Haastattelin tämän lehden (03/12) palkkavertailua varten opiskelijoita Helsingin yliopiston yhdestätoista suomenkielisestä tiedekunnasta. Yksi lause toistui lähes jokaisessa haastattelussa: ”Haluaisin sen verran rahaa, ettei kaikkia ostoksia tarvitsisi miettiä.”
Yksinkertainen riittävän toimeentulon resepti, eikö totta? Onhan ikävää olla se, joka lounashetkellä kaivaa eilisen papukeiton jämät repustaan ja jättää yhteisen sushittelun väliin. On ikävää miettiä, kestääkö budjetti uuden pikkumustan hankintaa. On harmillista, että spontaani rilluttelu tarkoittaa puurokuuria loppukuusta.
Kiskurivuokrien ja törkykalliin ruuan Helsingissä opiskelija on ihan oikeasti taloudellisesti ahtaalla. Jos laskuja ei pysty maksamaan, on ymmärrettävää unelmoida siitä, ettei rahaa tarvitsi miettiä. Voisi suoda itselleen joka päivä lahjan, kuten agentti Cooper klassikkosarjassa Twin Peaks opastaa.
Valitettavasti rahan lisäksi myös elämäntavoilla on taipumusta inflaatioon. Suurin osa köyhistä opiskelijoista onnistuu hilaamaan itsensä keskituloisiksi palkansaajiksi, mutta samalla hilautuu ylös elintaso. Se, ettei rahaa tarvitse miettiä, voi yhtäkkiä tarkoittaakin 300 euron nahkaista heräteostosta.
Brittiläinen ekonomisti Richard Layard kuvaa elintason ja hyvinvoinnin yhteyttä hedonistisen juoksumaton käsitteellä. Koska ihminen on sopeutuvainen eläin, ei parantunut elintaso lisää onnellisuutta kuin pienen hetken. Työelämään siirtyneet opiskelijat löytävät itsensä nopeasti ihmettelemästä, miksi raha ei vieläkään tunnu riittävän. Sitten pitää tehdä lisää töitä ja ansaita enemmän – ettei rahaa tarvitsisi miettiä.
Verna Kuutti
