Kuka kukin on – Esittelyssä uunituore ”Viisikkohallitus”

Nimensä veroista väkeä.

T:Teksti:

|

K:Kuva: Viivi Prokofjev

Enid Blytonin rakastetuissa Viisikko-nuortenkirjoissa viisi huimapäistä lasta ratkoo rikoksia. Säätytalolla viisi hieman varttuneempaa on nyt muodostanut hallituksen, jonka on määrä ratkoa muun muassa ilmastonmuutos ja kestävyysvaje.

Viisikko-vertauksia on loppukevään aikana ehditty viljellä niin Twitterissä kuin Helsingin Sanomien pääkirjoitussivuillakin. Viimeisimpänä joukkoon liittyi RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson hallituksen maanantaisessa tiedotustilaisuudessa.

”Tässä on nyt viisikko, me olemme seikkailemassa. Ja yleensä Viisikko-kirjat aina loppuu onnellisesti”, Henriksson hehkutti.

Innokkaimmat Twitter-käyttäjät riehaantuivat jo keksimään kirjasarjalle jatkoa (”Viisikko ja vappusatasen arvoitus”), vaikka purtavaa riittäisi alkuperäisteoksissakin.

Esimerkiksi Välimeren pakolaiskriisin ratkaisuun hallitus voisi hakea inspiraatiota teoksesta Viisikko ja salakuljettajat (1957).

Niin politiikka- kuin kirjanörteille näyttää kuitenkin jääneen epäselväksi, millainen on viisikon ja Viisikon suhde. Ministerinimityksiä odotellessa onkin oivallinen hetki käydä läpi, kuka kukin on.

Katsotaanpa.

Pääministeripuolue SDP on ilmetty Anne – ikiaikainen muonittaja, joka tunnetaan pohjattomasta eväskoristaan. Inkivääriolutta Viisikolle, persikkapiirakkaa kansalle, eikä haittaa vaikka vähän menisi velaksi!

Vihreät on Leo – Viisikon diplomaattisin jäsen ja self-claimed henkinen/hengellinen johtaja. Fiksu ja filmaattinen, mutta alati vaarassa tukehtua omaan erinomaisuuteensa.

Vasemmistoliiton hengenheimolainen on syntymänimeltään Paula, ei-toksisten läheisten kesken Paulnonbinary ja kirkasotsainen uudistaja. Vihaa valehtelua. Elää valheessa.

RKP on yhtä kuin Tim: uskollinen ystävä, joka lähtee leikkiin aina kun pyydetään. Ja usein pyydetäänkin, sillä tätä vesseliä on helppo miellyttää – siihen riittävät koiranruoka ja pakkoruotsi.

Entäpä keskusta?

Tietenkin Dick – nimensä veroinen.