Eläinlääkärin ammatti on raskas. Miltei puolet suomalaisista eläinlääkäreistä uupuu. Keskivertoväestöön verrattuna eläinlääkäreillä on kohonnut itsemurhariski, naisilla jopa nelinkertainen. Syiksi on arveltu suurta työmäärää ja kuoleman kanssa työskentelyä.
Jo opinnot ovat nopeatahtiset ja kuormittavat. Harjoittelun aikana eläintilalla opiskelija saattaa kohdata karuja eläinkohtaloita.
Eläinlääketieteellisen ainejärjestön alla toimiva etiikkakerho Vethos tarjoaa vertaistukea ja keskustelutilaisuuksia kuormittuneille opiskelijoille. Nyt puhututtavat tehotuotanto ja lemmikkieläinten jalostus, kertoo puheenjohtaja ja toisen vuoden opiskelija Katja Keskitalo.
Kandivaiheessa opintoihin kuuluu kymmenen päivän maitotila- ja porsitussikalaharjoittelu.
”Onhan se ihan perseestä, että siat joutuvat olemaan häkeissä pitkiä aikoja”, Keskitalo sanoo.
Harjoittelun jälkeen on pakollinen purkukeskustelu, jossa käsitellään kokemuksia ja heränneitä tunteita. Keskitalolle myös ennen harjoittelua käyty fuksikevään Eläinten pito ja hyvinvointi -kurssin keskustelu eläinten kohtelusta oli tärkeä.
Keskitalon mukaan on opiskelijan vastuulla puhua mahdollisista raskaista kokemuksista kurssikavereiden kanssa, eikä jäädä ajatustensa kanssa yksin.
”Mutta moni on ollut sitä mieltä, että on ollut aika rankkaa.”
Eläinlääketieteellisen dekaani Olli Peltoniemi kertoo, että opintojen kuormittavuus koskee lääketieteellisiä aloja ylipäätään. Tahdin määrää yhteinen lukujärjestys. Kuormittuvatko opiskelijat myös harjoittelussa näkemistään eläimistä?
”Voi hyvin olla. Osa opiskelijoista on herkempiä kuin toiset. Osa on kaupunkilaistaustasta ja menee ehkä ensimmäistä kertaa maatilalle. Asiat tulevat yllätyksenä”, Peltoniemi sanoo.
”Olemme tiedeyliopisto. Perustamme käsityksemme tutkittuun tietoon, jota eläinten hyvinvoinnin tutkimusryhmä tutkii.”
Peltoniemen mukaan eläinten hyvinvoinnista tiedetään tutkimuksen ansiosta koko ajan enemmän: esimerkiksi porsitushäkeistä ollaan luopumassa.
Jos harjoittelutilalla näkee epäkohtia, siitä kehotetaan Peltoniemen mukaan sanomaan paikan päällä.
”Varmasti on tilanteita, joissa asiat eivät mene kuten pitäisi, mikä jää mietityttämään. Jos on tulossa isompi konflikti, niin on hyvä olla opettajaan yhteydessä.”
Eläinten hyvinvointitieteen professori Anna Valros kertoo, että kandivaiheen Oppimassa eläinlääkäriksi -kurssi on eläinlääketieteellisen ainoa pakollinen eläinten kohtelun etiikkaa käsittelevä kurssi. Kandivaiheeseen kuuluu myös pari pakollista luentoa eläinetiikasta ja perustellusta päätöksenteosta. Viidentenä vuonna on pakollinen pienryhmäkeskustelu eläinetiikasta ja eläinsuojelusta. Joka toinen vuosi tarjotaan valinnaista Eläinten hyvinvointi: etiikasta käytännön eläintensuojelutyöhön -kurssia.
Valros kertoo, että kuormittunut opiskelija ohjataan opintopsykologille, ohjaavalle opettajalle tai mielenterveyspalveluihin.
”Myös kampuspappi löytyy. Mielenterveyden ammattilaisia emme ole, voimme vain tukea.”
Valrosin mukaan opettajat tarvitsevat lisää keinoja kohdata opiskelijoita, joiden kuormitus on viime vuosina korostunut.
”Opiskelijat ovat kriittisempiä, eivätkä vain hyväksy kaikkea mitä näkevät.”
Kaipaavatko opintosi päivittämistä? Kerro meille: toimitus@ylioppilaslehti.fi
