Amerikkalaisen mainostoimiston copywriter Frances Gerety keksi timanttikauppa De Beersin pyynnöstä vuonna 1947 iskulauseen, joka osui kultasuoneen: ”ikuinen – niin kuin timantti”. Näin timanttisormuksesta tuli etenkin länsimaissa suosituin symboli ikuiselle rakkaudelle, ja Afrikasta riistotyöllä louhituista timanteista kasvoi valkoisten miesten miljardibisnes.
Yhdysvalloissa arvokas vihkisormus toimi housewifelle eron sattuessa taloudellisena turvana. Mutta entäs täällä Suomessa, jossa naisten taloudellinen asema on tasa-arvoisempi? Mikä tekee vihkisormuksesta niin erityisen, että siihen halutaan käyttää paljon rahaa?
Helsingin Love me do -häämessujen timanttisormuspisteen esittelijä Melike Karakaya tietää vastauksen:
”Silloin saa juuri sen näköisen kuin itse haluaa. Ettei sormus ole sieltä massasta niin kuin kaikkien muiden sormukset.”
Puoliso kosi Karakayaa pramealla timanttisormuksella tämän toisessa kotimaassa Turkissa syyskuussa. Ennen kihloja Karakaya oli neuvonut, että sormuksen pitää olla kultaa, mutta timantit eivät ole pakollisia.
Timantteja hän silti sai. Valkokultaisen sormuksen keskimmäinen, iso timantti on korkeutensa takia jopa hieman epäkäytännöllinen.
”Mutta sanotaan, ettei mua haittaa”, Karakaya sanoo.
Suomalaiset pulittavat hänen mukaansa morsiamen sormukseen usein noin 2000 euroa. Sulhanen saa tyytyä vaatimattomampaan rinkulaan, jonka hinta pyörii Karakayan arvion mukaan usein 500–1000 euron paikkeilla.
