”Piirsin lipukkeeseen tosi siistin kakkosen.”
”Tänään oli ilo numero 6 äänestyslappuun piirtää ja yksi ääni lisää Saulille siirtää.”
Facebookissa vaalisalaisuus on niin 2006.
Toki ennenkin ehdokkaiden taakse asetuttiin julkisesti, mutta parhaillaan käytävissä presidentinvaaleissa ilmiö on saanut aivan uudet mittasuhteet.
Pekka Haaviston kampanjasivuilla opastetaan kädestä pitäen toimimaan sosiaalisessa mediassa ehdokkaan puolesta.
”Haaviston kampanjaa voit tukea myös ryhtymällä kampanja-aktivistiksi sosiaalisessa mediassa. (…) Mene mukaan keskusteluihin ja esitä oma näkemyksesi!”
Niinistön Facebook-sivulla ohjeistus on hillitympi.
”Tykkäys+jako = suomalainen teko. Tue Sauli Niinistön valintaa presidentiksi. Tykkää niin tiedät mitä kampanjassa tapahtuu.”
Äänestyspäätöksen kertominen sadoille kavereille on voimakas teko. Eräs Facebookissa Haaviston taakse asettunut on musiikkituottaja Olli Saksa, joka näpytteli statukseensa toissa sunnuntaina 2.
”Harkitsin pitkään, kannattaako minun lähteä kommentoimaan omaa kantaani. Edellisinä vuosina en olisi sitä tehnyt.”
Nyt ehdokkaan kannan ilmoittaminen tuntui tarpeelliselta. Saksa sanoo, että hän äänestyspäätöksellään halusi sanoutua irti viime vuonna nousseesta vihan ilmapiiristä tukemalla avoimesti Haavistoa.
”Kai äänestit oikein?”
Mihin katosi Suomi, joka tunnusti väriä käymällä työväentalolla tarkastamassa maakuntakierrosta tehneen demariehdokkaan, mutta jossa uskouduttiin ehdokkaasta vain luotettaville ystäville?
Sosiaalisen median käyttöä politiikassa tutkiva Jarmo Rinne kertoo, että vaalisalaisuuden höltymisen takana on osittain Facebookin toimintalogiikka: tykkääminen ja jakaminen. Sosiaalista mediaa aktiivisesti käyttävät alle 35-vuotiaat suhtautuvat äänestämiseen rennommin kuin vanhemmat ikäluokat. He eivät sitoudu puolueisiin eliniäksi, joten äänestämisestä on helpompaa puhua.
Vaalisalaisuus kirjattiin lakiin ensimmäisten eduskuntavaalien valmistelun yhteydessä vuonna 1906. Suljetulla lippuäänestyksellä halutaan estää äänestäjien painostaminen ja äänten ostaminen.
”Vaalisalaisuuden takia on kasvettu kulttuuriin, jossa ei ole sopivaa udella, ketä äänestät ja millaisia mielipiteitä sinulla on”, Helsingin yliopistossa opettava Rinne kertoo.
Äänestämisen yksityisyyden kulttuuri haittasi aikoinaan jopa gallupien tekoa. Kommunistien ja perustuslaillisen oikeistopuolueen kohdalla piti käyttää korjauskertoimia, sillä ihmiset arkailivat tunnustaa kannatustaan edes nimettöminä.
”Poliittisen mielipiteen pitämisellä omana tietona on Suomessa historiallinen jatkumo”, Rinne toteaa.
Nyt ollaan toisessa äärilaidassa. Rinteen mukaan voidaan puhua jopa värin tunnustamisen murroksesta.
Kaveripiiristä tuleva vaalipropaganda voi ärsyttää ja ”kai äänestit oikein” -kysymykset lounaspöydässä olla jopa painostavia. Toisaalta propaganda saattaa myös aktivoida poliittista debattia.
”Se voi johtaa ehdokkaiden maail-mankatsomuksen ja mielipiteiden syvälliseen arviointiin, mutta myös mustamaalauskampanjoihin”, Rinne sanoo.
Sanat Hannu Hallamaa, kuva Otto Donner
