Kaikki alkaa uudelleen

Vuoden 2020 piti olla vuosi, jolloin ilmastonmuutos otettaisiin vakavasti. Lyhyessä ajassa korona­viruspandemia vei ilmastokriisin paikan aikamme ykkösongelmana. Kun kaikki on ­pysähdyksissä tai myllerryksessä, miten kamppailla?

T:Teksti:

K:Kuvat: Maisa Immonen

Perjantai, 13. maaliskuuta 2020, kansainvälisen ilmastolakon vuosipäivä. Senaatintorilta Eduskuntataloa kohti kulkee joukko ihmisiä, lapsia ja aikuisia, jotka lintsaavat kouluista tai työpaikalta osoittaakseen mieltä nopeiden ilmastotoimien puolesta.

Ilmastonmuutos uhkaa kaikkea mitä rakastamme, #NytOnPakko toimia!” 

Näin kuuluu suunnitelma vielä torstaiaamuna 12. maaliskuuta. Tietoisuus kurssinmuutoksesta leijuu kuitenkin jo ilmassa. Fridays for Future -kampanjan katalysaattori Greta Thunberg on keskiviikkona ilmoittanut Twitterissä tutustuneensa tietoon koronaviruksen leviämisestä ja osoittavansa ensimmäistä kertaa mieltä pysymällä kotona ja postaamalla kuvia itsestään ja pahvikyltistään #DigitalStrike -hashtagin alla. ”Kriisissä sopeudumme ja muutamme käyttäytymistämme, Thunberg viestittää seuraajilleen.

Torstaina Suomen hallitus kieltää yli 500 hengen tapahtumat ja kehottaa välttämään tapaamisia. Määräyksiä ja suosituksia tiukennetaan jo seuraavalla viikolla. Alkaa olla selvää, ettei joukkokokoontumisilla toteutettavia mielenosoituksia järjestetä lähitulevaisuudessa. Ei nyt, eikä kenties vielä moneen kuukauteen. 

”Sinä viikonloppuna kun tämä kaikki levähti käsiin, oli aika hämmentynyt olo. Niin paljon valmisteluja oltiin tehty, ja yhtäkkiä koko homma pitikin ajatella uusiksi”, muistelee ilmastoaktivistiverkosto Elokapinan toiminnassa mukana oleva Ada Koistinen kotonaan Jyväskylässä Jitsi-videotapaamisessa. Ryhmäkeskustelun toisella ruudulla on Anton Keskinen, joka on aktiivinen elokapinalainen Helsingistä. Aiemmin Elokapinan paikallisjärjestöt järjestivät kokoontumisia useita kertoja kuukaudessa, nyt tavataan keskusteluryhmissä ja Jitsissä.

Elokapina on osa Extinction Rebellion -kapinaverkostoa, joka on perustettu Isossa-Britanniassa vuonna 2018. Toiminnan periaatteiksi mainitaan muun muassa totuuden kertominen, isojen järjestelmä- ja kulttuurimuutosten vaatiminen, väkivallaton kansalaistottelemattomuus ja järjestelmän haastaminen yksilöitä syyttämättä. Liikkeen symboleita ovat esimerkiksi monarkkiperhonen, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon, ja X-kirjain, joka symboloi tiimalasia. 

Extinction Rebellionilla ei ole keskusjohtoa, vaan liike toimii useissa paikallisjaostoissa ja -ryhmissä ympäri maailman. Paikallisryhmät keskustelevat keskenään ja vaihtavat ajatuksia videochattien sekä kirjoitusten avulla. Toimintamalli perustuu holokratialle, joka painottaa kehittyvää ja lyhytsyklistä toimintakulttuuria. 

Isossa-Britanniassa yli 1500 ihmistä on pidätetty seurauksena massiivisista liikenneblokeista, joiden aikana on estetty liikenne levittäytymällä kaduille, kiipeämällä kulkuvälineiden päälle ja estetty myös lentokoneita lähtemästä. Suomessa tempaukset ovat pysyneet maan aktivistikulttuurille tyypillisesti pienimuotoisempina ja maltillisempina. 

Elokapinan jäsenten määrästä ei pidetä kirjaa. Suomessa aktiivisia elokapinalaisia on satoja, Facebook-ryhmään kuuluu noin 1300 jäsentä. Tempaukset ovat koostuneet lähinnä surukulkueista, tarrojen liimaamisesta, die-in-performansseista (joissa kapinalliset ovat heittäytyneet esimerkiksi kauppakeskuksen lattialle lojumaan merkiksi sukupuutosta) sekä pienimuotoisista tieblokeista Helsingin keskustassa. Esimerkiksi elokuussa 2019 noin kymmenen hengen joukko elokapinalaisia pysäytti liikenteen ja kerääntyi Hakaniemen Sillalle joogaamaan.

Helmikuussa elokapinalaisia saapui paikalle Vuosaareen samaan aikaan, kun hallitus kokoontui ilmastoneuvotteluihin Hotelli Rantapuistossa. Kapinoitsijat kahlasivat auringonpaisteessa rantavedessä uimapuvut päällä: ”KAIPAATKO TALVEA? NIIN MEKIN” ja ”WINTER IS NOT COMING” luki heidän lakanoissaan, joissa oli myös Elokapinan logo, tiimalasi, joka symboloi vähiin käyvää aikaa. 

Kuukausi tästä tempauksesta eteenpäin Elokapinakin on keskittynyt videokeskusteluissa puhumaan ennen kaikkea koronasta ja pandemian herättämistä tunteista. Parissa viikossa liike kehitti kapina–avun. Halukkaat ja pystyvät elokapinalaiset esimerkiksi vievät nyt ruokaa kotiin riskiryhmille. 

”Meidän pitää olla hyvin sensitiivisiä sen suhteen, ettemme lähde toitottamaan asiaamme. Sen sijaan meidän on otettava epidemia vakavasti ja näytettävä, että meidän empatiamme ulottuu kaikenlaisiin kriiseihin”, Anton Keskinen kertoo.

Vuoden 2020 piti olla lupaava vuosi sen suhteen, että ilmastoliikkeen viesti voisi valtavirtaistua.

Luonto tarjoili alkuvuodesta suorastaan katastrofielokuvamaisia todisteita akuutista ekologisesta kriisistä. 

Uudenvuoden jälkeen uutisissa kerrottiin Australiasta, jonka metsäpalot riistäytyivät historiallisen pahoiksi ja pitkäkestoisiksi. Ne tappoivat satoja miljoonia eläimiä ja tuhosivat enemmän pinta-alaa kuin Amazonin ja Kalifornian syksyiset metsäpalot yhteensä. Kuvissa panda istuu oksalla savupilvien keskellä, kenguru pomppii pois liekkimerestä kohti pimeyttä, taivas hehkuu painajaismaisen oranssina niin kuin elinkelvottomalla Mars-planeetalla.

Kansainvälisellä Extinction Rebellion -liikkeellä oli tälle keväälle luvassa suuria suunnitelmia.

Toukokuun ensimmäisellä viikolla alkaisi kapinaviikko, jonka ajaksi Elokapina on kehottanut ottamaan viikon vapaata arkisista velvollisuuksista ja kapinoimaan elämän puolesta. Kesäkuun lopulla edessä olisi Brysselin ilmastokokous, jonka aikana järjestettäisiin viikon ajan massa-aktioita esimerkiksi liikennettä blokkaamalla. Ne saattaisivat viedä kapinoitsijoita jopa vankilaan. 

”Osoittamalla sen, että olemme jopa valmiita luopumaan omasta vapaudestamme, näytämme sen, että olemme tosissamme”, Anton Keskinen sanoo.

Extinction Rebellionin näkemyksen mukaan laajamittainen kansalaistottelemattomuus on tehokkain tapa painostaa hallituksia nopeisiin toimiin. Tavoitteena on mobilisoida 3,5 prosenttia väestöstä. Luku perustuu politiikan tutkijan, Erica Chenowethin laskelmaan siitä, kuinka laajan väestönosan väkivallaton kansalaistottelemattomuus on johtanut 1900-luvulta alkaen järjestelmämuutoksiin. Chenoweth kuuluu Extinction Rebellioniin.

