Vasemmistoliiton Jenny Kasongo kohentaa olallaan roikkuvaa keltaista Hertsika-alepakassia ja kertoo, etteivät he kokoomuksen Binga Tupamäen kanssa tunne toisiaan kovinkaan hyvin.
On tiistai, 22. huhtikuuta, ja odotamme Kauniaisissa asuvaa Tupamäkeä Kampin kauppakeskuksen yläkerran ravintolamaailmassa. Kun Tupamäki pyyhältää paikalle pari minuuttia myöhässä, nuoret poliitikot kättelevät toisiaan kohteliaasti mutta ehkä hieman varautuneesti.
Tupamäki on Kokoomusnuorten puheenjohtaja, Kasongo taas Vasemmistonuorten ensimmäinen varapuheenjohtaja. Arvopohjiltaan he ovat varsin kaukana toisistaan.
Tupamäki, 26, löytyy lähes arvokartan oikeasta reunasta ja kallistuu konservatiiviselle puolelle. Kasongo, 29, on liberaali ja aivan vasemmalla laidalla.
Yhdistäviäkin tekijöitä löytyy. Molemmat vaikuttavat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (Hyy) edustajistossa. Lisäksi he saivat näissä kunta- ja aluevaaleissa varsinaisen valtuustopaikan pääkaupunkiseudulla: Kasongo Helsingistä ja Tupamäki Kauniaisista sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta.
Valtuustoissaan he ovat harvinaisuuksia. Kasongo on yksi neljästä Helsingin 85-henkisen valtuuston alle kolmekymppisestä. Tupamäki taas on Kauniaisten 35-henkisen valtuuston ainoa alle 30-vuotias.
Siitä päästään ikuisuusaiheeseen, josta tuoreet valtuutetut ovat luvanneet keskustella saman pöydän ääressä noin viikko vaali-illan jälkeen.
Miten ihmeessä nuoria saisi mukaan politiikkaan – tai edes äänestämään?
Kunta- ja aluevaalit eivät jälleen kerran olleet mikään demokratian riemuvoitto.
Ehdokasmäärät vähenivät kaikissa eduskuntapuolueissa. Kaikista ehdokkaista vain vajaat kahdeksan prosenttia oli alle kolmekymppisiä, vaikka ikäryhmän osuus äänioikeutetuista on yli 16 prosenttia.
Näiden vaalien äänestysaktiivisuudesta ei ole vielä kerrottu tarkkoja tietoja. Edellisissä kuntavaaleissa 20–24-vuotiaista kuitenkin vaivaiset 34 prosenttia kävi äänestämässä, kun koko maan keskiarvo oli 53,6. Kaikkein aktiivisimmin äänestivät eläkeläiset.
Ääniä myös hylättiin näissä vaaleissa ennätyksellisen paljon.
Tuoreen Nuorisobarometrin mukaan nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on kuitenkin selvässä nousussa. Yhä suurempi joukko on kertonut osallistuneensa esimerkiksi mielenosoituksiin tai vaikuttaneensa ostopäätösten kautta.
Kasongo uskoo, että heikon äänestysaktiivisuuden taustalla on osin nuorten kokema pettymys parlamentaariseen päätöksentekoon. Hänen mukaansa kaikki eivät usko, että politiikassa voisi saada aikaan minkäänlaisia muutoksia.
”Moni nuori ajattelee, ettei ilmastoasioissa edistytä ollenkaan ja yhteiskunta eriarvoistuu. Silloin herkästi joko turvaudutaan muihin vaikuttamisen keinoihin tai passivoidutaan”, Kasongo toteaa.
Esimerkiksi aktivismi saatetaan Kasongon mukaan kokea konkreettisempana tapana vaikuttaa.
Myös Tupamäki on huomannut, että pistemäinen aktivismi, kuten somekampanjoihin tai mielenosoituksiin osallistuminen kyllä kiinnostaa. Vähemmän löytyy kuitenkin niitä nuoria, jotka jaksavat osallistua perinteiseen järjestötyöhön, organisoida tapahtumia tai toimia kokousten sihteerinä.
