Rannikkoisella ja pitkien kesien Uudellamaalla vanhoja elinkeinoja ovat viljely ja kalastus. Jos alue olisi oma maansa, sen kansallisruoka voisi hyvin olla kala ja perunamuusi. Perunanviljely levisi Suomen etelä- ja länsiosista muuhun maahan, ja Uudenmaan perinneruoka on Inkoon perunapuuro.
Kun Uusimaa vuosi sitten eristettiin ja maakunnan rajoilla alkoivat partioida varusmiehet ja poliisit, netissä tunnelma oli yllättävän kevyt.
Suomalaiset latasivat rajoituskeinon kustannuksella pilailevia meemejä kuvalaudoille ja viestiryhmiin. Joku alkoi jopa valmistaa paitoja, joiden rinnassa luki Itsenäinen Uusimaa.
Uuden elämän sai esimerkiksi ikoninen valokuva The Leap into Freedom. Siinä sotilas Conrad Schumann loikkaa Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin vielä rakenteilla olevan Berliinin muurin yli.
Maaliskuussa 2020 sama kuva nauratti suomalaisia. Sen kulmaan oli lisätty Uusimaa- ja Hyvinkää-kyltit.
Meemejä yhdessä jakamalla tunnelma keveni.
Pian alkoi kuitenkin levitä myös toisenlaisia meemejä – sellaisia, jotka pikemminkin erottavat kuin yhdistävät.
Eräässä oli havainnekuva futuristisesta kaupungista. Lentäviä ajoneuvoja, moderneja, metallinhohtoisia rakennuksia ja lisäksi teksti:
”Uusimaa 2025 kun verotulot eivät enää mene tuppukylien ylläpitoon.”
Kun eristystä oli 29. maaliskuuta takana vuorokausi, Twitter-maaottelu oli täydessä vauhdissa.
@MikaelJungner: ”Tämä muusta Suomesta eristetty Uusimaa olisi muuten itsenäisenä valtiona maailman viidentoista rikkaimman valtion joukossa. Että ei meillä nyt ihan huonosti mene :)”
Twiitti sai melkein 1 000 tykkäystä. Se herätti myös keskustelua.
”Voisitte ihan hyvin jäädä eristetyksi.”
Vitsailu alkoi saada separatistista pohjavirettä.
”Todellakin, ja ennen kaikkea itsenäistyä sekä käyttää jatkossa verorahat itseemme eikä pumpata maaseudulle.”
Kun 15. huhtikuuta 2020 Marinin hallitus purki sulun, Uusimaa ja muu Suomi palasivat yhteen.
Mitä jos niin ei olisi käynyt?
Uudenmaan menetyksen myötä Suomi olisi päässyt eroon ainakin sellaisista rasittavista helsinkiläisistä ilmiöistä kuin fi ksipyörät, korianteri, korona ja konsultit.
Mukana olisi mennyt myös kolme prosenttia Suomen pinta-alasta ja 1,7 miljoonaa asukasta.
Rahassa mitattuna menetys olisi ollut valtava.
”Melkein 40 pinnaa Suomen taloudellisesta hyvinvoinnista syntyy täällä”, sanoo Johannes Herala, joka työskentelee Uudenmaan liitossa erityisasiantuntijana. Liitto valvoo maakunnan etua. Siihen kuuluvat kaikki Uudenmaan 26 kuntaa.
”40 pinnaa” viittaa maakunnan osuuteen Suomen BKT:sta. Vuonna 2018 Suomen BKT oli 234 miljardia euroa, Uudenmaan 91.
Osuus on iso, etenkin suhteutettuna väkilukuun. Uudellamaalla asuu 30 prosenttia Suomen väestöstä. Kolmasosa väestöstä tuottaa siis lähes 40 prosenttia BKT:sta.
BKT:n lisäksi Uudenmaan merkityksen mittakaavaa voi Heralan mukaan etsiä myös vienti-, verokertymä- ja työllisyysluvuista sekä tarkastelemalla yritysten liikevaihtoa.
Ilman Uuttamaata vienti ja työllisyys pieninisivät noin kolmanneksella. Yritysten liikevaihtokin pienenisi noin puolella. Kerätyt tuloverot kutistuisivat lähemmäs neljänneksellä.
(Vuonna 2019 Uudeltamaalta kertyi 38,4 prosenttia kaikista tuloveroista. Suomen viennistä 29,3 prosenttia syntyi Uudellamaalla, ja kaikista Suomen työllisistä 33,7 prosenttia oli Uudeltamaalta. Uudenmaan yritysten liikevaihto vuonna 2017 oli 200 miljardia, koko maan oli 408,7 miljardia.)