Extinction Rebellionissa on esimerkiksi 2000-luvun alun ympäristöliikkeeseen verrattuna uutta hädän ja kiireen tuntu. Siksi kehitystutkimuksen dosentti Teppo Eskelinen luonnehtii liikettä pikemminkin antidystooppiseksi kuin utooppiseksi. 

Kun esimerkiksi 2000-luvun alussa liikkeet loivat uutta poliittista kulttuuria esimerkiksi järjestämällä sosiaalifoorumeita, Extinction Rebellion on keskittynyt pahimman mahdollisen dystopian ja katastrofin torjumiseen. Kiireessä ei välttämättä ehditä kuvitella vaihtoehtoa tai suuntaa, johon haluttaisiin mennä.

”Se on aika hurja tilannekuva, mutta toisaalta tuo hätä syntyy konkreettisista luvuista ja vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta. On myös huomioitava, että liikkeet eivät ole staattisia vaan kehittävät itseään jatkuvasti”, Eskelinen sanoo. 

Eskelisen mukaan synkkä retoriikka voi puhutella, koska paniikki voi luoda uuden kielen puhua ilmastonmuutoksesta. Se on vastakohta mediassa ja politiikassa käytetylle epämääräiselle, hallinnolliselle kielelle, ”esimerkiksi puheelle kestävästä kehityksestä, joka voitaisiin copypastettaa lähes jokaisen puolueen, yrityksen tai järjestön tavoiteohjelmaan”.

Koronaviruksen hillitsemiseen tähtäävien eristäytymistoimenpiteiden vuoksi ihmiset ovat muuttaneet käytöstään sellaisella kiireellä, josta nopeita muutoksia vaativat ilmastoaktivistit tuskin olisivat edes uskaltaneet haaveilla. Liikenteen disruptio on nyt mahdotonta, kun normaalibisnes on keskeytynyt muutenkin. Arvioiden mukaan kolmannes maailman väestöstä pysytteli huhtikuun puolessavälissä sisällä. Kaupallisen lentoliikenteen määrä on laskenut alemmas kuin kertaakaan kuuteenkymmeneen vuoteen. Kulutus on vähentynyt siinä määrin, että mediassa suorastaan anellaan kansalaisia käyttämään rahaa ja tukemaan paikallisia yrittäjiä. 

Rajoitusten myönteisistä paikallisvaikutuksista raportoitiin jo muutaman viikon jälkeen: vesistöt puhdistuvat ja ilmanlaatu paranee Pariisin, Pekingin sekä Los Angelesin kaltaisissa saasteista kärsivissä suurkaupungeissa. 

Ilmansaasteita mittaava järjestö Global Carbon Project on arvioinut, että koronaviruspandemia voi vähentää hiilidioksidipäästöjä vuodessa enemmän kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Intiassa, jossa on käynnissä maailman suurin lockdown, yhteensä 1,3 miljardia ihmistä, Delhin asukkaat näkevät vihdoin sinisen taivaan saastepilvien sijasta. #natureishealing- ja #wearethevirus -hashtagien alla sosiaalisessa mediassa levitetään paitsi kuvia vehreästä luonnosta ja ihmeellisen kirkkaista taivaista, myös trollaavia kuvamanipulaatioita, joissa bongaillaan esimerkiksi jumalia parvekkeelta tai delfiinejä Venetsian kanaaleissa. 

Trollausta on tehty myös Extinction Rebellionin kustannuksella. Maaliskuussa Extinction Rebellionin East Midlandsin jaostoksi itsensä nimennyt ryhmä levitteli Isossa-Britanniassa kaduille tarroja, joissa luki ”CORONA IS THE CURE/ HUMANS ARE THE DISEASE”. Tarrat herättivät heti huomiota Twitterissä. Eri alueiden Extinction Rebellion -jaostot irtisanoutuivat ekofasistisesta viestistä ja syyttivät äärioikeistoa heidän symboliensa haltuunottamisesta. XR:n jaostot kehottivat jäseniään repimään tarrat irti ja ilmiantamaan East Midlandsin tilin. Twitter poisti tilin järjestelmästään.

