Helsingin yliopistossa seurataan, miten Itä-Suomen yliopiston uudistus toteutuu ja vaikuttaa tutkijoihin, kertoo vararehtori Paula Eerola.
Suomalaisten yliopistojen tutkijat ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa. Osa tutkijoista työskentelee työsuhteessa yliopistoon, osa itsenäisesti apurahojen turvin. Suurin osa apurahatutkijoista on uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita, mutta apurahoilla työskentelee myös hyvin kokeneita tutkijoita.
Viime vuosina apurahatutkijoiden määrä on kasvanut. Se on seurausta julkisen puolen leikkauksista, joita Juha Sipilän (kesk) hallitus teki korkeakouluille.
Apurahatutkijat eivät usein pääse osallisiksi normaalin työsuhteen eduista, kuten työterveydestä tai lomarahoista. Myös työeläkevakuutukset täytyy yleensä maksaa itse, kun työsuhteessa nuo kulut maksaa tavallisesti työnantaja. Usein jopa työpisteen käyttö maksaa.
Tänä vuonna tilanteeseen on tulossa muutos. Itä-Suomen yliopisto ilmoitti helmikuussa, että kesäkuusta alkaen se tarjoaa apurahatutkijoilleen osa-aikaisia työsuhteita.
”Uudistus on viesti apurahatutkijoille, että näemme heidät osana yliopistoyhteisöä”, yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä sanoo.
Yhteensä Itä-Suomen yliopistolle työskentelee noin sata apurahatutkijaa. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa suurin osa heistä olisi työsuhteessa.
”Uudistus kustantaa vuodessa yliopistolle noin puoli miljoonaa euroa”, Määttä arvioi.
Apurahatutkijoiden määrästä ei kuitenkaan ole olemassa tarkkaa rekisteriä. Arviot kustannuksista ja muista vaikutuksista ovat siis kirjaimellisesti vain arvioita.
Uudistuksessa on kyseessä kymmenen prosentin osa-aikaisuus, ja sen myötä apurahatutkijat pääsevät esimerkiksi työterveyshuollon piiriin.
”Toive uudistuksesta on tullut minulle suoraan tutkijoilta.”
Määttä otti toimintamallin uudistukseen alun perin Suomen ympäristökeskukselta. Siellä vastaavaan uudistukseen päädyttiin vuonna 2018.
Kaikkia ei-työsuhteisia uudistus ei kuitenkaan koske.
Jotta työsuhteen eduista pääsee nauttimaan, on tutkijan täytettävä tietyt ehdot. Esimerkiksi apurahan myöntäneen säätiön on oltava yliopiston ulkopuolinen toimija ja apurahan keston vähintään vuoden.
Yksi uudistuksen ulkopuolelle jäävistä on Ari J. Tervashonka, historian jatko-opiskelija ja Itä-Suomen yliopiston jatko-opiskelijoiden yhdistyksen puheenjohtaja.
”Minulle on myönnetty kaksi puolen vuoden apurahaa, eli ehdot eivät juuri nyt täyty.”
Hän pitää parannusta silti ”hyvänä diilinä” kaikille osapuolille.
”Uudistus auttaa heitä, jotka ovat saaneet jo valmiiksi eniten taloudellista apua. Samalla kuitenkin moni tutkija työskentelee myös jatkossa ilman työsopimusta.”
Tervashongan mielestä ihanteellinen tilanne tutkijalle olisi työn luonteen takia kokoaikaisella työsopimuksella työskentely.
”Tutkimustyö vaatii jopa vuosikymmenten keskittymistä tiettyyn aiheeseen. Pitkäjänteiseen työhön pätkähommien tekeminen lyhyillä apurahoilla istuu huonoimmalla mahdollisella tavalla.”
Toisaalta apurahalla tutkimisessa on hyviäkin puolia. Apurahatutkija voi päättää vapaasti, mitä hän rahalla tekee. Lisäksi monet säätiöt tarjoavat suuria, useamman vuoden mittaisia apurahoja.
”Silloin tutkija voi keskittyä pitkäjänteisemmin itse tutkimukseen vaikkapa yliopiston lehtoriin verrattuna, jolla on paljon muita työtehtäviä ohessa”, Tapio Määttä sanoo.
Myös Helsingin yliopisto asetti kesällä 2020 työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida apurahatutkijoiden asemaa yliopistoyhteisössä.
”Asia on ollut paljon esillä. Seuraamme mielenkiinnolla, kuinka Itä-Suomen yliopiston uudistus toteutuu ja vaikuttaa tutkijoihin”, sanoo työryhmää vetävä vararehtori Paula Eerola.
”Monia uudistuksia on jo luvassa, kuten työpisteiden maksullisuudesta luopuminen.”
Työhuonevuokran eli yliopistokorvauksen suuruus on tyypillisesti noin seitsemän prosenttia tutkijan vuosituloista. Vuokralla katetaan tutkijan aiheuttamia kuluja yliopiston tiloissa, ja siksi maksu riippuu myös tieteenalasta. Osa tiedekunnista ei peri maksua lainkaan.
Itä-Suomen yliopiston laajuista päätöstä saadaan kuitenkin vielä odottaa. Helsingin yliopistolle työskentelee noin 550 apurahatutkijaa, noin viisi kertaa enemmän kuin Itä-Suomen yliopistossa.
”Vastaava uudistus saattaisi maksaa noin kolme miljoonaa euroa vuodessa”, Eerola laskee.
Tapio Määtän mukaan Itä-Suomen yliopistolla ei ole erillistä budjettia uudistusta varten.
”Uudistus rahoitetaan laitosten ja osastojen perusrahoituksesta ja mahdollisesti myös hankerahoituksesta.”
Yliopistot kilpailevat keskenään opiskelijoista ja tutkijoista. Uudistus voidaan nähdä oivallisena kilpailuvalttina yliopistojen seassa, oli kilpailu tietoista tai ei.
”Itä-Suomen yliopiston päätös on hyvin kannattava yliopistolle. Taloudellisesti uudistus ei maksa käytännössä mitään ja näyttää hyvältä akateemisessa maailmassa”, jatko-opiskelijoita edustava Ari J. Tervashonka sanoo.
”Kilpailu ei sinänsä ole uudistuksen tarkoituksena, mutta jos jollakin seikalla on pakko kilpailla, niin mielellään työhyvinvoinnilla”, Tapio Määttä toteaa.
Työhyvinvoinnilla kilpailu voitaisiin nähdä myös sikäli hyvänä avauksena, että Joensuussa ja Kuopiossa sijaitsevien Itä-Suomen yliopiston kampusten on vaikea kilpailla sijainnilla. Kiihtyvän kaupungistumisen myötä ihmiset keskittyvät suuriin kaupunkeihin. Määttä on eri mieltä.
”Koronakriisi toi näkyväksi, että työpaikan sijainti on verrattain pieni seikka tutkimustyössä.”
Ylioppilaslehti tekee juttua tutkijoiden työoloista. Oletko apurahatutkija ja haluaisit antaa aiheesta haastattelun tai kertoa siitä taustaksi toimittajalle? Lähetä sähköpostia osoitteeseen riku.p.lehtoranta@gmail.com.
