Yliopistoista vakaa pohja uudelle valtiolle

T:Teksti:

Etelä-Sudanissa valmistellaan korkeakoulujen päivittämistä tuoreen valtion tarpeisiin.

Heinäkuussa itsenäistynyt Etelä-Sudan investoi korkeakouluihinsa luodakseen vakaan pohjan nuorelle valtiolle. Muutama kuukausi sitten maan hallitus hyväksyi kehityssuunnitelman, joka tähtää maan viiden julkisen yliopiston tilan parantamiseen. Sen mukaan hallitus tulee seuraavien viiden vuoden aikana varaamaan noin kaksi miljardia Yhdysvaltojen dollaria yliopistojen uudistamiseen. Lisäksi suunnitteilla on kansainvälisen lainan hakeminen yliopistojen kampusten uudelleenrakentamista varten.

Afrikan nuorimman valtion korkeakouluilla on jatkuvasti pulaa sekä rahasta että tilasta. Viiteen yliopistoon on kirjautunut yhteensä noin 25 000 opiskelijaa, joille kaikille valtio kustantaa ruoat ja majoituksen. Lisäksi yliopistoja vaivaa opettajapula. Noin 75 prosenttia yliopistossa ennen opettaneista on kotoisin Sudanista, ja on yhä epäselvää kuinka moni heistä suostuu jatkamaan toimessaan Etelä-Sudanin nyt itsenäistyttyä.

Korkeakoulutuksella ajatellaan yleisesti olevan tärkeä rooli valtion uudelleenrakentamisessa. Esimerkiksi Ruandaan perustettiin maata repineen kansanmurhan jälkeen teknillinen korkeakoulu, jonka opiskelijat ja henkilökunnan jäsenet työskentelivät käytännönläheisten projektien parissa vahingoittuneita infrastruktuureja uudelleen rakentaen.

Etelä-Sudanin pääkaupungissa sijaitsevan Juba Universityn virallisiin tavoitteisiin kuuluukin jo muun muassa kouluttaa työvoimaa maan kehittämistarpeisiin. Tämä tulee olemaan haasteellista maassa, jonka arviolta 10 miljoonasta asukkaasta noin 73 prosenttia on lukutaidottomia.

Lähteet: The Guardian, Gurtong

 

Sanat: Oona Juutinen