Mikael Jungnerin mielipidekirjoitus: Poliitikon unelma paremmasta maailmasta kaatuu aina samaan syyhyn – muihin ihmisiin

Palstalla ihmiset argumentoivat menneisyyden itsensä kanssa.

T:Teksti:

K:Kuvitus Milja Keinänen

Vaaleissa parrasvaloihin nousee karismaattisia poliitikkoja, joiden intohimo voimaannuttaa äänestäjiä, kunnes kaikki kääntyy ensin kompasteluun ja sitten kiukutteluun, yleensä kahdessa vuodessa. Mutta miksi sankarit hiipuvat?

Helppo vastaus on se, että valta paljastaa päättäjän todellisen luonteen, mutta tiedän, ettei se ole totta. Poliitikon pyrkimys hyvään on aito, se ei vain kestä. Miksi?

Uskon, että ongelma löytyy politiikan rakenteista. Siitä, miten poliitikot vääntävät keskenään areenalla ja äänestäjät seuraavat katsomosta. Kaksi eri maailmaa eivät kohtaa.

Katsomossa äänestäjät odottavat, että politiikan ideaali olisi normaali, ja että poliitikot saavuttaisivat tuon ideaalin, mikä ei tietenkään onnistu. Vallasta katsomoon eristetyt äänestäjät myös odottavat, että annetun äänen vastineeksi heidän ongelmansa ratkaistaan, mikä ei myöskään onnistu. Kun kommunismi romahti, ja liberaalien länsivaltojen piti viimein saavuttaa kultainen eldorado, saimmekin vain kriisejä toisensa perään.

Areenalla ei ole sen helpompaa. Poliitikon unelma paremmasta maailmasta kaatuu aina samaan syyhyn: muihin ihmisiin.

Ilmasto pelastuisi ja täystyöllisyys koittaisi, jos vain nuo muut jotain. Sellaisessa vuorovaikutuksessa muista ihmisistä tulee nopeasti vain väline omien unelmien saavuttamiseksi, ja ihmisten välineellistäminen on oikotie ongelmiin.

Suurin syy pettymykseen on kuitenkin se, että poliitikon ei kuulu kertoa, mitä hän oikeasti haluaa. Niinpä hän toivoo, että muut näkisivät hänen salaiset toiveensa ja toteuttaisivat ne, mikä ei tietenkään tapahdu, ja niin pettymys seuraa toistaan kääntyen lopulta kyynisyydeksi ja ajatukseksi siitä, etteivät yhteisön säännöt oikeasti koske poliitikkoa. Perusta kohuille on taputeltu.

Poliitikon ja äänestäjän suhde on kuin teini-ikäisen lapsen ja vanhemman välinen suhde, jonka potentiaali hukkuu väärinymmärryksiin ja kasvukipuihin. Ainoa lääke tuohon on purkaa jako areenaan ja katsomoon. Jos haluaa normalisoida äänestäjän ja poliitikon suhteen, pitää kansalaiset ja poliitikot saada ratkomaan ongelmia yhdessä.

Kirjoittaja on viestintätoimisto Kreab Helsingin toimitusjohtaja ja Liike Nyt -puolueen aktiivi, joka on ennenkin kirjoittanut poliitikoista Ylioppilaslehteen. Lue täältä, mitä mieltä Jungner oli heistä vuonna 1991.