Elokuun lopulla istuin lentokoneessa matkalla Pohjois-Italiaan. Edessä oli puolen vuoden opiskelijavaihto noin 40 kilometriä Venetsiasta itään sijaitsevassa Padovassa. Pitkän etsinnän jälkeen olin saanut huoneen soluasunnosta. Olin kuullut, etteivät asunnot Italiassa ole kovin moderneja tai hyväkuntoisia. Minulla oli kuitenkin käynyt tuuri: netistä löytämäni asunto näytti kuvissa kivalta ja sitä vuokrasi tunnettu yritys.
Perillä odotti yllätys. Asunto oli likainen ja haisi. Uudet kämppikseni eivät edes tervehtineet. Sen sijaan he söivät jääkaapista ruokani, järjestivät jatkoja seitsemältä aamulla ja polttivat sisällä. Irtisanoin asunnon. En osannut kuvitellakaan, kuinka vaikeaa olisi löytää uusi.
Päätimme etsiä asuntoa toisen suomalaisen opiskelijan kanssa sosiaalisesta mediasta, nettisivuilta, tutuilta ja ilmoitustauluilta. Otimme yhteyttä kymmeniin kiinteistönvälittäjiin, joista jokainen sanoi, ettei kaupungissa ole vapaana yhtäkään huonetta.
Muutaman viikon jälkeen saimme Facebookissa viestin saksalaiselta vaihto-opiskelijalta, joka etsi kämppiksiä. Hän oli löytänyt asunnon, jota italialainen vuokranantaja halusi vuokrata ensisijaisesti pohjoismaalaisille.
Italian asuntomarkkinoilla opiskelijoita ja ulkomailta tulevia syrjitään avoimesti. ”No Erasmus”, ”Only Italians”, ”No students” tai ”Only girls”, lukee monessa vuokra-asuntoilmoituksessa.
Tämän todistimme myös omin silmin. Tiesimme erään espanjalaisen vaihto-opiskelijan etsivän asuntoa. Ehdotimme vuokranantajalle, että espanjalainen muuttaisi asunnon toiseen huoneeseen saksalaisen vaihto-opiskelijan kanssa. Vuokranantajalle tämä ei kelvannut. Huoneen sai kaksi saksalaista.
Italia ei ole ainoa Euroopan maa, joka kärvistelee asuntopulassa. Esimerkiksi Alankomaissa asuntopula on niin kriittinen, että maan hallitus on päättänyt rakennuttaa 60 000 edullista opiskelija-asuntoa lähivuosina helpottaakseen tilannetta.
Alankomaalainen opiskelija-asumisen tietokeskus Kences National Student Monitoring arvioi, että vuonna 2021 opiskelijoilta puuttui 26 500 asuntoa. Tämän vuoden vajeen arvioidaan olevan samaa luokkaa.
Ruotsissa yli puolet opiskelijoista asuu alueella, jossa opiskelija-asunnon löytäminen kestää kokonaisen lukukauden. Kun nuoret eivät pärjää virallisilla vuokramarkkinoilla, he joutuvat asumaan alivuokralla tai lyhyissä pätkissä eri osoitteissa.
Suomen opiskelija-asunnot ry:n toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu kertoo, että opiskelijoiden asuntopula on ikuisuusongelma, joka on kärjistynyt tänä syksynä monessa Euroopan maassa. Yksi syy on opiskelija-asuntojen markkinaehtoistuminen.
”Tarjonta on lisääntynyt, mutta hintaluokka kallistunut. Jos on pätäkkää, kämppä löytyy.”
Lehtoruusu kertoo esimerkin: Britanniassa vastuu opiskelijoiden asumisesta on ollut pitkään korkeakouluilla, mutta viime vuosina yliopistot ovat luovuttaneet kiinteistöjään yhä enemmän yksityisten firmojen haltuun. Asumisen laatu on parantunut, mutta samalla hinnat ovat nousseet.
Asumiskulttuurikin vaikuttaa: Pohjoismaista poiketen suuressa osassa Eurooppaa opiskelijat asuvat usein vanhemmillaan.
”Kärjistynein tilanne onkin usein kansainvälisillä opiskelijoilla. Juuri Alankomaissa onnistuttiin nostamaan heidän määräänsä. Asuntotilanne ei pysy perässä, ja ainoa ratkaisu on viestiä, että älkää sittenkään tulko tänne.”
Pahimmillaan asuntopula muodostuu maiden välisen opiskelijaliikkuvuuden esteeksi.
Kansainvälisten opiskelijoiden asema on asuntomarkkinoilla usein heikko: yksityiset vuokranantajat suosivat oman maan kansalaista vieraskielisen yli.
Suomessa valtaosa asunnoista on rakennettu valtion tuilla. Niiden vuokraamisessa noudatetaan tarveharkintaa, eli hakijoissa priorisoidaan niitä, jotka tarvitsevat asuntoa eniten. Tämä helpottaa kansainvälisten opiskelijoiden asunnonsaantia. Usein kansainväliset opiskelijat tulevat matalamman elintason maasta eli heidän tulonsa ovat verrattain pienemmät kuin suomalaisilla.
”Suomessa kaikki yksiöt olivat ennenkin täynnä. Soluissa saattoi olla hieman tilaa. Nyt kun vaihdot ovat koronan jälkeen taas täydessä vauhdissa, kysyntää riittää meilläkin.”
