Suomalainen hoiva saavutti tammikuussa uuden dystopian piirin, kun nuorten mielenterveyspalvelu Sekasin-chat lanseerasi tekoälybotin. Mitä täällä oikein tapahtuu, ajattelin – ja menin heti kokeilemaan.
Syntyi pitkä, muttei kovin mielenkiintoinen keskustelu. Botti toisteli kannustavia terapialauseita. ”Tunteet on ihan ok”, se sanoi, koska se oli opetettu sanomaan niin.
Hiillyin ja ryhdyin lapselliseksi. Kun botti kysyi, haluaisinko vaihtaa aihetta, tiedustelin siltä, mistä tällä hetkellä kannattaisi ahdistua.
”Tosi hyvä kysymys!” kuului vastaus. ”Monilla nuorilla voi olla huolia esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, eriarvoisuudesta tai mielenterveyspalveluiden saatavuudesta.”
Siinäpä kolmikko, josta valita.
Puheeseen nuorten mielenterveyskriisistä on viime vuosina törmännyt jatkuvasti. Mieli sairastuu eri syistä, mutta kun kyse on kokonaisesta ikäluokasta, hähmäinen kriisitermi on laiska ja typerä.
Mielenterveyskriisistä puhuminen luo irrallisuutta maailmasta, jossa sodat ja maailman johtajat riehuvat ja jossa vielä pari vuotta sitten nuoret oli eristetty etäkouluihin. Se kääntää keskustelun yksilöihin ja kysyy, mikä vika heissä on. Levitellään käsiä, kun ikäryhmä on niin herkkä ja sitä paitsi koko ajan nenä kiinni puhelimessa. Samalla kätevästi sivuutetaan, että Tiktokin dopamiiniryöppyyn voi olla turvallista hautautua juuri siksi, että ahdistaa.
Kriisipuhe menettää uskottavuutensa, kun kriisiin ei suhtauduta vakavasti. Ja kun puhun vakavasti suhtautumisesta, tarkoitan resursseja. Ihmisiä, työtunteja, hoitopaikkoja, rahaa.
Terapialätinää sylkevän botin valjastaminen nuorten kuuntelemiseen syntyy tarpeesta purkaa jonoja, ja juuri siksi se on apua tarvitsevalle keskisormi. Se luo halvan illuusion siitä, että joku antaa aikaansa ja empatiaansa juuri sinulle, vaikka oikeasti kukaan ei tee niin.
Moni päätyy hakemaan psykiatrista apua, vaikka olisi voinut aiemmin hyötyä ennaltaehkäisevistä palveluista. Matala kynnys ei auta, jos sillä joutuu kykkimään kuukausia yksin.
Joskus riittäisi sosiaalinen hoiva: tuki arjen järjestelyissä, työnhaussa tai Kelan kanssa toimimisessa. Lastensuojelulla on keskeinen rooli varhaisessa puuttumisessa. Juuri tällaisista asioista hallitus tietysti leikkaa. Tilannetta voi kuitenkin paikata aluetasolla ja kunnissa, joten äänestämisellä on tälläkin kertaa väliä.
Tuoreessa Ylioppilaslehdessä toimittaja testaa suljetun psykiatrisen osaston, jolla riittää lääkkeitä muttei paljon muuta. Viime vuonna keskimäärin 1 530 nuorta odotti Suomessa joka kuukausi pääsyä psykiatriseen hoitoon. Heistä 403 oli ollut jonossa yli 90 päivää.
Henkilökunnan on pakko joskus venyttää systeemin rajoja, liioitella ja kirjoittaa epätarkkoja diagnooseja, jotta apua ylipäätään saisi. Olla ihmisiä.