Kasongo ja Tupamäki pitävät asiaa laajana yhteiskunnallisena ongelmana, joka ei koske pelkästään poliittisia nuorisojärjestöjä. Ilmiö näkyy esimerkiksi opiskelijajärjestöjen hallituksissa, joihin on vaikeaa saada ihmisiä.
Tupamäki huomauttaa myös selvästä kohtaanto-ongelmasta. Monet nuoret kärsivät yksinäisyydestä, ja järjestökentältä yhteisö voisi löytyä.
”Pitäisi muutenkin miettiä, miten saadaan porukka sohvilta ruutujen äärestä vaikuttamaan, ettei kansalaisyhteiskunta näivety.”
”Jos vaalitulos perustuisi vain Instagram-tykkäysten määrään, vasemmistoliitto olisi varmasti Suomen suurin puolue.”
Kehityksen taustalla vaikuttaa osaltaan keskusteluilmapiirin polarisoituminen, jota somealustat voimistavat. Youtube on Tupamäen ja Kasongon mukaan vahvasti oikeistolainen, kun taas Instagram suosii vasemmistoa. Se saattaa kiihdyttää kuplautumista entisestään.
”Jos vaalitulos perustuisi vain Instagram-tykkäysten määrään, vasemmistoliitto olisi varmasti Suomen suurin puolue”, Tupamäki heittää ja katsoo Kasongoa.
Perinteisessä politiikassa joutuu tekemään yhteistyötä ja kompromisseja eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Tupamäki uskoo, että eriytyminen on osaltaan johtanut siihen, etteivät kaikki osaa tai edes halua toimia yhdessä ihmisten kanssa, joilla on erilaiset arvot.
Hän pohtii, että aiemmin on ollut pakko tulla toimeen laajemman ihmisjoukon kanssa sekä hyvässä että pahassa, mutta nykyään ihmiset voivat helpommin pysyä kaikukammiossa samanmielisten kanssa.
Kasongo huomauttaa, että etenkään kunnanvaltuustossa ei pärjää, ellei suuren osan kanssa tule toimeen. Aloitteita on hankalaa saada läpi pienellä porukalla.
Osa nuorista saattaa arkailla ehdolle ja julkisuuteen lähtemistä häirinnän pelossa. Siitä kärsivät erityisesti nuoret naiset, sillä vihapuhe kohdistuu herkemmin naisiin ja vähemmistöihin.
Tästä sekä Tupamäellä että Kasongolla on paljon omakohtaista kokemusta. Tulee yksityisviestejä ja sähköpostia, rasistisia kommentteja, joskus huutelua jopa päin naamaa.
Kasongon mukaan vaalikampanjan aikana kummallisimmat kohtaamiset sattuivat perussuomalaisten äänestäjiksi tunnustautuneiden ihmisten kanssa. Jotkut jäivät jauhamaan ehdokkaille esimerkiksi sukupuolten määrästä.
”Eräs mies totesi minulle, että hän ei mitään kommunistia äänestä. Sitten hän jäi viereen jankkaamaan jotain, kun yritin jatkaa flaikkujen jakamista.”
Tupamäki arvioi, että myös puolueella on suuri merkitys siinä, kuinka paljon ikävää palautetta tulee. Hän kertoo huomanneensa, että vasemmistolaiset, perussuomalaiset ja kokoomuslaiset saavat sitä eniten.
”Aika harva keskustalainen varmaan saa sellaista hirveän törkyistä, henkilöön menevää kommenttia.”
Kasongo ja Tupamäki ovat yhtä mieltä siitä, että valitettavasti asiattomat kommentit on vain kestettävä. Niitä kannattaa toki käsitellä oman tiimin kesken, ja esimerkiksi tappouhkaukset tulee matalalla kynnyksellä ilmoittaa poliisille.
”Olen tajunnut jo ennen ehdolle lähtemistä, että tämä vain valitettavasti kuuluu asiaan”, Kasongo sanoo.
Tupamäki kuitenkin huomauttaa, että pelko siitä, millaisia viestejä politiikassa tulee saamaan, on usein lopulta todellisuutta suurempi.
