Barcelonan taivaan alla

Parikymppisenä matkustin kahden ystäväni kanssa toukokuiseen Barcelonaan. Vapunpäivänä bailasimme rähjäisessä baarissa ainoana tavoitteenamme unohtaa mönkään mennyt vappuaatto.

Musiikki soi korviasärkevän kovaa, ja tujuja olivat myös drinkit.

Tanssilattialla oli porovillapaitaan sonnustautunut vallaton espanjalaispoika, jonka kanssa kiepuimme ympäriinsä brittipopin pauhussa. Päädyimme porukalla jatkoille apartamentoomme.

Jatkoilla syötiin sitkeitä irtokarkkeja ja makoiltiin yhtenä raajojen sekaisena myttynä parisängyssä.

Aamun varhaisina tunteina vaihdoimme kiivaita suudelmia. Porovillapaita liukeni puoliltapäivin matkoihinsa, mutta sain puhelinnumeron.

Iltapäivällä matkaseurueemme raahautui krapulaisen levottomana Park Guëlliin. En saanut porovillapaitaa mielestäni edes Gaudín surrealistisen väriloiston keskellä.

Kämpille palattuamme kävimme nokosille, mutta ennen torkahtamista puhelimeen kilahti viesti: poika istui vastapäisen hotellin sisäpihalla kahvilla.

Kun kotvan kuluttua istuimme toisiamme vastapäätä varjoisella terassilla, poika kertoi nauttivansa parhaimmillaan 12 espressoa päivässä. Minua jännitti ja englantini takkuili. Silti sovimme näkevämme illalla uudestaan.

Kävimme nelisin syömässä meksikolaista. Poika ihmetteli suomalaistyylisen ryytynyttä hiljaisuuttamme. Jatkoimme sangrian siivittämänä klubille. Tuntui hölmöltä maksaa tyyris pääsymaksu, koska halusin ainoastaan olla pojan seurassa, mielellään kahden kesken. Jossain vaiheessa livahdimme kaksin tupakalle, tupakalta taksiin. Matkalla kaupungin ytimestä ulommas lauloimme Ring of Firea.

Olin ollut aivan liian kauan seksittä, mutta selibaatti päättyi hanhikuvioisen peiton alla 20-luvun barcelonalaislukaalissa. (Poika asui äidillään, tietty.)

Astuessani seuraavana aamuna ulos pölyiseen keskipäivään ja tuntemattoman asuinalueen vilskeeseen tunsin hupsua ylpeyttä. Olin nuori, villi ja vapaa – onnistunut saamaan seksiä ulkomailla!

Palattuani Suomeen porovillapaita teki minusta biisin. Hän myös julkaisi sen – MySpacessa! En ikinä saanut selville, mitä hän kappaleessa lauloi, mutta ajattelin sen kuulostavan Joy Divisionilta.

Suunnittelin lähteväni au pairiksi Espanjaan, mutta yliopistoon pääsy ja ajan kuluminen haalistivat lopulta Barcelonan-muistot.

Kolme vuotta myöhemmin poika saapui riemulomalle Turkuun. Seurustelin silloin tahollani, mutta majoitin hänet ja juhlimme yhden illan Dynamossa.

Vuosien varrella olemme pitäneet harvakseltaan yhteyttä. Elokuussa 2018 näin espanjalaispojasta unta. Unessa pussailimme kiihkeästi allasbileissä. Oli tietenkin laitettava viestiä aiheesta. Poika oli sattumoisin lomailemassa turkoosin veden äärellä.

”Oh turquoise water, such a coincidence! We have to do that.”

”Deal.”

V, 27

Haluaisitko kertoa rakkaustarinasi? Ota yhteyttä: paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi