repertuaarissa. Blogi, ohjelma Radio Helsingillä, Twitter ja mun tuleva kirja, ne on kaikki mun yhtä mediaprojektia.”
Auvinen on kertonut julkisesti monta kertaa, ettei äänestä eikä usko edustukselliseen demokratiaan. Silti useat puolueet vasemmistoliitosta kokoomukseen ovat pyytäneet häntä ehdokkaakseen. Jopa perussuomalaiset kysyivät kerran, kun Auvinen kirjoitti, ettei kannata EU:ta.
”Ne olivat ihan tosissaan. Vaan eivät tainneet lukea kirjoittamaani lausetta loppuun. Kirjoitin, etten kannata EU:ta, koska en kannata minkäänlaisia rajoja.”
Mediaprojektin aikana Auvisesta on kirjoitettu henkilökuvia muun muassa Suomen Kuvalehteen, Helsingin Sanomiin ja Turun Ylioppilaslehteen. Jutuissa korostetaan aina tämän hymyilevää olemusta, ikään kuin olisi šokki tavata anarkisti, joka ei irvistele ja mulkoile kuin 70-luvun Johnny Rotten.
Syksyisenä aamupäivänä Auvinen murentaa verkkaisesti palasia vegaanikorvapuustistaan kalliolaisen kahvilan nurkkapöydässä.
Hän puhuu niin kuin kuka tahansa ammattipuhuja, joka tietää, että jos haluaa antaa hyvän vaikutelman, kannattaa olla sataprosenttisesti läsnä, vaikka kalenteri olisikin täynnä.
Miellyttävä esiintyminen ei ole sattumaa, sillä Auvinen on opiskellut teatteripedagokiksi ja sitä ennen lastenohjaajaksi.
Opiskeluaikana hän alkoi pyöriä talonvaltausporukoissa, vastustaa turkistarhausta ja kirjoittaa Voima-lehteen.
”Talonvaltaukseen oli järkevät syyt. Jos tarvittiin esimerkiksi kämppiä opiskelijoille, tyhjät tilat voitiin ottaa käyttöön. Oon käynyt sen verran neuvotteluja poliisin kanssa, että oon oppinut, että on helpompi saada anteeksi kuin saada lupa”, Auvinen sanoo.
”Ensimmäiset Voima-juttuni kirjoitettuani tajusin median merkityksen. Median kautta on paljon helpompi tavoittaa ihmisiä kuin siten, että jaan jotain turkistarhauksen vastaisia lappusia Halosen edessä. Pyrin aina tekemään sen, mikä on mulle kulloinkin tehokkainta.”
Tehokkainta on Auvisen mielestä se, että aate tavoittaa mahdollisimman laajoja ihmisjoukkoja.
Toisin sanoen on puhuteltava niitä, jotka eivät ole valmiiksi samaa mieltä, Auvinen sanoo.
Siksi hän käy nykyään konsultoimassa firmoja siitä, millaisia vegaanituotteita lihansyöntiin tottuneet massat haluaisivat ostaa Alepasta. Ja Ellun kanoja siitä, mitä yritysmaailma voisi oppia anarkisteilta. Mitä aatteelle tapahtuu leviämisen jälkeen, sillä ei ole väliä.
”Feministit käyttävät aivan liikaa aikaa siihen, että he vääntävät keskenään esimerkiksi siitä, saako miesfeministejä kehua. Olisi kuitenkin yhteisiä vihollisiakin, vaikka pörssiklubisetiä.”
”Laajan vasemmiston” ongelma on Auvisen mielestä se, että keskitytään kyttäämään samanmielisten oikeaoppisuutta ja riitelemään oman skenen kanssa sen sijaan, että edistettäisiin yhdessä hyviä asioita. Hän itse sanoo etsivänsä uusia ihmisiä tavatessaan pikemminkin ”pienintä yhteistä nimittäjää” kuin erimielisyyksiä.
”Se, että joku Jungner kutsuu itseään anarkistiksi, on mulle kuitenkin mediavoitto.”
Esimerkkinä Auvinen käyttää tällaisesta pienimmästä yhteisestä nimittäjästä ilmastonmuutosta. Jos keskustelukumppani on huolissaan planeetan tulevaisuudesta, hän ehkä haluaa ryhtyä vegaaniksi. Tai edes 70-prosenttisesti vegaaniksi. Sekin on voitto.
Markkinoille on muutaman viime vuoden aikana tullut valtava määrä uusia vegaanituotteita. Somefiilistely yhdistettynä luterilaiseen vastuunkantoon ja siihen, ettei Suomessa ole muutenkaan niin arvokkaana pidettyä ruokakulttuuria, ettei sitä voisi muuttaa, on tehnyt veganismista valtavirtaa.
Veganismi ei enää kerro mitään kannattajansa poliittisista mielipiteistä. On helppo osallistua ”maailmanparantamiseen”, jos maailmanparannus tarkoittaa sitä, että ostaa kaupasta vähän eri tuotteita kuin ennen.
Auviselle tämä on enemmän kuin ok. Hän vihaa puhdasoppisuutta.
”On helpompi toimia olemassa olevien sääntöjen raameissa. Tiedän, että ne säännöt voivat olla vääriä, ja niitä pitää jossain kohtaa vastustaa aktivismilla, mutta näin se maailma nyt vain menee.”
Tämän suhteen hän kertoo ajattelunsa kehittyneen. Kehitys on tapahtunut, kun Auvinen on hakeutunut ihmist en seuraan, jotka tietävät jotain, mitä hän ei entuudestaan tiedä. Tätä voidaan kutsua verkostoitumiseksi.
”Aiemmin ehkä kuvittelin, että oma ajattelu voisi ikään kuin ’saastua’, jos saan vaikutteita vääränlaisilta ihmisiltä. Pyrin itsekriittisyyteen. Testaan ajatuksiani, ja jos tuntuu, että jokin ei toimi, voin muuttaa jotain.”
Auvinen osoittaa H&M:n feministipaitaa.
”Mulle on ihan sama, jos suuret yritykset käyttävät feminismiä voiton maksimoimiseen. Yks tyyppi konsulttimaailmasta sanoi kerran, että se täytyy hyväksyä, ettei yrityksillä oo moraalia. Motiiveja merkityksellisempää on, jos lopulta pelataan samaan maaliin.”
Auvinen on saanut Jari Sarasvuon ja Tuomas Enbusken kaltaiset oikeistoliberaalit sekä oman elämänsä ”boksin ulkopuolella ajattelijat” innostumaan anarkismista ja veganismista. Hän on tutustunut molempiin Twitterin kautta, ja nyt he ovat hänen kavereitaan.
Myös ”vegebossladiydestä” on pitkälti kiittäminen Twitteriä. Auvinen rakastaa Twitteriä.
Twitterissä voi tavata mahtavia tyyppejä oman skenen ulkopuolelta, hän sanoo. Ikävistä tyypeistä on helppo päästä eroon, sen kun blokkaa. Auvisen blokkilistalla on 800 henkilöä. Ne ovat käyttäjiä, jotka ovat lähetelleet hänelle tappouhkauksia ja vihapostia.
Syys- ja lokakuun vaihteessa Auvinen on juuri palannut työmatkalta New Yorkista. Hän on ollut yhtiökumppaninsa kanssa tutustumassa paikalliseen vegaaniskeneen.
”Tai noh, ’työmatka’. Miten sen nyt ottaa, kun työllä ja vapaa-ajalla ei ole nykyään selkeitä rajoja. En todellakaan halua ihannoida sitä, että koko elämä on työtä, mutta tällaista se meidän tyyppisten ihmisten skenessä on.”
Pian Auvisen Twitter-tili täyttyy iloisista ja kannustavista #lihatonlokakuu-twiiteistä. Auvinen twiittaa suosikkivegaaniannoksiaan ja retwiittaa muiden käyttäjien lupauksia syödä lokakuun ajan kasvisruokaa.
Auvinen postaa tarinoihin videoita, joissa hän puhuu veganismista, joogaa kuntoilumielessä tai tekee jotain muuta itseään kehittävää, kuten käy luennoilla. Hiljattain hän on alkanut tehdä myös sisältöyhteistöitä kustantamojen kanssa — Auvinen on esimerkiksi hakenut Into-kustantamolta Bernie Sandersista ja Sauli Niinistöstä kertovat kirjat ja esitellyt lukusuunnitelmiaan tarinavideoissaan.
”Luen joka tapauksessa niin paljon, että jos saan pinkan kirjoja ilmaiseksi, on pieni palvelus kertoa niistä Instagramissa.”
Kysyn Auviselta, tekisikö hän sisältö-yhteistyötä esimerkiksi hotellin kanssa, jos hotelli tarjoaisi ilmaisen yöpymisen.
Auvinen miettii hetken ja hymyilee.
”Tekee mieli vastata, että aikani on niin arvokasta, että en mä minnekään hotelliin menis vaan sen takia, että pääsisin ilmaiseksi.
”Mutta jos olisit muutenkin reissussa, ja yöpaikka pitäisi saada? Ja hotellissa tarjottaisiin ihana vegaanimenu?
”Mä oon oppinut, ettei näihin saa koskaan sanoa, että ei koskaan. En mäkään olis vielä viisi vuotta sitten uskonut, että olisin joskus yrittäjä. Sitten mun hyvä ystävä Karry ehdotti, että perustettaisko firma, jonka kanssa järjestettäisiin vegaanitapahtumia. En tiennyt mitään yritystoiminnasta, mutta sitten mietin, että miten vaikeeta se nyt muka voi olla. Ja tässä sitä nyt ollaan.”
Mikael Jungner, yksi Liike Nyt -yhdistyksen perustajista, kutsui Imagen tuoreessa henkilökuvassa itseään anarkistiksi.
”Sanan alkuperäisessä merkityksessä” eli ”siinä samassa kuin Mauno Koivisto”.
Miltä se entisestä päivystävästä anarkistista tuntuu?
