Yhdysvaltain armeija uskoo, että sota-aiheiset videopelit auttavat värväämään pelaajia oikeaan sotaan.
Marraskuista Call of Duty: Modern Warfare 3 -pelin julkaisua odottivat paitsi miljoonat räiskintäpelien ystävät, myös Yhdysvaltain armeija. Peli myi ensimmäisen vuorokauden aikana 6,5 miljoonaa kappaletta ja tuotti 400 miljoonaa dollaria (310 miljoonaa euroa). Siitä tuli maailman eniten julkaisupäivänään myyty viihdetuote, ja armeijaan luultavasti värväytyy sen ansiosta lisää vapaaehtoisia.
Yhdysvaltojen armeijaa on vaivannut koko 2000-luvun ajan pula sotilaista. Yhdysvaltalaiset eivät halua armeijaan. Sotatoimet Irakissa, Afganistanissa ja muualla maailmassa ovat kärsineet siitä, etteivät armeijan rekrytoijat osu tavoitteisiinsa. Siinä missä yhden sotilaan rekrytoiminen maksoi vuonna 1985 noin 7000 dollaria, 20 vuotta myöhemmin hinta oli jo 16 000 dollaria. Rekrytoimisen avuksi otettiin videopelit.
Yhdysvaltojen armeija on käyttänyt kymmeniä miljoonia dollareita julkaistakseen räiskintäpelisarjaa nimeltä America’s Army. Pelit voi ladata ilmaiseksi netistä, ja ne on tehty suureen tyyliin. Vuonna 2009 ilmestynyt America’s Army 3 pyörii Unreal Engine 3 -pohjalla. Samaa moottoria käyttävät monet kalliit uutuuspelit, jotka maksavat pelikaupoissa 60 euroa. Projekti käynnistyi vuonna 2000 3,5 miljoonan dollarin (noin 2,6 miljoonan euron) aloituspanoksella.
America’s Army -peliä tuottaa laitos nimeltä Office of Economic and Manpower Analysis, eli Talous- ja miesvahvuusanalyysilaitos. OEMA toimii sotakoulu West Pointin alaisuudessa. Peli on osa armeijan virallista rekrytointistrategiaa.
OEMA:n johtajan ja America’s Army -projektin alullepanijan Casey Wardynskin mukaan armeijalla ei riitä sotilaita, koska ihmiset ovat vieraantuneet armeijalaitoksesta. Ennen sotilaat kuuntelivat isiensä ja isoisiensä sotajuttuja, ja liittyivät sitten itsekin asevoimiin. Vietnamin traumojen ja merkittävästi pienemmän nykyarmeijan vuoksi näin ei enää tapahdu.
Wardynskin ratkaisu oli tehdä armeijasta jälleen osa nuorten ihmisten elämää popkulttuurin välityksellä. Isien perintö on korvattu Hollywoodilla ja videopeleillä, joten armeijan pitäisi tuoda itsensä esille niiden kautta.
On vaikea sanoa, kuinka hyvin America’s Army tekee tehtävänsä, mutta ainakin Yhdysvaltojen armeija uskoo siihen. Rekrytointimainoksia näkyy säännöllisesti myös yhdysvaltalaisilla videopelisivustoilla.
Pelien lisäksi armeija konsultoi esimerkiksi elokuvatuotannoissa edistääkseen positiivisten sotilastarinoiden paluuta osaksi ihmisten mielen-
maisemaa. Tunnetuin esimerkki lienee Ridley Scottin elokuva Black Hawk Down (2001).
Rekrytointiviranomaisia tuskin haittaa sekään, että monet tämän hetken suosituimmista kaupallisista videopeleistä keskittyvät kuvaamaan sotilaiden taistelua milloin mitäkin pahiksia vastaan. Maailman kaupallisesti menestyneimpien mediatuotteiden joukkoon lukeutuvat Call of Duty -pelit kertovat yhdysvaltalaisen sotilaan hienoudesta.
On epäselvää, oppiiko rikospeleistä rikolliseksi tai lisääkö ampuminen aggressioita. Jenkkiarmeija kuitenkin uskoo, että sotapeli voi tehdä pelaajasta sotilaan. Löytyisikö Suomesta puolustusministeriöltä muutamaa kymmentä miljoonaa Korpisoturit-videopelin kehittämiseen?
America’s Army 3 ladattavissa sivustolta www.americasarmy.com.
Sanat Juhana Pettersson, kuva Otto Donner