Julkisen sanan neuvosto (JSN) juhlii 50-vuotissynttäreitään. Sen kunniaksi neuvosto kannustaa jäsenmedioitaan – joihin Ylioppilaslehtikin kuuluu – käyttämään Vastuullisen journalismin merkkiä muutaman viikon ajan.
Merkin idea on yksinkertainen: juttuun lätkäistystä symbolista lukijan pitäisi tunnistaa, että kyseinen juttu on tehty Journalistin ohjeiden mukaan.
Ohjeet ovat sekä eettinen ohjenuora jutun tekijöille että tae lukijalle hänen oikeuksistaan. Jos lukija havaitsee esimerkiksi Ylioppilaslehden jutussa puutteita tai epäilee, että jotain Journalistin ohjeiden kohtaa on rikottu, hänellä on mahdollisuus pyytää oikaisua ja tehdä kantelu JSN:lle.
JSN:n mukaan itsesääntelyn ydin on kuitenkin siinä, miten ja millaisia journalistisia ratkaisuja ja valintoja toimituksissa tehdään päivittäin. Kampanjan kunniaksi neuvosto kannustaa avaamaan valintojen logiikkaa myös lukijoille, mutta sitä mediat tekevät kyllä käskemättäkin. Lukijat ovat nimittäin yhä hanakampia kyseenalaistamaan juttujen teon tai tekemättä jättämisen motiiveja.
Helmi-maaliskuun aikana esimerkiksi Helsingin Sanomat on näyttävästi vastannut, miksi se kirjoitti kriittisen jutun Brother Christmas -hahmosta ja -yhdistyksestä. Lukijoita askarrutti muun muassa, oliko jutun pakko olla niin iso ja oliko siinä aiheellista paljastaa yksityisiä tekstiviestejä.
Yleltä puolestaan on kysytty, miksi se julkaisi seksuaalisesta häirinnästä syytetyn Lauri Törhösen nimen, vaikkei tämä ollut epäiltynä yhdestäkään rikoksesta. Entä miksi Vaasan jääkärijuhlasta ei kerrottu puoli yhdeksän uutisissa, joissa kuitenkin käsiteltiin Viron satavuotisjuhlia isosti?
Kaikkiin kysymyksiin on nähdäkseni olemassa hyvä vastaus. Päätoimittajan kommentti on kuitenkin laiha lohtu siinä vaiheessa, kun media on jo yleisön silmissä muuttunut konfliktin osapuoleksi.
Jääkärijuhlasta keskusteltaessa sinisten puolustusministeri Jussi Niinistö ilmoitti, että mediassa vuoden 1918 tapahtumia on käsitelty muutenkin turhan paljon punaisten näkökulmasta, heitä ymmärtäen. Yhteys syntyi monen mielessä nopeasti: Yle ei näyttänyt jääkäreitä, koska se vastustaa niitä. Se on siis ”vastapuolella” – eli punainen.
Kun poliitikot moittivat isosti yksittäisiä journalistisia valintoja, he saavat ne näyttämään poliittisilta. Ja kun vauhtiin päästään, jopa kysymys siitä, näytetäänkö jääkärijuhlaa suorana Areenassa vai lyhyt pätkä puoli yhdeksän TV-uutisissa muuttuu poliittiseksi.
Helsingin Sanomien kaltaiset mediat voivat antaa piut paut poliitikkojen kommenteille niin kauan kuin tilaajia riittää. Yle ei voi tehdä niin, sillä sen rahoitus tulee kansalta – jota poliitikot edustavat.
Ja kun rahaa tarvitaan, voi käydä niin, että mediat alkavat sensuroida itse itseään. Moni muistaa, mitä Ylen entiselle uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavalle päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle kävi.
105-vuotias Ylioppilaslehtikään ei ole tämän keskustelun ulkopuolella. Ylioppilaskunnassa poliitikot ovat toki toisenlaisia – usein nuorempia ja monesti puoluetoiminnan ulkopuolelta. He ovat silti vallankäyttäjiä.
Ja silloin, kun omasta rakkaasta järjestöstä on tässä lehdessä kirjoitettu kriittisesti tai kilpailevan ryhmän edaattoria haastateltu ”väärällä tavalla”, on alkanut välitön keskustelu siitä, paljonko Ylioppilaslehti maksaa ja pitäisikö siitä oikeastaan leikata.
Tänä vuonna Ylioppilaslehden ja -kalenterin osuus 101 euron jäsenmaksusta on noin 4,50 euroa. Minusta se on hyvä panostus: sillä saa riippumattoman median valvomaan kaikkea sitä toimintaa, jota lopulla reilulla 96 eurolla rahoitetaan.
Viime kuukausina olemme käsitelleet muun muassa tyrmäystippatapauksia, edustajistovaalien matalaa äänestysaktiivisuutta Suomessa ja sitä, tiesikö HYY Yhtymä ResQ Clubin toimitusjohtajaan kohdistuvista rikosepäilyistä silloin, kun se päätti sijoittaa yhtiöön ylioppilaiden omistamaa varallisuutta.
Monissa ylioppilaskunnissa on oltu viime vuosina toista mieltä. Lehdiltä on leikattu ja niitä on lakkautettu. Jäsenviestintä ja -markkinointi ja ylioppilaskuntabrändäys on nähty houkuttelevampina sijoituskohteina kuin journalismi.
Rahoittajalle journalismi voikin olla paska bisnes. Se tuottaa huonosti, puree usein ruokkivaa kättä eikä suostu tanssimaan omistajan pillin mukaan.
Lukijalle juuri nämä ovat kuitenkin laadun tae.