Luonnon puhdistuminen on yksi koronavirustoimenpiteiden positiivisista ympäristövaikutuksista, mutta we are the virus -viestillä on ekofasistinen pohjavire, ikään kuin luonto kiittäisi ihmillisestä kärsimyksestä. Pandemian ”syy” kun ei ole se, että ihmisiä ylipäätään on olemassa, vaan se, millaisen globaalin rakennelman ympärille ihmiset ovat järjestäneet elämänsä tällä planeetalla.  

Yhdysvaltalainen The Nation -lehti kirjoitti huhtikuussa, että koronavirus on ”vain kenraaliharjoitus ilmastokriisille”. Ilmastokriisin seuraukset tapahtuvat ehkä hitaammin, mutta osoittautuvat lopulta koronakriisiä tuhoisammiksi: kodittomuutta, ruokapulaa, sähkökatkoksia, lajien sukupuuttoa, zoonooseja ja muita tartuntatauteja. 

Järjestelmän resilienssiä pitäisi kehittää, jotta tulevista kriiseistä voitaisiin selvitä. Pandemian hillitsemisen kohdalla puhutaan flattening the curvesta, ja kurvia pitäisi pyrkiä lyyskäämään myös ilmaston lämpenemisen kohdalla, kirjoitti Patrick Verkooijen Maailman talousfoorumin sivulla julkaistussa analyysissä

Mutta kun käsillä on välitön terveyskriisi, miten varoittaa tulevaisuuden abstrakteista kriiseistä?

Tee päivitys Facebookiin, twiittaa, ota kuva itsestäsi mielenosoituskylttisi kanssa, tägää paikaksi Fortum Suomi ja postaa, ohjeistivat Elokapina, Greenpeace ja muut tahot, jotka huhtikuussa järjestivät Fortumin hiilivoimankäyttöä vastustavan nettimielenosoituksen. Toisin kuin kadulla istuskelu, #digitalstrike ei keskeytä mitään. 

Kesällä 2019 Ada Koistinen oli vielä opiskelija ja maajoukkuetason kolmiloikkaaja, jonka päivät koostuivat aikataulutetusta treenaamisesta. Ilmastoahdistus oli vaivannut häntä koko alkuvuoden. Huippu-urheilu vaatisi entistä enemmän lentämistä kisoihin ja harjoitusleireille. Koistinen yritti tehdä oikeita kulutusvalintoja, allekirjoitti vetoomuksia, ryhtyi vegaaniksi ja luopui lomamatkoista, mutta se ei tuntunut riittävän.

Koistinen kuuli Maan ystävien sähköpostilistan kautta Göteborgissa järjestettävästä Folk mot Fossilgas -tapahtumasta, jossa vastustettiin maakaasuteollisuutta. Hän meni kuuntelemaan tapahtumaa käsittelevää keskustelutilaisuutta ja päätti lähteä matkaan. 

Pari viikkoa myöhemmin hän matkusti Berliiniin Rebel Without Borders -kapinaviikolle, jossa kaupunkitilaa otettiin haltuun erikokois-ten tieblokkien avulla.

”Se oli intensiivinen kokemus, jonka jälkeen paluu vanhaan ei tuntunut enää vaihtoehdolta. Istuin siellä jalkakäytävällä osana valtavaa ihmisjoukkoa, ja poliisit alkoivat kantaa kapinoitsijoita pois.”

Nyt Koistinen on mukana Jyväskylän jaoston toiminnassa. Elokapina on tuonut ystäviä, jotka jakavat samat arvot, ja merkitystä elämään. Urheilu on jäänyt, koska sen suorituskeskeiset arvot eivät enää tunnu sopivan ajatteluun.

Syksyllä 2019 Elokapinan toimintaan liittyi myös helsinkiläinen Anton Keskinen. Ilmastoasiat kiinnostivat häntä niin kuin ketä tahansa tavallista tiedostavaa humanistiopiskelijaa. Lähinnä ne vaikuttivat hänen kulutusvalintoihinsa. 