Lähdön jäljet näkyisivät monien kuntien palveluissa. Suomen valtio tasaa kuntien välisiä eroja valtionosuusjärjestelmän avulla, ja suurten kaupunkien tuloilla rahoitetaan pienten kuntien menoja.
Vuonna 2021 valtionosuuksia myönnetään kaikkiaan 7 593 miljoonaa euroa. Uudenmaan kaupungeille ja kunnille valtio myöntää 758 miljoonaa euroa, eli 449 euroa asukasta kohden. Koko maan valtionosuuksista se vastaa 10 prosenttia.
Loput 90 prosenttia, noin 6 835 miljoonaa euroa, menevät muulle Suomelle. Siellä osuuksia maksetaan asukasta kohden neljä kertaa enemmän kuin Uudellamaalla, 1 769 euroa per asukas.
Vuoden 2018 aikana Uudenmaan kunnat ja kaupungit rahoittivat muuta Suomea valtionosuuksien tasauksilla noin 600 miljoonalla eurolla.
Muiden maakuntien lasku oli pienempi: 0 euroa.
Tilastokeskuksen mukaan Uudellamaalla on enemmän sähköautoja kuin missään muualla Suomessa. Kesäkuussa maakunnassa oli 3400 sähköautoa. Loppuvuodesta koko Manner-Suomessa sähköautoja oli vajaat 10000.
Miten Uudestamaasta tuli niin vauras?
Johannes Heralan mukaan kyse on pitkän ajan kehityksestä, jonka tuloksena on syntynyt menestystä lisäävä, itseään ruokkiva myönteinen kierre.
Sen logiikka on samankaltainen kuin kriisikunnilla, joista nuoriso muuttaa pois ja palvelut, työpaikat ja opiskelupaikat katoavat. Ei ole työvoimaa, eivätkä alueet kiinnosta uusia yrityksiä. Uudellamaalla kehityssuunta vain on päinvastainen.
Yksittäistä alkurysäystä kierteen syntymiselle on Heralan mukaan vaikea antaa.
”Se on muna vai kana -kysymys. Seuraavatko työpaikat väestöä vai seuraako väestö työpaikkoja?”
Aluekehityksen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija Timo Aro sanoo, että Uusimaa on aina kuulunut voittaja-alueisiin. Rannikkomaakunta pärjäsi jo 1800-luvulla, kun Suomi alkoi teollistua. Eduksi oli esimerkiksi muuta Suomea lyhyempi etäisyys Eurooppaan. Liki 150 vuotta sitten alkanut kasvu jatkuu edelleen.
Tilannetta on yritetty tasata sijoittamalla virastoja ympäri maata.
”Suurten virtojen rinnalla se on ollut – lainausmerkeissä – nappikauppaa”, Aro sanoo.
Aluesuunnittelun- ja politiikan professori Sami Moisio Helsingin yliopistosta näkee etulyöntiaseman syntyneen poliittisten päätösten seurauksena.
”Valtio on valinnut Suomen aluekehityksen voittajat”, Moisio sanoo.
Moisio kertoo kehityskulun juontuvan aikaan, jolloin suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin – ja maalaisliitto-keskustan ja sdp:n vuosikymmeniä jatkuneeseen kumppanuuteen.
Sotien jälkeen poliitikoilla oli monia syitä pitää koko maa asuttuna.
Niin luonnonvaroja voitaisiin hyödyntää koko maassa, ja rakentamalla teitä, tietoliikenneyhteyksiä ja uusia paikkakuntia ympäri maata Suomi saattoi näyttää naapurimaille kykenevänsä huolehtimaan kaikista alueistaan.
Sdp hyväksyi maalaisliitto-keskustan ajatuksen kaikkien alueiden ottamisesta mukaan valtion rakennustyöhön ja samaan aikaan maalaisliitto hyväksyi sosiaalidemokraattien idean sosiaalisen tulontasoituksen ja kasvun välisestä suhteesta.
Yhteistyön seurauksena syntyi hajautettu hyvinvointivaltio. Alueiden kehitystä tavoiteltiin esimerkiksi perustamalla yliopistoja Ouluun, Tampereelle, Joensuuhun, Vaasaan, Lappeenrantaan ja Rovaniemelle, kun vielä 1950-luvun loppupuolelle niitä oli vain Helsingissä ja Turussa.
Sitten maailma muuttui.
Neuvostoliitto hajosi, lama iski Suomeen ja Suomi alkoi pyrkiä EU:hun.
Samoihin aikoihin linkki aluekysymyksessä keskustan ja sdp:n välillä alkoi murtua. Laman jälkeen heräsi kysymys: millainen Suomesta pitäisi rakentaa, jotta se olisi jatkossakin menestyvä?
Yhden ratkaisun tarjosi Nokia, jonka nousua seurasivat kasvun vuodet.
Suomi, eritoten pääkaupunkiseutu ja Oulun seutu, hyötyi, kun kännykkäyhtiön ympärille alkoi kerääntyä uusia alihankintaketjuja, yrityksiä ja työpaikkoja, kuvaa Uudenmaan liiton Herala.
Samaan aikaan, kun teollisuus väheni Uudellamaalla ja maakunta pääsi osalliseksi ICT-buumista, kansantaloudessa huomio kääntyi tehtaista tuottoisiin osaamis- ja tietointensiivisiin aloihin.
Niillä tarkoitetaan akateemisia asiantuntija-aloja: konsultointia, ohjelmistojen kehittämistä, rahoitus- ja vakuutustomintaa, hallintoa ja kaikenlaista muuta tietotyötä.
Tietointensiivinen talous ja kaupungit alkoivat liittyä toisiinsa.
Luovan luokan ja osaajien sanotaan viihtyvän kaupugeissa. Tietointensiivisiä investointeja on keskitetty kaupunkeihin.
”Maailmalla on jo pitkään toistettu sitä, että tietoyhteiskuntatalous on voimakkaan kaupunkivetoinen ja erityisesti suurkaupunkivetoinen”, sanoo Moisio.
Kaupunkeihin on helpompi houkutella osaajia kuin Kainuun korpiin.
Puolet tutkimus- ja kehitystoiminnan menoista onkin Uudellamaalla, Uudenmaan liiton Herala kertoo.
Ja Uusimaa ja etenkin pääkaupunkiseutu menestyvät, kun yritykset ja julkinen puoli panevat rahansa sinne.
”Tampere-, Turku- ja Oulu-vetoisuuttakin on, mutta muualla investoinnit meinaavat jäädä saamatta”, Moisio sanoo.
Väestö, yritykset, ja raha keskittyvät samoihin kaupunkeihin. Se on pitkälti seurausta siitä, että korkeakouluja perustettiin 1950-luvun jälkeen muuallekin kuin Helsinkiin ja Turkuun. Se on ollut Suomen aluekehityksen kannalta todella kauaskantoinen päätös. Yritykset haluavat nuoria osaajia. He taas ovat siellä, missä on koulutusta.
”Oulua, Kuopiota, Jyväskylää tai Joensuuta olisi vaikea kuvitella niin elinvoimaisiksi ilman vahvoja yliopistoja”, MDI:n Aro sanoo.
Meren läheisyys on hyödyttänyt Uuttamaata aina, mutta rehevöityvällä ja happikadosta kärsivällä Suomenlahdella ei mene kovin hyvin. Alueen pyyntikaloista tärkeimpiä ovat kilohaili ja silakka, joille veden suolaisuuden väheneminen ja lämpötilan nouseminen ovat haitaksi.
Tällä hetkellä Suomi on risteyskohdassa.
Metsäteollisuus ja sellu ovat edelleen isoja tulonläheitä, mutta hinku innovaatiovaltioksi on kova.
Tällainen ristiveto heijastuu valtioiden sisäiseen ilmapiiriin.
Ilmastonmuutos ja ekokriisi ovat olleet tyypillisesti ilmiöitä, jotka tuovat esiin alueiden välisen eripuran. Tietotyöläisistään hyötyvissä kaupungeissa vaaditaan, että luonnonvarojen käyttöä rajoitetaan ympäristökriisin vuoksi muilla seuduilla, ja luonnonvarojen käytöstä hyötyvillä aloilla muiden alueiden vaatimus koetaan vallankäyttönä.
Moision mukaan on mahdollista, että kokemus epätasaisesta alueellisesta kehityksestä heijastuu politiikkaan esimerkiksi trumpismina, brexitinä ja populistipuolueiden nousuna.
Saksassa ilmiö näkyy Moision mukaan selkeästi. Monissa entisen Itä-Saksan osavaltioissa aluekehitys on heikompaa kuin maan läntisissä osissa, ja idässä oikeistopopulistinen Alternativ für Deutschland -puolue on hankkinut merkittävän kannatuksen.
