Overtonin ikkuna: Vain leirielämää

T:Teksti:

Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak kehitti Twitterissä erään syyskuisen perjantain ratoksi ratkaisun Suomea kohdanneelle venäläisongelmalle

”Olen hieman hämmentynyt, että #turpo Suomessa ollaan valmiita tekemään jotain mitä ei ole tehty koko itsenäisyytemme aikana: Päästämään tänne liuta meitä vastaan sotaa käyvän maan reserviläisiä. Eikö heidät juridisesti pitäisi laittaa sotavanki/internointileiriin?”, Salonius-Pasternak twiittasi. 

Samaan aikaan kun persu-nuorisolaiset ja muut maanpuolustusintoilijat kiihkoilevat itärajan ylittävistä venäläisistä turvallisuusuhkana, valtion tutkimuslaitoksen edustajien luulisi pysyttelevän neutraalilla linjalla. Turha toivo. 

Keskustelusta on unohtunut, että suojelupoliisin ja Rajavartiolaitoksen mukaan liikekannallepanoa pakenevien venäläisten saapuminen Suomeen ei uhkaa kansallista turvallisuutta. 

Salonius-Pasternak ei kuitenkaan intoutunut twiitissään ehdottamaan turvapaikkaa hakeville venäläisille lopullista ratkaisua

Natsaisiko venäläismatkailun puutteesta kuihtuva Itä-Suomi johtavan tutkijan visioihin? Siellä vangitut voisivat toimia esimerkiksi hoitoalalle paljon kaivattuina apukäsinä ja korjata Suomen vinoutunutta väestörakennetta. Leirille voitaisiin asentaa piilokamera, joka lähettäisi 24/7 true crime -striimiä maksumuurin taakse Ruutuplussaan – rahoitusta kunnan soteen ja monimuotoisuutta televisioon! 

Airiston Helmen takavuosien kohukiinteistötkin sopisivat leirikäyttöön, jotta Suomeen saadaan oma Vankileirien saaristo

Näitä internointileirejä muisteltaisiin tulevaisuudessa lämmöllä merkkinä suomalaisten kekseliäistä ratkaisuista, jotka eivät ole lainkaan kuten keskitysleirit.