Padovan yliopistossa opiskelee noin 60 000 ihmistä, joista vaihto-opiskelijoita on tänä vuonna noin 2 000. Yliopistolla asuntopulasta kyllä tiedetään. Me vaihto-opiskelijat saimme jo toukokuussa sähköposteja, joissa kehotettiin etsimään asuntoa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Aina kotiyliopisto ei tähän kannusta. Padovassa opiskelijavaihtoaan suorittava Anni Laukkanen kertoo, että hänen kotiyliopistonsa Itä-Suomen yliopisto painotti vaihtoon lähteville, ettei lentoja kannata ostaa tai asuntoa hankkia liian aikaisin. Pahimpana korona-aikana vaihto saatettiin perua vain viikkoja ennen lähtöä. Laukkanen ei halunnut ottaa vastaan asuntoa ennen kuin lähtö oli varma.
”Olisin toivonut, että kotiyliopistossani olisi kerrottu, että kun oma yliopisto nimeää sinut vaihtoyliopistoosi, se on riittävä peruste alkaa kartoittaa asuntotilannetta. Kun Padovan yliopiston hyväksymiskirje tuli elokuussa, oli jo selvää, ettei asuntoa helpolla löytyisi”, Laukkanen sanoo.
Vaihtoon lähtiessään Laukkasella oli tiedossa vain väliaikainen asunto kahdeksi viikoksi. Jo Suomessa hän oli kolmen muun suomalaisen opiskelijan kanssa yrittänyt löytää asuntoa Padovasta – tuloksetta.
Paikan päällä Laukkaselle selvisi, ettei pitkäaikaista asuntoa löytyisi ehkä koko syksynä. He alkoivat etsiä lyhytaikaista asuntoa neljän hengen porukalla ja asuvat nyt kolmannessa Airbnb-asunnossa. Ennen vaihdon loppua helmikuussa Laukkanen muuttaa vielä kerran. Hän on tyytyväinen saatuaan katon päänsä päälle, mutta eivät asunnot kodeilta tunnu.
Alkusyksyllä vaihto-opiskelijoiden Whatsapp- ja Telegram-ryhmissä kiersi video vaihto-opiskelijoista nukkumassa Padovan rautatieasemalla.
Video herätti monet Padovan yliopiston opiskelijat nousemaan vastarintaan. Poliittinen opiskelijajärjestö Spina Collettivo alkoi järjestää tänä syksynä No place is home -mielenosoituksia. Mielenosoittajat painostavat yliopistoa konkreettisiin toimiin opiskelijoiden tilanteen parantamiseksi.
Toistaiseksi tulokset ovat olleet laihoja. Spina Collettivon jäsen Mattia D’Agostini kertoo, ettei yliopiston hallitus ole suostunut keskustelemaan järjestön kanssa, koska järjestö ei kuulu ylioppilaskuntaan.
”Yliopiston on kannettava vastuu. Kaupunki ei kestä näin montaa opiskelijaa, se on liian ahdas.”
D’Agostini ei viittaa pelkästään asuntotilanteeseen. Esimerkiksi luentosalit ovat osallistujamääriin nähden liian pieniä, ja osa opiskelijoista joutuu istumaan lattialla. Kouluruokaloissa on tunnin jono. Ellei opiskelija tuo omia eväitä, hän voi joutua valitsemaan lounaan ja luennon väliltä.
”Vaikka Padovan yliopisto voi ottaa sisään näin monta opiskelijaa, ei se tarkoita, että niin kannattaisi tehdä”, D’Agostini jatkaa.
Spina Collettivo on ehdottanut, että tilanteen helpottamiseksi yliopiston pitäisi palauttaa mahdollisuus etäluentoihin ainakin väliaikaisesti.
D’Agostini ja Spina Collettivon jäsen Giulia Benvegnù kertovat, että tilanne on kriittisempi kuin koskaan aiemmin.
”Tämä on iso ongelma, joka pitäisi ratkaista kunta- ja aluetasolla”, Benvegnù sanoo.
”Yliopistolle haluaisin sanoa: jos jatkatte samaan malliin, tulette varmasti katumaan myöhemmin.”
Ylioppilaslehti ei tavoittanut Padovan yliopiston rehtoria Daniela Mapellia haastatteluun.
Åbo Akademissa psykologiaa opiskeleva Anton Söderholm kertoo, ettei hänelläkään ollut vaihtoon lähtiessään tiedossa kuin lyhytaikainen majapaikka Italiassa.
”Oli mahdotonta saada asuntoa mitenkään muuten kuin suhteilla. Asuntoja ei yksinkertaisesti ole.”
Söderholm ja Laukkanen kertovat, ettei heillä ollut valinnanvaraa: asuntomarkkinoilla heitä yritettiin huijata ja vuokranantajat pyysivät huonokuntoisistakin asunnoista korkeaa vuokraa. Airbnb:t ja hostellit ovat kalliita ja täynnä. Söderholmista asunnonhaku Padovassa tuntui muutaman viikon jälkeen niin epätoivoiselta, että hän pohti paluuta Suomeen. Silloin hän olisi joutunut palauttamaan kotiyliopistonsa vaihtostipendin.
Lopulta Söderholmia onnisti. Hän sai pitkäaikaisen huoneen asunnosta, jossa hänen tuttunsa asui. Sitä ennen hän ehti muuttaa kuukauden sisällä viidesti.