”Kuvittelin, että yhteiskunta tekee tarpeeksi ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, että media ja koulutusjärjestelmä viestivät riittävästi ilmastoasioista.”

Syyskuussa Keskinen käveli Helsingin keskustassa ja päätyi juttelemaan elokapinalaisten kanssa.

”Tajusin, että olinkin ollut aivan pihalla. Esimerkiksi vuoden 2015 Pariisin ilmastokokouksessa sovittiin, että keskilämpötilan nousu rajataan 1,5 asteeseen. Mediasta sain käsityksen, että se oli hyvä kokous, nyt tulee toimenpiteitä. Kolme vuotta siitä eteenpäin YK kertoi, että tämänhetkisillä toimenpiteillä ollaan menossa jopa kolmen asteen lämpenemiseen.”

Toisin kuin kansainvälinen politiikka, Elokapina vaikutti suhtautuvan ilmastokatastrofiin aiheen vaatimalla vakavuudella. Keskinen liittyi mukaan. Nyt ilmastokriisi tuntuu polttavammalta asialta kuin opiskelu, ja siksi Keskinen on päättänyt keskeyttää toistaiseksi opintonsa ja keskittyä kapinointiin. 

”Uskontotutkija on edelleen unelma-ammattini. Mutta yhteiskunta on vaarassa muuttua lähitulevaisuudessa niin paljon, etten voi olla varma, onko sillä varaa sellaiseen perustutkimukseen kuin uskontotieteet.”

Varsinaisiin aktioihin Keskinen ei ole juuri osallistunut lukuun ottamatta Australian metsäpaloissa kuolleille eläimille omistettua surukulkuetta. Hänelle toiminta on merkinnyt lukemista ja ajatustenvaihtoa.

”Kyllä töitäkin teen, tosin korona taisi keskeyttää ne. Onneksi on jotain säästöjä. Kun kapinoin elämän puolesta, kyse ei ole jostain abstraktista ympäristöstä, vaan myös omasta tulevaisuudestani.”

Kapinaliikkeen alkusysäys oli keväällä 2018 The Guardian -lehdessä julkaistu kirjoitus, jossa varoitettiin lajien joukkosukupuutosta ja maailman ylikulutuspäivän aikaistumisesta ja arvosteltiin sitä, ettei hallitus kohtele ilmastokriisiä niin kuin kyseessä olisi kriisi ja hätätilanne. 94 yliopistotutkijaa -ja professoria allekirjoittivat vetoomuksen suoran toiminnan ja seuraavana syksynä käynnistyvän Extinction Rebellion -liikkeen puolesta.

Kesän jälkeen julkaistiin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n ilmastoraportti, jonka mukaan tarvittaisiin nopeita päästövähennyksiä, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin rajattua 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna.

Protestit alkoivat Isossa-Britanniassa lokakuussa, ja liike laajeni kansainväliseksi keväällä 2019. Liikkeen käsikirja, erilaisia artikkeleita, tarinoita ja manifesteja sisältävä This is Not a Drill ilmestyi kesällä 2019. 

Elokapina kutsuu uusia ihmisiä mukaan toimintaan niin sanottujen sukupuuttopuheiden avulla. Sukupuuttopuheita on pidetty Suomessa esimerkiksi Oodi-kirjastossa ja yliopistoissa, joissa Ada Koistinenkin on niitä pitänyt. Puheet koostuvat kahdesta osasta: ahdistuksen herättämisestä kertomalla, että edessämme on kärsimystä ja massasukupuutto, ja sen jälkeen voimauttamisesta kutsumalla toimintaan. ”Tule kuulemaan puhe, jota et koskaan unohda.” ”Osallistuminen ei sido mihinkään, vaarana on ainoastaan voimaantuminen.” Näin Elokapina on mainostanut puhetilaisuuksiaan sosiaalisessa mediassa.

Anton Keskinen kertoo, että häntä puhutteli ennen kaikkea se, että mukana on paljon ihmisiä, jotka eivät määrittele itseään aktivisteiksi.