”Kun olin Jungnerin kanssa vieraana radio-ohjelmassa, se alkoi spleinata mulle anarkismia. Oli lukenut Wikipedia-artikkelin. Se on vieläpä aika huono artikkeli, miehet spleinaa sitä usein. Se, että joku Jungner kutsuu itseään anarkistiksi, on mulle kuitenkin mediavoitto.”
Kaikkia vanhoja tuttuja Auvisen mediaprojekti ei kuitenkaan miellytä.
”Mua varmaan on kutsuttu takku.netissä joksikin viherkapitalistiksi, mutta en välitä. Luulen, että aktivistipiireillä oli enemmän ongelmia mun mediaprojektin kanssa kuin sen, että oon nykyään yrittäjä”, hän sanoo.
Mediaprojektin ytimessä on ollut Auvisen brändäytyminen anarkistiksi, vaikka hän itse kirjoitti ensimmäisessä bloggauksessaan, ettei anarkismissa tärkeää ole yksilö vaan liike. Anarkistiksi brändäytymällä hän on tehnyt itsestään ”kiinnostavan tyypin”, jollaisia media janoaa.
”En lue itseäni koskevia kommentteja. En ymmärrä, miksi kukaan googlaisi omaa nimeään, jos tietää, että hänestä kirjoitetaan paskaa.”
Auvinen kutsuu itseään uusoptimistiksi. Kuluneen vuoden aikana hän on yhä osallistunut kurdimielenosoituksiin ja esimerkiksi Prideen, mutta jättänyt noin muuten suoran toiminnan vähemmälle.
”En pidä mielenosoituksia suorana vaan symbolisena toimintana. Koen, että voin toimia tehokkaimmin keskittymällä tähän, mitä nyt teen mediassa ja yrittäjänä. En kuitenkaan pidä itseäni erehtymättömänä. Mulla on kavereita, joille mä oon sanonut, että vahtikaa ja jos mun jutut alkaa mennä liian konsulttipuheeksi, niin sanokaa suoraan.”
Vallankumous- ja maailmanparannus-retoriikkaan törmää tänä päivänä todennäköisesti useammin Slushissa kuin anarkismia yliopistolla edistävän A-ryhmän kokouksessa.
Auvinen haluaa parantaa maailmaa puolustamalla hyviä asioita, ei keskittymällä siihen, mikä on huonosti.
Esimerkiksi Sarasvuon kanssa hengaaminen on ”tosi virkistävää”, koska tämä on ”ihan täysin eri maailmasta”, Auvinen sanoo.
Mutta onko asia enää niinkään?
Esseisti ja tietokirjailija Pontus Purokuru kirjoitti kaksi vuotta sitten Toimittaja testaa -blogissaan, että Auvinen on ”uuden työn sankari”, koska aktivismi opettaa joustavuutta ja viestintätaitoja. Auvinen on muuntautumiskykyinen tyyppi, joka pystyy liittämään henkilöbrändiinsä koko ajan uusia asioita.
Kun kaikki pyörii tietoyhteiskunnassa brändien ja verkostojen ympärillä, ei ole niin outoa toteuttaa itseään alkamalla vaikka – jestas sentään –yrittäjäksi. Ei, vaikka olisi vasemmistoanarkistina pitkään pitänyt ”omistavaa luokkaa” arkkivihollisenaan.
Kaikille lukion toista luokkaa käyville jaetaan tänä syksynä Kutsuvat sitä pöhinäksi– kirja, jossa kerrotaan, että jos haluaa muuttaa maailmaa, kannattaa kiinnostua ennen kaikkea yrittäjyydestä. Vaikka kirjassa puhutaan avoimesti yrittäjyyden ”pimeistä puolista”, niitä käytetään lähinnä alleviivaamaan sitä, että yrittäjyys todella on nykytyöelämässä itsensätoteuttamisen korkein muoto, jolla on hintansa.
”Jos jokin asia tuntuu merkitykselliseltä, paras tapa antaa oma panoksensa sille on tehdä jotain konkreettista sen parantamiseksi. Pieni kansalaistottelemattomuus ei ole pahaksi”, kirjassa sanotaan. Vallankumous- ja maailmanparannus-retoriikkaan törmää tänä päivänä todennäköisesti useammin Slushissa kuin anarkismia yliopistolla edistävän A-ryhmän kokouksessa. Kapinallinen asenne ja retorinen systeemien räjäyttely on kuumaa kamaa ennen kaikkea yritysmaailmassa.
Mitä anarkismi sitten oikeasti merkitsee, Suvi Auvinen?
”Kaikki kysyy multa sellaisia kysymyksiä, että jos on täydellinen anarkia eikä ole mitään sääntöjä, niin miten sitten vaikka liikenne pitäisi järjestää. Musta se on epäkiinnostava kysymys. On toki yksinkertaisia käytännön tasa-arvoasioita, joita pitäisi edistää, kuten perustulo. Anarkismi on mulle ennen kaikkea radikaalin tasa-arvon ihanne, jota kohti pyritään.”
Auvisen tavattuani ostan kauramaitoa kahvia varten, vaikka en koskaan laita kahviin maitoa. Ihan vain siksi, että sellaista on olemassa.
