Jossain täällä Mannerheimin pitäisi olla.
Tuomistonkatu kulkee omakotitaloalueen halki ja päättyy metsään. Metsän laidasta lähtee polku mäkeä yli. Kukkulan laella pilkistää pronssinen hahmo.
Kolmen metrin korkuinen näköispatsas esittää Carl Gustav Emil Mannerheimia. Kuvanveistäjä Evert Porila teki sen jo 1930-luvun loppupuolella. Nykyiselle vartiopaikalleen se pääsi vasta 1950-luvun puolivälistä.
Kaulassa on kiikari. Mannerheim katsoo länteen.
Siellä, noin kahdeksan kilometrin päässä, näkyy puiden välistä Tampereen keskustan kerrostaloja.
Mannerheimille, presidentti ja sotamarsalkka kun on, on pystytetty patsaita muuallekin, esimerkiksi Helsinkiin ja Lahteen. Muissa kaupungeissa Mannerheim on kaupungin paraatipaikalla.
Tampereella marsalkan muisto on ristiriitaisempi. Talvi- ja jatkosodan sijaan Mannerheim muistetaan sisällissodasta, jossa hän johti valkoisten suojeluskuntia.
Tampere oli viimeinen punaisten hallussa ollut kaupunki, ja sodan jälkeen tuhansia punaisia vietiin vankileireille.
Kaikille Mannerheim ei ole kansallissankari, vaan Lahtari tai Murha-Kustaa.
Siksikin hänen patsaansa on täällä pusikossa.
Aamulehden mukaan patsaan jalustaan on joskus kirjoitettu punaisella värillä ”eläköön punakaarti” ja ”alas fasismi”.
”Lahtari” siihen on kirjoitettu monena vuonna. Joskus se on töhritty kokonaan punaiseksi.
Metsikkö ei kuitenkaan ole ihan tuulesta temmattu paikkavalinta.
”Mannerheim seisoi tällä paikalla Tampereen valloituksen aikana huhtikuun alkupäivinä 1918”, sanotaan patsaaseen kiinnitetyssä tekstissä.
Tosin sijannin sopivuudesta tamperelaiset eivät ole ihan yksimielisiä. Kysymys sen olinpaikasta on askarruttanut lehden palstoilla ja paikallispolitiikkassa 1930- luvulta saakka.
Idea keksittiin Tampereen Seudun Rintamamiesyhdistyksessä. Yhdistys päätti vuonna 1933, jo noin 15 vuotta sodan jälkeen, että marsalkka Mannerheimille pitäisi saada patsas.
Yhdistys oli aiemmin yrittänyt rahoittaa patsashankkeen keräyksellä, mutta vasta kun äärioikeistolaisten taloudellisena tukijana tunnettu kauppaneuvos Rafael Haarla lupasi lahjoittaa puuttuvan summan, asia alkoi edetä.
Yhdistysväki pyysi kaupungilta paikkaa patsaalle. Se lähetti kaupunginvaltuustolle anomuskirjeen, jonka kopio on tallessa Tampereen kaupunginarkistossa.
Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksessa ja valtuustossa pitkin syksyä 1938.
Alkuperäisissä suunnitelmissa patsas esitti sotamarsalkka Mannerheimia vuoden 1918 kenraalinpuvussa ja seisomaasennossa. Veistoksesta tulisi kolmimetrinen, jalustasta nelimetrinen. Paikaksi toivottiin yhtä Tampereen keskeisimmistä kohdista: Hämeenkadun, Hatanpään valtatien ja Koskikadun risteystä.
Valtuusto hyväksyi projektin yksimielisesti. Patsas sijoitettaisiin keskustan puistoon.
Seuraavana kesänä vuonna 1939 tehtiin patsaan perustustyöt ja pystytettiin jalusta.
Syksyllä patsaskin valmistui. Sitten alkoivat sodat. Projekti jäi jäähylle.
Sen etenemistä jarrutti myös kohteen toivomus siitä, ettei hänelle pystytettäisi patsasta vielä hänen elinaikanaan. Sosiaalidemokraattisessa Kansan Lehdessä julkaistun jutun mukaan patsasta säilytettiin vuosikausia eräässä Messukylän kartanorakennuksessa.