”En oikeastaan itsekään kutsu itseäni aktivistiksi. Haluan purkaa erottelua sen välillä, että olisi olemassa ei-aktiivisia ja aktiivisia ihmisiä”, Keskinen pohtii. 

Ada Koistinen sanoo, että hänestäkin mielikuva perinteisestä aktivismista on tuntunut vieraannuttavalta. Elokapinassa häntä viehätti se, että mukana on ihan tavallisia tyyppejä. Elokapinaan ei tarvitse erikseen liittyä, vaan avoimen liikkeen toiminnassa voi olla mukana sellaisella intensiteetillä kuin haluaa.

Suomessa sisäministeriö luokitteli huhtikuisessa tilannekatsauksessaan Elokapinan osaksi ”väkivaltaista ekstremismiä”, johon voi liittyä rikosriskejä. Raportista seurasi voimakas vastareaktio Twitterissä. Elokapina lähetti sisäministeriölle avoimen kirjeen siitä, että väkivallattoman ympäristöriikkeen rinnastaminen PVL:n kaltaisiin -organisaatioihin on virheellinen ja leimaava, ja että liikkeessä on kyse tavallisten ihmisten rationaalisesta ilmastohuolesta. Sisäministerin valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen irtisanoutui raportista julkisesti ja sanoi, ettei se edusta sisäministeriön kantaa.

Mahdollisimman suuren joukon tavoittamiseksi Extinction Rebellion on välttänyt ottamasta kantaa muiden poliittisten aiheiden kuin ilmaston puolesta. ”Beyond Politics” on ollut yksi Extinction Rebellionin iskulauseista. Esimerkiksi Foreign Affairs -lehdessä liikettä arvosteltiin epämääräisestä epäpoliittisuudesta, elitismistä ja käytännön ratkaisujen puutteesta. 

Extinction Rebellion on vastannut arvosteluihin sanomalla, ettei ole heidän tehtävänsä keksiä ratkaisuja ja toimenpiteitä siihen, miten muutoksiin päästään.

”Meillä ei ole esimerkiksi riittäviä teknologisia keinoja, koska ihmiset eivät ole kokeneet riittävää pakkoa kehittää niitä. Me keskitymme siihen, että osoitamme muutoksen välttämättömyyden. Ihmisten yhteisöt päättävät demokraattisesti sen, mitä toimenpiteitä käytetään”, Anton sanoo.

Keväällä 2019 mediahuomiota keräsi opas, jonka Extinction Rebellion julkaisi nettisivuillaan sen jälkeen, kun yli 1100 kapinoitsijaa pidätettiin Ison-Britannian kapinaviikon tieblokkien seurauksena. Oppaassa kehotettiin kapinoitsijoita käyttämään mahdollinen aika vankilassa hyödyllisesti, esimerkiksi joogaamalla, opiskelemalla ja tekemällä taidetta. 

Extinction Rebellionia arvosteltiin Twitterissä ja mediassa siitä, että se romantisoi vankilaelämää ja että sillä on harhainen käsitys vankilan todellisuudesta. Oppaan julkaisijat vetivät tekstin pois nettisivuiltaan ja pyysivät anteeksi.

Extinction Rebellionia on arvosteltu myös retoriikan reaktiivisuudesta.

”XR edustaa yleistä kehityksen ja edistyksen vastaista ajattelua, joka on lähtökohdiltaan niin keskiluokkaista, että pidän sitä jopa vaarallisena”, sanoo brittiläis-kanadalainen tietokirjailija-toimittaja, sosialistiksi tunnustautuva Leigh Phillips videopuhelussa kotoaan kirjapinon keskeltä. 

Phillips on omien sanojensa mukaan ”intohimoinen XR-kriitikko”, joka on arvostellut liikkeen retoriikkaa Twitterissä ja vasemmistolaisissa podcasteissa.

”Ei kyse ole siitä, että he olisivat täysin väärässä, vaikka mielestäni Extinction Rebellion on myös vääristellyt faktoja puhumalla siitä, että kaikki tuhoutuu. Ilmastokatastrofi ei ole jotain, mikä on tulossa, vaan se tapahtuu koko ajan. Mutta kun nykyiset ilmastonuoret kasvavat aikuisiksi, eivät he kohtaa mitään maailmanloppua, vaan toisenlaisen maailman.”

