How do you do, fellow kids? Olen nyt yksi teistä, sillä aloitin tänä syksynä opinnot Helsingin yliopistossa. Voitte lukea lisää edesottamuksistani pääsykokeissa tästä jutusta.
Näin opiskelijana minulla olisi paljonkin sanottavaa Suomen suurimmasta ja parhaimmasta yliopistosta, joka on viime aikoina kunnostautunut ainakin heittämällä kirjakauppa Rosebudin kadulle, ajamalla ulkomaalaisia opiskelijoita leipäjonoihin sekä jatkamalla tutkimusyhteistyötä kansanmurhaa tukevien israelilaisten yliopistojen kanssa.
Voisin opiskelijastatukseni turvin sättiä myös Kelaa ruuhkautuneista opintotukihakemuksista, HSL:ää kohoavista lipunhinnoista ja hallitusta siitä, että kun tuoreimmat opiskelijoiden toimeentuloa heikentävät päätökset oli vasta saatu voimaan, niin eiköhän valtiovarainministeriöstä heti väläytelty jo uusia leikkauksia koulutukseen.
Mutta ei niistä sen enempää, sillä kaiken kaistan vie tällä hetkellä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan kurja taloustilanne, joka tulee lähivuosina muuttamaan Hyytä perinpohjaisesti.
Jo ennen orientaatioviikkoa pääsin suorittamaan jonkinlaisen initiaatioriitin, kun oli pulitettava Hyyn 85 euron suuruinen pakollinen jäsenmaksu. Vihdoin tiedän, miltä teistä tuntuu!
Rehellisesti maksu ei työssäkäyvää juuri haitannut, sillä säästän syksyn aikana enemmän jo siinä, että voin ostaa opiskelijahintaisen bussikortin. Samoin mieltäni huojentaa, että raha menee (ainakin toistaiseksi) hyvään tarkoitukseen, kuten järjestöjen tukemiseen, opiskelijoiden edunvalvontaan ja Ylioppilaslehteen.
Mutta, ja nyt tulee iso mutta. Hyyn budjetti ei ole tasapainossa vaan siinä on karkeasti yli miljoonan euron vaje. Käytännössä se tarkoittaisi ensi vuodelle jopa yli 40 euron jäsenmaksukorotusta tai historiallisen suuria leikkauksia toimintaan.
Ylioppilaskunnan toiminta pyörii nimittäin toistaiseksi täysin jäsenmaksujen varassa, kun velkataakan alle rusentuva Ylva-konserni ei pysty jakamaan ollenkaan voittoa. Suurimpaan menoerään eli vuokrakuluihin on sentään saatu Ylvalta niin sanottua sisäistä lainaa, mutta tähän tuskin kannattaa tuudittautua.
Pian saatetaan olla tilanteessa, jossa opiskelijat joutuvat edelleen maksamaan 85 euroa, mutta järjestöt potkitaan pois Uudelta ylioppilastalolta, osa edunvalvojista saa kenkää eikä Ylioppilaslehtikään enää kolahda postiluukusta. Toisessa ääriskenaariossa joudumme maksamaan yli 120 euron jäsenmaksua mutta saamme samat (tai todennäköisesti heikommat) palvelut kuin nyt.
On vaikea nähdä, minkälaisena Hyy selviytyy tästä kriisistä, jota professori Laura Kolbe kuvaa kansijutussamme ylioppilaskunnan 157-vuotisen historian suurimmaksi. Varsinkin ylioppilastaloista luopuminen olisi sen kokoluokan tragedia, että ajatusta on vaikea pukea sanoiksi.
Tänä syksynä järjestetään jälleen edustajistovaalit, mutta suhtaudun kyynisesti siihen, millaisia vaikutusmahdollisuuksia opiskelijoilla tilanteeseen tosiasiassa on. Journalistina pitäisi kai sanoa, että äänestäminen kannattaa aina ja demokratia on hieno juttu, mutta tässä tilanteessa se tuntuu falskilta. Kun konkretiaa ei vielä ole ja Ylva horjuu konkurssin partaalla, äänestetään korkeintaan siitä, mistä palveluista leikataan vähän vähemmän kuin toisista.
Keväällä saimme lukea ylioppilaskunnan blogista pääsihteeri Paula Karhusen onttoa kriisiviestintää siitä, kuinka ”Hyy putoaa jaloilleen”. Kun jäsenmaksut kasvavat ja palvelut paskenevat, gentle parenting -henkinen tyynnyttely saa lähinnä toivomaan, että Uuden julkisivu tippuisi seuraavaksi omaan päähän. Hyyn olisikin nyt aika viritellä raatorehellistä keskustelua siitä, mitkä ydinpalvelut ovat säilyttämisen arvoisia ja mistä ollaan valmiita luopumaan.