Mannerheim kuoli 83-vuotiaana 27. tammikuuta 1951.
1950-luvulla tamperelaispäättäjien näkemykset olivat kuitenkin muuttuneet 1930- luvun aikaisista. Pari kuukautta marsalkan kuoleman jälkeen maaliskuussa 1951 kaupunginvaltuusto luopui koko projektista.
Jalusta jäi tyhjilleen keskustaan.
Patsashanketta edistäneissä porukoissa pronssiselle Mannerheimille alettiin hakea toista paikkaa. Sopiva löytyi Vehmaisten alueella sijaitsevalta kukkulalta, yksityisomistuksessa olevalta tontilta.
Paljastusseremonia järjestettiin kesäkuun alussa 1956. Talkootöinä hoidettuun pystytykseen oli rekrytoitu väkeä Aamulehden sivuilla. Lehti myös seurasi pystytysjuhlallisuuksia paikan päällä ja julkaisi niistä seuraavan päivänä reportaasin.
”Monituhatlukuinen yleisö oli läsnä sytyttävässä, isänmaallisessa juhlassa, joka oli samalla arvokas kunnianosoitus suurelle suomalaiselle”, siinä kerrottiin.
Samana päivänä Kansan Lehti julkaisi valokuvia valkoisista joukkoteloittamassa vangittuja punakaartilaisia. Lehti julkaisi kuvia myös vainajista.
Vanha jalusta oli edelleen Hämeensillan ja Verkatehtaan välissä. Vasta elokuussa 1964 kaupunginvaltuusto päätti, että Rintamamiesyhdistystä seurannut Vapaussoturien Huoltosäätiö voi purkaa jalustan.
Patsas jäi metsikköön. Asia ei silti unohtunut.
Vuosina 1992–1993 kaupungille tehtiin useampia aloitteita patsaan siirtämiseksi keskustaan Koskipuistoon.
Esimerkiksi maaliskuussa 1992 Pirkanmaan sotaveteraanipiiri ry kirjelmöi kaupunginhallitukselle, että patsas tuotaisiin syrjästä Vehmaisista ”arvonsa mukaiselle paikalle”.
Joulukuussa 1994 keskusteluun tuotiin uusi ehdotus: keskustaan voitaisiin tuoda siviiliasuinen, presidenttiä esittävä Mannerheim.
Sekin jäi.
Lopulta vuonna 1996 patsaan ja metsäisen tontin omistanut säätiö lahjoitti sekä Mannerheimin että tontin Tampereen kaupungille.
Mannerheimin patsasta kukaan ei tiettävästi ole yrittänyt kaataa, vaikka niin on käynyt monelle muulle historiallisesti kiistanalaisen henkilön patsaalle.
Keskustelu patsaan sijainnista jatkuu edelleen. Patsaan siirtämisestä on viime vuosikymmeninä tehty virallisia aloitteita peräti kymmenen.
Vuosina 1994–2018 Aamulehdessä on julkaistu yli 90 patsasta koskevaa lehtijuttua, joista lähes 70 prosenttia käsittelee patsaan siirtämistä pois nykyiseltä paikaltaan.
Laskelmat ovat peräisin keväällä 2020 Suomen Maantieteellisen Seuran Terra-aikakauskirjassa julkaistusta tutkimusartikkelista Monumenttien muuttuvat maisemat: Mannerheim-patsaat Tampereella, Seinäjoella, Mikkelissä, Lahdessa ja Helsingissä.
Artikkelin ovat kirjoittaneet Aalto yliopistossa professorina toimiva Ranja Hautamäki ja Åbo Akademin tutkija Silja Laine.
He kirjoittavat näin:
”Vaikka sisällissodan tapahtumiin on tullut ajallista ja kulttuurista etäisyyttä, patsaan sijaintia koskevat argumentit palautuvat vanhoihin jakolinjoihin.”
Aamulehden kirjoituksissa he, jotka kannattavat patsaan siirtämistä nykyistä keskeisemmälle sijainnille, korostavat Mannerheimin merkitystä itsenäiselle Suomelle. Vastustajat puolestaan muistuttavat Tampereen valloituksesta ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä.
Ainakin tähän asti kaupunki on torpannut patsaan siirtämiseen pyrkivät aloitteet. On vedottu historialliseen sijaintiin.
