Pääkirjoitus: Seurasimme asunnottomien elämää Helsingissä ja tuli selväksi, ettei tämäkään hallitus saa poistettua asunnottomuutta

Valtio on siirtänyt vastuun asunnottomuuden hoitamisesta kunnille ja järjestöille. Lyhyiden hankkeiden lisäksi ja laastarien sijaan tarvitaan pidemmän aikavälin ohjelmatyötä ja tavoitteita, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Tuija Siltamäki.

T:Teksti:

Sanna Marinin hallituksella on visio. Se aikoo poistaa asunnottomuuden Suomesta. Puolet tällä vaalikaudella, loput seuraavalla.

Tuskinpa tulee tapahtumaan.

Syksyn ensimmäisen Ylioppilaslehden kansijuttua varten seurasimme valokuvaaja Touko Hujasen kanssa asunnottomuutta Helsingissä lähes vuoden. Tapasimme ja haastattelimme kymmeniä ihmisiä. Nykyisiä ja entisiä asunnottomia, vapaaehtoisia, työntekijöitä, pappeja. Selväksi tuli se, että asunnottomuus on monimutkainen kysymys, jonka syyt ovat sekä rakenteellisia että henkilökohtaisia. Epäselväksi jäi, mitä niille aiotaan oikeasti tehdä.

Kaikkia ihmisiä ei koskaan saa pois kaduilta, rappukäytävistä ja vessoista, eivätkä kaikki sitä haluakaan.

Suomessa on tehty paljon hyvää työtä asunnottomuuden vähentämiseksi. Siinä iso merkitys on ollut asunto ensin -toimintamallilla, jossa ajatellaan, että ihmiselle on ensin hankittava asuinpaikka, sitten vasta ryhdytään ratkomaan hänen muita mahdollisia ongelmiaan.

Se oli aikoinaan iso käänne suomalaisessa sosiaaliajattelussa. Luovuttiin ”kontrollipoliittisesta traditiosta”, eikä asunto ollut enää palkinto hyväksi ihmiseksi muuttumisesta, vaan perusoikeus. Kansainvälinen menestystarina, suomalaiset toistelevat mielellään.

Asunnottomien määrä on 30 vuoden aikana laskenut merkittävästi, mutta nyt suunta näyttää huonommalta. Katuasunnottomien määrä kasvaa, samoin pitkäaikaisasunnottomien. Asunnoista ja asumisyksiköistä on pulaa. Korona hankaloitti monen jo ennestään hankalaa tilannetta.

Valtio johtaa asuntopolitiikkaa, mutta vastuu sen toteuttamisesta on pitkälti siirretty kunnille. Ne selviytyvät siitä vaihtelevasti ja välillä huonosti, mistä myös eduskunnan oikeusasiamies on niitä moittinut.

Puutteita paikkaavat kolmannen sektorin järjestöt, joiden toiminnassa merkittävä rooli on erilaisilla hankkeilla. Se johtaa paitsi siihen, että hankkeen päätyttyä ote jo ennestään vaikeasti tavoitettavista asiakkaista saattaa livetä, myös siihen, että kentästä on tullut hyvin pirstaleinen. Toimijoita on todella paljon. Ne tekevät erittäin tärkeää mutta osittain päällekkäistä työtä.

”Tota katutyötä on koronan aikana tehny varmaan vittu kymmenen järjestöä”, eräs haastateltava luonnehti. Päät kolisevat yhteen, sanoi toinen.

Hallitus aikoo kehittää asunnottomuuden tilastointimenetelmiä ja tehdä asumisneuvonnasta lakisääteistä. Ne ovat hyviä tavoitteita, etenkin, koska ympäristöministeriön alaisen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n luvut eivät kerro asunnottomien todellista lukumäärää.

Mutta lisäksi ja ennen kaikkea tarvitaan lisää asuntoja, saavutettavampia sote-palveluita ja apua jo ennen, kuin ihminen jää asunnottomaksi. Siinä myös valtion on otettava enemmän roolia.

Lue myös: Pitkä vuosi