”Kaikenlaista huutelua kyllä tulee, mutta se on enemmän just sellaista huutelua. Ja kyllä siihen myös tottuu, kun on pari kertaa saanut kuulla ne samat jutut.”
”Eräs mies totesi minulle, että hän ei mitään kommunistia äänestä.”
Moni saattaa jättää ehdokkuuden välistä, koska sen ajatellaan vievän valtavasti aikaa, rahaa ja energiaa.
Tupamäki kumoaa mielikuvan. Hän pääsi kaupunginvaltuustoon nyt jo kolmatta kertaa. Hänen kampanjansa ovat vuosi vuodelta lyhentyneet, ja tällä kertaa hän sai yksityisiltä lahjoittajilta sekä kokoomustaustaiselta yhdistykseltä tukea noin kymppitonnin edestä, joten omaa rahaa ei tarvinnut käyttää euroakaan.
Myöskään itse kampanjointi ei vaatinut hirveästi vaivaa, vaikka tunnettuus Kokoomusnuorten puheenjohtajana varmasti auttoikin. Aluevaaleja varten hän osti yhden bussimainoksen ja kävi vain kerran Espoon puolella jakamassa vaalilehtisiä.
”Olin jo vähän nostanut kädet pystyyn, että en jaksa kampanjoida kaksia vaaleja samaan aikaan. Oli se vähän yllätys, kun pääsin läpi.”
Kasongolla omaa rahaa kului yhteensä vajaat 2000 euroa, ja muuta rahoitusta hän sai puolueelta ja ammattiliitolta niin ikään pari tonnia. Vaikka kampanjointi söi aikaa muilta luottamustehtäviltä, hän piti varsinkin katukampanjointia hyvin antoisana.
”Nautin siitä tosi paljon. Olin varautunut, että tulee tosi suoraa palautetta, mutta ihmiset olivatkin hyvin kiinnostuneita ajatuksistani.”
Helsingissä puhuttivat Kasongon mukaan erityisesti valtakunnanpolitiikasta tutut teemat, kuten työttömyys ja sosiaaliturvan leikkaukset. Myös oman alueen asiat kiinnostivat, kuten täydennysrakentaminen ja lähiluonnon tila.
Tupamäki kertoo, että Kauniaisissa keskityttiin selvästi paikallisempiin asioihin, kuten ruotsin kielen asemaan ja päiväkotipaikkojen määrään.
Molemmat haastateltavat ajattelevat, että olisi ensisijaisen tärkeää saada julkiseen keskusteluun nostettua nuoria puhuttavia aiheita. Taso saisi mielellään olla mahdollisimman konkreettinen ja helposti lähestyttävä.
Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi koulutukseen liittyviä asioita, mutta aiheiden ei tarvitse Tupamäen mukaan välttämättä aina suoraan edes liittyä nuorten elämään. Nuorten into lähteä politiikkaan voi syntyä pienestäkin kipinästä.
”Palestiinan ja Gazan tilanne on hyvä esimerkki siitä, miten on saatu tosi paljon nuoria liikkeelle. Myös vaikkapa veganismi, velkaantuminen tai eläkejärjestelmä voivat kiinnostaa nuoria yllättävän paljon”, hän sanoo.
Tupamäki ja Kasongo uskovat erityisesti ilmastokriisin olevan nuorille selvä sukupolvikokemus. He ovat itsekin arvokartalla vihreissä kysymyksissä varsin lähellä toisiaan.
Molemmat vastasivat esimerkiksi Ylen vaalikoneessa olevansa ”jokseenkin eri mieltä” väittämästä, että kuntien on asetettava rakentaminen lähiluonnon säilyttämisen edelle. Kumpikin puolsi ympäristön parasta myös Hesarin vaalikoneen kysymyksessä, jossa tiedusteltiin, tulisiko ympäristön etu asettaa talouskasvun ja työpaikkojen luomisen edelle, jos ne ovat keskenään ristiriidassa.