Uuden ajan ilmastoaktivismissa Phillipsiä häiritsee ennen kaikkea romahduksella mässäilevä mentaliteetti, joka vastustaa kasvua ja teknologista kehitystä. Hänen mielestään Extinction Rebellionissa on kulttimaisia piirteitä, eikä se osaa huomioida tai puhutella työväenluokkaa. Yhtenä esimerkkinä hän käyttää Lontoon metrossa syksyllä 2019 tehtyä tempausta, jossa aktivistit tukkivat metroliikenteen aamuruuhkassa kiipeämällä junavaunujen päälle ja näyttämällä mustia lakanoita, joissa luki BUSINESS AS USUAL = DEATH. Raivostuneet työmatkalaiset yrittivät raahata kapinoitsijoita pois junien katoilta, ja osa kapinoitsijoista puolustautui väkivaltaisesti. Myöhemmin tapahtuman järjestäjät pyysivät anteeksi ja kommentoivat, että organisoitumistapa oli väärä.

”Koko tämä ajattelu, että meillä on jo liikaa kaikkea, ja nyt meidän pitää vähentää… Anti-growth -ajattelun perimmäinen väite on se, ettei koko teollista vallankumousta olisi pitänyt tapahtua. Se on naurettavaa. Kun suurella osalla maailman ihmisistä ei todellakaan ole ’liikaa kaikkea’. Kyse on kapitalismista ja varallisuuden jakautumisesta.”

Keskiluokkaisen anti growth -ajattelun vastakohtana Phillips pitää työväenluokan huomioon ottavaa visiointia ja taloudellista uudelleensuunnittelua, jossa luvataan parempaa tulevaisuutta kaikille. Tällaista ajattelua edustavat esimerkiksi Green New Dealin tyyppiset laajamittaiset panostukset ekologiseen jälleenrakennukseen. 

Phillips uskoo, ettei työväenluokkaa voi puhutella syyllistämällä esimerkiksi lentämisestä. Hän pitää lentämistä mahtavana keksintönä, josta ihmiset eivät tule pääsemään eroon.

”Jos lentämistä vastustetaan, mitä se tarkoittaa maahanmuutolle? Olen kotoisin Isosta-Britanniasta, totta kai haluan matkustaa kotiin tapaamaan perhettäni. Sen sijaan, että lentäminen kiellettäisiin, pitäisi kansallistaa lentoyhtiöt ja panostaa ekologisten polttoaineiden kehittämiseen.”

Koronavirus on tuonut puheen järjestelmämuutoksista kansainvälisiin medioihin. Kyse ei ole pelkästään Espanjassa käyttöön otetun perustulon kaltaisista kriisiratkaisuista, vaan tarpeesta kuvitella vallitseva ”normaali” järjestelmä uusiksi. 

Kun muutokseen on sopeuduttava, on yhtäkkiä mahdollista ajatella tilannetta, jossa vallitsevaan elämäntyyliin voisi kuulua muutakin kuin työ, kasvava kuluttaminen ja elämysten hamstraus itselle. 

Intialaiskirjailija Arundhati Roy kirjoitti Financial Timesissa siitä, että kaikkein pahinta olisi ”paluu normaaliin”.

”Epätoivon keskellä meillä on mahdollisuus ajatella uudelleen tuomionkone, jonka olemme rakentaneet itsellemme”, Roy kirjoittaa. Hänen mukaansa pandemiat ovat historiallisesti aina olleet portteja vanhan ja uuden maailman välillä. 

Koronan aiheuttama etäännytys voi johtaa uuden solidaarisuuden heräämiseen. Esimerkiksi Naomi Klein on puhunut koronaviruksesta kriisinä, jossa ihmiset tajuavat kytkeytyvänsä toisiinsa tavalla, jonka yksilökeskeinen kapitalismi estää normaalisti huomaamasta. 

