13. joulukuuta 2018
Teksti:

Menestynyt kirjailija Antti Nylén ei lue ikäviä uutisia.

Kuka:

Antti Nylén

Ikä: 45

Asuu: Käpylässä

Tekee: Esseitä, muita tekstejä ja valokuvaa. Julkaissut seitsemän teosta. Taiteilijaelämän tuskista ja ikuisista rahahuolista kertova Häviö on juuri julkaistu Kosmos-kustantamon kautta.

Olet Suomen virallinen Morrissey-asiantuntija. Morrissey on pilalla. Miltä se tuntuu?

Pahaltahan se tuntuu. Ilmasto tuhoutuu, äärioikeisto nousee ja kaiken huipuksi Morrisseykin on raunioitumassa. Nykyään hän on osa jotain uusfasistista liikehdintää. Olen parhaillani työstämässä viimeistä Morrissey-esseetäni, jossa käsittelen asiaa.

Mikä on suurin saavutus menestyksekkäällä kirjailijan urallasi?

Se, että kourallinen ihmisiä on ryhtynyt vegaaneiksi luettuaan tekstejäni.

Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit?

Voisin lopettaa murehtimisen ja tehdä, mitä haluan. Pelkästään minun lottovoitollani saisi julkaistua Suomessa aika monta hyvää esseekirjaa. Nyt suurin osa valveillaoloajasta menee rahaa ajatellessa, oli tilanne esimerkiksi apurahojen suhteen mikä tahansa.

Miten kirjoitetaan menestyksekäs apurahahakemus?

Ei aavistustakaan. Sitä varten pitäisi perustaa ammattitutkinto.

Elämme lopun aikoja. Miten suhtaudut?

Vaihtelevasti, alistumisesta raivopäisyyteen. En kuitenkaan halua piehtaroida maailmanlopun tunnelmissa. Esimerkiksi ikävimmistä uutisista luen toisinaan vain otsikot.

Olet intohimoinen filmikuvan harrastaja. Mitä ajattelet Instagramista?

Se on ihan eri asia kuin valokuvaus, joku oma mediansa, jota en ymmärrä.

Entä podcasteista?

En ihan vieläkään tiedä, mitä ne ovat. Kerran Kaarle Hurtig pyysi kahville. Hän sanoi tekevänsä tästä podcastin. En kehdannut kysyä, mitä hän sillä tarkoittaa. Sitten selvisi, että se tarkoittaa sitä, että hän laittaa keskustelumme nettiin. Jos olisin etukäteen tiennyt, olisin vähän tarkemmin miettinyt, mitä puhun.

Veganismi on valtavirtaistunut. Miltä se tuntuu?

Tuntuu uskomattoman hyvältä kävellä esimerkiksi kadulla, jolla v-sanan voi bongata neljä kertaa samassa korttelissa. Se on merkki siitä, että maailma muuttuu nopeasti myös hyvässä mielessä.

Suurin tragediasi on se, ettet ole syntynyt ranskalaiseen aristokraattiperheeseen.

En ole koskaan haaveillut sellaisesta. Vihaan Suomea, mutta suomen kieli on ainoa kieleni. Sen täytyy riittää.

Kirjamessuilla on nykyään liikaa ”pöhinää” ja itsensä brändäämistä.

Kirjamessut eivät ole ikinä olleet minulle tärkeä juttu. Tämän vuoden valopilkku oli, kun Pontus Purokuru haastatteli minua.

Kuka vain voi menestyä, jos itse niin päättää.

Ei se kyllä niin mene. Kuka vaan ei voi myöskään noin vaan päättää ryhtyä luuseriksi. Paitsi Jeesus Kristus.

Pessimisti ei pety.

En ole pessimisti. Elän toivosta. Olen esimerkiksi 45-vuotias, enkä ole vieläkään kuollut.

Piilaakso teki buddhismista coolia. Mikä tekisi kristinuskosta coolia?

Joku iso humanitäärinen katastrofi. Kirkot ovat aina täynnä, kun esimerkiksi tapahtuu joku kouluampuminen. Käsittämättömän pahuuden ja hädän edessä ihmiset ovat täynnä kysymyksiä ja kääntyvät Jeesuksen puoleen.

Kuva: Sara Hornig