Suomalaiset hakkaavat nurin kaikkein lajirikkaimpia metsiään, kertoi Ylen joulukuussa 2021 julkaisema selvitys. Metsien monipuoliset eläin- ja kasvilajit saavat väistyä luontoa tärkeämpinä pidettyjen avohakkuiden tieltä.
Helsingin Sanomat kertoi elokuussa, että eläimistä esimerkiksi hömötiaisella, riekolla, harmaalokilla ja liito-oravalla on riski hävitä Helsingin alueen eläinkunnasta. Avohakkuiden seurauksena syksyiset marja- ja sienimetsätkin voivat kadota: sekä eläimille että ihmisille tärkeiden marjojen määrät ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Ylen kesällä teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat itsekin havainneet luontokadon lähiluonnossaan.
Ekosysteemin häiriintyminen tuntuu konkreettisesti niin mustikkapiirakoita pakertavien leipureiden kuin marjoja syövien lintujen arjessa. Vai tuntuuko sittenkään? Alkusyksystä Luonnonvarakeskus (Luke) tiedotti, että mustikan ja metsäkerrossammalen kaltaisten lajien väheneminen Etelä-Suomessa onkin pysähtynyt.
Onko avohakkuita haukuttu luontokadon syypääksi ihan turhaan?
”Mitä mustikkaan tulee, haukkuminen on ihan paikallaan”, sanoo Luken tutkimusprofessori Raisa Mäkipää.
Mustikka viihtyy parhaiten vanhoissa ja valoisissa metsissä, eikä kasvi Mäkipään mukaan ainakaan hyödy avohakkuista.
Vielä 1980–1990-luvuilla maaperä myllättiin avohakkuun jälkeen tyypillisesti äestämällä tai laikuttamalla, mikä oli mustikalle erityisen haitallista, sillä käsittelyalueen viiltely katkoi mustikan maavarsia. Nyt maanmuokkaus avohakkuiden jälkeen on aiempaa pistemäisempää, mikä säästää ainakin osan maavarsista.
”Uskomme, että maanmuokkaustavan muutos on voinut olla yksi syy siihen, että mustikka selviää nyt aiempaa paremmin.”
Luonnonvarakeskus aloitti viime vuonna kasvillisuuskartoituksen, jossa tutkitaan noin tuhannen metsä- ja suokasvin esiintyvyyttä eri puolilla Suomea. Koko maan laskenta on vielä kesken, mutta jo nyt tiedetään, että mustikan peittävyys Etelä-Suomessa on kasvanut viime laskennoista, jotka tehtiin vuosina 1985 ja 1995.
Tulos oli hienoinen yllätys. Tutkijoilla oli monta syytä olettaa, että tulos olisi päinvastainen. Avohakkuiden lisäksi mustikkaa uhkaa vähentää kasvava kauriskanta, joka käyttää mustikkaa ravintonaan. Metsien tihentämisenkin on ajateltu olevan mustikalle haitaksi, sillä kasvi viihtyy valoisissa metsissä.
Mäkipää kertoo, että myöskään ilmaston lämpenemisellä ei voi selittää mustikan runsastumista Etelä-Suomessa, sillä mustikka ei ole ilmastonmuutokseen erityisen herkästi reagoiva laji.
Tutkijat jatkavat mustikan ja tuhannen muun kasvilajin inventointia Suomen luonnossa vielä ensi kasvukauden ajan. Sen jälkeen he ryhtyvät tutkimaan syitä lajien runsastumisen ja vähenemisen taustalla.
Ensitietoja on tarkoitus julkaista keväällä 2024.
Voidaanko sitä odotellessa siis jatkaa avohakkuita hyvällä omallatunnolla?
Mäkipään mukaan ei. Hän on huolissaan erityisesti siitä, että avohakkuita tehdään yhä useammin myös suometsissä. Alkuperäinen suokasvillisuus on jo heikoilla ojituksen ja soiden kuivumisen vuoksi, ja hakkuiden jälkeinen maanmuokkaus vaikeuttaa suokasvien pärjäämistä entisestään.
”Avohakkuita välttämällä ja suon hydrologiaa ennallistamalla olisi mahdollista jarruttaa alkuperäisen suokasvillisuuden taantumista.”