Toisaalta kriisi atomisoi elämää ja voi mutkistaa yhteisöllisyyden ajatusta entisestään. 

”2000-luvun alun ympäristöliikkeillä oli ajatuksia siitä, että kulutuskeskeinen elämäntyyli voisi korvautua sosiaalisella yhdessä tekemisellä. Että esimerkiksi omistamisen sijaan jaettaisiin asioita enemmän. Vallitseva koronatilanne on kuin peilikuva, täysin väärin mennyt versio siitä”, Teppo Eskelinen sanoo. 

Korona tekee ilmastokriisistä pikku-uutisen. Kun uutisissa pyörii joka päivä tietoa tuhansista kuolleista, sairaista ja työttömäksi jääneistä, kuka jaksaa kuunnella vielä kaupan päälle tuhopuhetta massasukupuutosta ja tulevaisuuden katastrofeista?

”Yhteiskunnan totaalinen disruptio voi olla esimerkiksi ilmastoaktivismin kannalta inspiroivaa, mutta… Istutaan eristyksissä, ja sitten pitäisi juhlia sitä, että vedet puhdistuu. Valitettava totuus on se, että jos ja kun paluu ’normaaliin’ saastuttavaan elämäntyyliin tapahtuu, niin suuri osa ihmisistä on riemuissaan”, Teppo Eskelinen sanoo.

Mutta onko elokapinallisen olo toiveikkaampi, kun normaalimeno on pysähtynyt?

Ada Koistisen mielestä nyt kannattaisi tutkiskella omia ja muiden reaktioita: ne kertovat siitä, miten ihminen sopeutuu muutokseen, ja niiden avulla voisi myös kehittää Elokapinan toimintaa. Koistinen itse on huomannut, että ennen pandemiaa ilmassa leijui loppuunpalamisen riski. Reflektoinnin ja levon aika on hyväksi.

Anton Keskinen sanoo pitävänsä toivoa passivoivana käsitteenä. Hänen mielestään nyt on löydettävä usko.

”Usko ei tarkoita mitään yliluonnollista, vaan se on hyvin käytännöllinen tunne. Uskon siihen, että se maailma, jota me tavoitellaan, tulee tapahtumaan. Jos me emme usko siihen, mikä saa meidät toimimaan?” Keskinen pohtii.

”Jos me ajatellaan, että mitään ei ole tehtävissä, että kaikki on menossa jatkossa vaan enemmän päin helvettiä, me pysytään vanhoissa malleissa”, Koistinen jatkaa. 

Mitä nyt, keskellä koronakriisiä, pitäisi sitten tehdä? 

Muistuttaa siitä, että on mentävä edelleen hiilineutraaliutta kohti. Ja ennen kaikkea pystyä jotenkin välittämään Elokapinan viestiä aiempaa pehmeämmin, luovemmin, sanovat Koistinen ja Keskinen. 

Anton Keskinen myöntää, että Elokapina on tähän mennessä keskittynyt muistuttamaan siitä, kuinka kaikki on vaarassa tuhoutua. 2020 on vuosi, jolloin pitäisi siirtyä askel eteenpäin ja ryhtyä kuvittelemaan sitä tulevaisuuden maailmaa, jota halutaan tavoitella. 

Sitä ennen kapinoidaan virtuaalimielenosoituksissa, esimerkiksi valtionomistuksessa olevan energiayhtiö Fortumin tytäryhtiön hiilivoimalan avaamista vastaan. 

Torstaina 23. huhtikuuta linnut sirkuttavat ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, kun Fortumin yhtiökokous alkaa Espoossa. Pari–kolmekymmentä katsojaa seuraa Elokapinan striimiä, jossa kymmenen mielenosoittajaa seisoo konttorin edessä hiljaa hautajaisvieraiksi pukeutuneina, maapallon kuvat syleissään, hengityssuojat kasvoillaan, turvavälien päässä toisistaan. Twitter täyttyy #Fortumirtifossiilisista-kuvista ja teksteistä. 

Mielenosoitus trendaa kärkisijalla, heti Lidlin lenkkareista syntyneen kulutushysterian päivittelemisen jälkeen.