Aina sama valitus ja aina väärästä aiheesta.
Aina, kun Yhdysvalloissa on presidentinvaalit, joku keksii ehdottaa valitsijamiesjärjestelmän korvaamista suoralla kansanäänestyksellä. Aloitteitakin on tehty, ainakin vuodesta 1969 asti.
Tällä kertaa valitsijamiehistä luopumista ehdotti 79-vuotias nuorisoidoli, senaattori Bernie Sanders. Valitsijamiehet ovat kriitikoiden mielestä vastuussa paljosta pahasta. He ovat se joukko, jonka ansiosta presidentti Donald Trump voitti vuonna 2016, vaikka sai vähemmän ääniä kuin vastaehdokas.
He ovat se joukko, jota syytetään Yhdysvaltain demokratian rappiosta.
Perustuslaissa asia on älytty oikein: Yhdysvaltain kokoisessa liittovaltiossa valitsijamiessysteemi on ainoa tapa toteuttaa demokratiaa. Siksi presidentin valitsevat osavaltiot, joilla on väkiluvun perusteella tietty määrä valitsijoita.
Jos käytössä olisi suora kansanäänestys, Valkoisessa talossa istuisi todennäköisesti Yhdysvaltain jättimäisten rannikkokaupunkien suosikkeja. Senaattori Sandersia se tuskin harmittaisi. Mutta muille valitsijamiesjärjestelmä on reilu. Sen ansiosta myös piskuisen Wyomingin puoli miljoonaa asukasta saavat osallistua suuren johtajan valintaan.
Ongelma ei olekaan järjestelmässä, vaan sitä tulkitsevissa osavaltioissa.
Yhdysvaltain 50 osavaltiosta vain kaksi näyttää ymmärtäneen jotakin demokratiasta. Nebraska ja Maine jakavat valitsijamiehet suhteessa kansan äänestystulokseen.
Kaikissa muissa voittaja saa joka ikisen valitsijamiehen, vaikka olisi saanut vain puoli prosenttia suuremman äänisaaliin. Siksi liberaali ääni Texasissa tai konservatiivinen Kaliforniassa menevät käytännössä suoraan roskakoriin.
Vaikka valitsijamiehet olisi jaettu suhteessa äänimäärään, Joe Biden olisi voittanut.
Mutta silloin myös vapaamielisen Kalifornian lähes viisi miljoonaa Trump-kannattajaa ja konservatiivisen Texasin yli viisi miljoonaa Bidenin äänestäjää olisivat saaneet vaikuttaa tulokseen.
Kirjoittaja on toimittaja, jonka mielestä Yhdysvallat on maailman rikkain kehitysmaa.