Vaikka molemmat asettivat ympäristön etusijalle, avovastauksissa ideologiset erot tulivat esiin. Kasongon mukaan ympäristön etu on usein ristiriidassa talouskasvun kanssa, ja ympäristöä on priorisoitava siitä huolimatta. Tupamäki taas näkee, että pitkällä aikavälillä kestävä ympäristöpolitiikka tukee myös talouskasvua ja työllisyyttä.
Tupamäki ei ajattele olevansa erityisen vihreä poliitikko. Hän ei muutenkaan haluaisi, että poliitikkoja lokeroitaisiin turhan tarkkaan tiettyyn muottiin. Hän kuvailee olevansa kuin Kinder-yllätysmuna: ”koskaan ei voi tietää, mikä mielipide sieltä tulee”.
Harva meistä muutenkaan on vain yhden ideologian stereotyyppinen edustaja, hän sanoo.
”Olisi hyvä, ettei jumituta nelikenttiin. Koska sitten menee herkästi lauma-ajatteluksi, että jos vasemmisto kannattaa jotain, niin sitten meitsi varmaan vastustaa sitä, koska vasemmistohan on aina väärässä.”
”Ehkä se on joku luonnevika, että on hirveä, pakottava, alitajuinen tarve tehdä jotain.”
Kokoomuslainen Tupamäki ja vasemmistolainen Kasongo tuntuvat haastattelun aikana olevan jopa yllättävän monesta asiasta samaa mieltä. He nyökyttelevät toistensa puheenvuoroille ja täydentävät monessa kohtaa vieruskaverin vastauksia.
Kun puheeksi tulee äänestysiän laskeminen, mielipiteet eroavat jyrkästi.
Kasongon mielestä jo 16-vuotiaiden pitäisi saada äänestää, Tupamäki taas vastustaa ajatusta.
”Kun sanon, että haluan ottaa nuoret mukaan poliittiseen päätöksentekoon, se ei ole mitään sanahelinää. Vaan oikeasti tarkoitan sitä, että he ovat päätöksenteossa mukana äänestämisestä lähtien”, Kasongo linjaa.
Tupamäen mukaan äänestysiän tulisi kulkea käsi kädessä vaalikelpoisuuden kanssa. Silloin 16-vuotiaiden pitäisi myös saada asettua vaaleissa ehdolle, mikä olisi hänen mukaansa ongelmallista.
”Miten henkilö, joka ei voi edes hallinnoida pankkitiliä yksin, voisi johtaa kuntaa?”
Kipakoita puheenvuoroja seuratessa hetken tuntuu, kuin edessä olisi valtuuston puhujanpönttö.
Reilun tunnin jälkeen Tupamäen pasta on syöty ja Kasongon matcha-latte juotu. Keskustelu kääntyy kepeäksi vitsailuksi siitä, miten paljon useat eri luottamustehtävät ovat viivästyttäneet Kasongon sosiologian opintoja.
Poliittiseen työhön saa kulumaan valtavasti aikaa. Hyyn edustajiston kokoukset kestävät pahimmillaan viidestä seitsemään tuntia, eivätkä kaupunginvaltuustojen kokouksetkaan varsinaisesti lyhyitä ole. Päälle tulee vielä vaikuttamistyö eri lautakunnissa, ryhmäkokouksissa ja muissa mahdollisissa luottamustoimissa.
Molemmilla haastateltavilla motivaatio kumpuaa halusta vaikuttaa ja tehdä asiat oikeudenmukaisesti.
Kasongosta ei pitänyt alun perin tulla poliitikkoa lainkaan, mutta opiskeluaikana hän kertoo huomanneensa, että maailmanjärjestys on muuttumassa. Hän halusi vaikuttaa siihen, että Suomessa päädytään tämän muutoksen keskellä ”oikeaan suuntaan”.
Tupamäki uskoo, että useimpia poliitikkoja yhdistää ihmiskeskeisyys ja tunne siitä, että asiat pitää tehdä oikein.
”Minua ärsyttää, jos joku tekee asioita tyhmästi tai puolivillaisesti. Ehkä se on joku luonnevika, että on hirveä, pakottava, alitajuinen tarve tehdä jotain.”