”Vaikka populistiset vaihtoehdot eivät varsinaisesti tarjoaisi mitään ratkaisua aluekysymykseen, syntyy tilanne, jossa aluepohjaisesti aletaan äänestää niitä enemmän. Ajatellaan, että näpäytetään ja äänestetään nykyistä menoa vastaan.”
Ilmiöllä on nimikin: alueiden kosto.
Timo Aron mukaan poliitikkojen tyhjät lupaukset alueiden elinvoimaisuuden säilyttämisestä lisäävät tyytymättömyyttä eliittiä ja paremmin pärjääviä alueita kohtaan.
”Ihmiset omassa arjessaan näkevät, että julkiset puheet ja tavoitteet poikkeavat siitä todellisuudesta.”
Alueille hyvää lupaavien liikkeiden hyvä pyrkimys kääntyy itseään vastaan ja sataa vastaliikkeiden laariin.
Suomessa Uusimaa ärsyttää, koska sillä näyttää menevän koko ajan paremmin ja paremmin samalla, kun monilla paikkakunnilla palvelut vähenevät, kyläkoulut kaatuvat ja tilanne kurjistuu.
”Helsinki on aika kiva syntipukki melkein asialle kuin asialle, vaikka esimerkiksi pohjoisessa Oulu on pahempi uhka alueiden kannalta”, Aro sanoo.
Maailmalla moni vauras seutu on havahtunut omaan merkitykseensä – ja muiden taantumuksellisuuteen.
Rikkaassa Kaliforniassa syntyi vuonna 2015 kansanliike California Infependence Movement, lyhyemmin Calexit, jonka kampanjointi kiihtyi, kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi 2016.
Kalifornian osavaltio on maailman seitsemänneksi suurin talousalue.
Kampanjoidessaan Calexit on kutsunut Kaliforniaa donor stateksi, lahjoittajaosavaltioksi, ja pitänyt esillä lukuja.
Vuonna 2017 Kalifornia maksoi liittovaltiolle veroja 440,5 miljardia ja sai 407,4 miljardia.
Ensin muut osavaltiot vievät rahat ja sen jälkeen vielä valitsevat väärän hallitsijan, liike jyrähteli ja lupaili, että exitillä epäoikeudenmukaisuus korjaantuisi.
Voivatko kapinoivat vauraat alueet olla vaaraksi valtioille?
Moision mukaan eivät, ainakaan Suomessa, jossa kunnat ovat vahvasta itsehallinnostaan huolimatta alisteisia valtiolle.
Kaupunkien kaltaisien talousalueiden painoarvoa on viime vuosina korostettu.
Vallanhalu varakkailla seuduilla lisääntyy. Moisio ei pidä sitä ihmeellisenä, koska paljon on toistettu esimerkiksi väitettä siitä, että kaupungit ovat tärkeämpiä kuin koskaan ja jopa tärkeämpiä kuin valtiot.
Esimerkiksi pormestarikisasta vetäytyessään Kirsi Piha (kok) vakuutti uskovansa, että kaupungit ja yritykset vielä ratkaisevat nykymaailman viheliäiset ongelmat.
Vaatimus on kova, kun koko maan kannatteleminen näyttää jatkuvan.
Suomen perustuslain perusajatus on, että kansalaisille taataan peruspalvelut asuinpaikasta riippumatta.
Osa alueista ei pärjää omilla verotuotoillaan. Tasaus hoituu valtionosuusjärjestelmän avulla.
Silloin tällöin joku kysyy, onko Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun osa reilu.
2000-luvulla maksajien joukko on kaventunut vuosi vuodelta.
Aro sanoo, että jos Suomi haluaa säilyä hyvinvointivaltiona, Uudenmaan merkitys rahoittajana kasvaa entisestään.
Itsenäisen Uudenmaan tulevaisuus näyttäisi ihan toiselta.
Asia käy selväksi nimellisiä, asukaskohtaisia BKT-lukuja karkeasti katsomalla. Vuonna 2018 Uudenmaan asukaskohtainen BKT oli 55 000 euroa, eli 65 500 Yhdysvaltain dollaria loppuvuoden 2018 kurssilla.
Sillä lukemalla Uudenmaan asukaskohtainen BKT olisi ollut Euroopan kuudenneksi paras.
Edellä olisivat olleet vain Luxemburg, Sveitsi, Norja, Irlanti ja Islanti.
Taakse olisivat jääneet Tanska, Hollanti ja Ruotsi.
”Uusimaa olisi varmasti yksi Euroopan vauraimmista ja hyvinvoivimmista alueista”, sanoo Timo Aro.
Uudenmaan liitossakin maakunnan menestystä arvioidaan vertaamalla sitä ulkomaalaisiin verrokkialueisiin: Hampurin, Kööpenhaminan, Tukholman ja Pohjois-Hollannin seutuihin.
Eurooppalaisessa seurassa Uudenmaan saavutukset on noteerattu.
EU-komission vertailussa, Euroopan alueiden kilpailukykyindeksissä vuonna 2019 Uusimaa sijoittui 263:sta alueesta sijalle 10.
Indeksi seuraa onnistumista esimerkiksi hallinnon, innovoinnin ja liikenteen saroilla.
Sosiaalisen kehityksen indeksissä, joka tarkastelee esimerkiksi hyvinvointia, Helsinki-Uusimaa-alue pääsi viime vuonna toiselle sijalle.
Kärjessä oli Ruotsin Ylä-Norlanti.
”Lähtökohdat olisivat kaikilla mahdollisilla mittareilla erinomaisen hyvät. Ihan huippua”, Aro sanoo.
BKT:n perusteella muukin Suomi näyttäisi pärjäävän kohtuullisen hyvin.
Vuonna 2018 muun Suomen asukaskohtainen BKT oli eurooppalaista keskitasoa, noin 37 000 euroa eli 44 000 Yhdysvaltain dollaria. Se olisi selvästi jäljessä muita Pohjoismaita, mutta edellä Etelä-Euroopan maita.
Sijoitus olisi 14, melkein sama kuin Ranskalla ja Belgialla.
Selitys hyvään sijoitukseen löytyy Suomen rannikolta. Vientiteollisuuden kannalta tärkeä alue on Haminasta Kemi-Tornioon.
Uusmaalainen harrastus: lukeminen. Uusmaalainen käy kirjastossa keskimäärin 12 kertaa vuodessa, eli ahkerammin kuin muiden maakuntien asukkaat. Keskiverto suomalainen käy noin 10 kertaa vuoden aikana.
Uudellamaalla menee hyvin. Se on kaikkien etu. Onnen kääntymisestä kärsisi koko Suomi. Yritystoiminnasta iso osa on Uudellamaalla, ja jos siellä yritykset menisivät nurin, seuraukset näkyisivät koko Suomen yritysten liikevaihdossa.
Ennen koronaa Suomen työllisyysaste oli 72 prosenttia ja Uudenmaan 75. Jos se laskee Uudellamaalla 72:een, koko Suomessa työllisyysaste jää alle 70:n.
Onneksi Uusimaa ottaa kolhut vastaan paremmin kuin muut maakunnat. Koronakriisi on iskenyt lujaa palvelu- ja matkailualoille.
Julkisuudessa eniten huomiota on saanut Lapin matkailualan kriisi, vaikka Heralan mukaan korona on iskenyt yhtä lujaa Uudenmaan matkailuuun.
Uudellamaalla kokonaisvahingot jäävät kuitenkin pienemmiksi kuin Lapissa. Elinkeinorakenne on Uudellamaalla monipuolisempi ja hajautettu.
”Samalla lailla kuin joku sijoitusportfolio”, Herala vertaa.
On konepajateollisuutta, kemianteollisuutta, palveluja. Jos yksi ala on vaikeuksissa, muut kyllä kannattelevat. Siitä hyötyvät kaikki.
Uudenmaan asukkaiden uho loppui nopeasti.
Kesän ja kesälomien koittaessa muu Suomi alkoi kummasti kiinnostaa.
Pandemian takia ulkomaanmatkat peruuntuivat, joten eksoottisia kokemuksia lähdettiin etsimään kotimaasta.
Kaikkien aikojen kotimaanmatkailun kesä, lehdissä ilakoitiin. Uusmaalaiset huomasivat, että maakuntien Suomella oli paljon ihmeellistä tarjottavaa matkailijoille.
Punkaharjun maisemissa ja saariston rengastiellä verovarojen pumppaaminen kuoleviin syrjäkyliin ei ehkä ärsyttänyt enää ihan niin paljon. Oli ihan kivaa, että autotiet oli päällystetty.
Jutussa on käytetty asiantuntijana myös tutkijatohtori Eliisa Vainikkaa Tampereen yliopistosta ja kuntatalousasiantuntija Sanna Lehtosta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
Itsenäistyminen on todellisuudessa monimutkainen, byrokraattinen ja kallis prosessi, joka edellyttää esimerkiksi sitä, että muut suvereenit valtiot tunnustavat alueen itsenäisyyden.
