Iran suunnittelee maan sisäistä internetiä

T:Teksti:

Iran on jo vienyt internet-sensuurin pidemmälle kuin mikään muu maa maailmassa, mutta seuraavaksi suunnitellun askeleen jälkeen Kiinakin näyttää avoimen tiedonvälityksen paratiisilta: Iran aikoo ottaa käyttöön maan sisäisen internetin. Niin sanottu halal-verkko on räätälöity ”eettisesti ja moraalisesti muslimeille”.

Wall Street Journalin mukaan maan johto näkee kansallisen internetin olevan ratkaisu, joka lopettaa taistelun netin hallinnasta. Asia otettiin esille jo vuonna 2005, kun Mahmud Ahmadinedzad nousi valtaan.

Iranin YK-lähettiläs ei ole halunnut kommentoida sensuuritoimia muuten kuin väittämällä asian olevan ”pelkästään tekninen kysymys maan tieteellisessä kehityksessä”. Kaiken lisäksi se tulisi kuluttajille nykyistä edullisemmaksi. Toiset taas epäilevät, ettei Iran pysty irtaantumaan globaalista internetistä. Se tekisi hallaa maan liiketoiminnalle, vaikka kauppapakotteet jo eristävät sen länsimaista.

Sen sijaan uskotaan, että Iranissa otetaan käyttöön sortovalloille tyypillinen kaksoisinternet, jossa hallitus kontrolloi ja valvoo netin käyttöä. Sellainen järjestelmä on jo käytössä muun muassa Myanmarissa, Kuubassa ja kohta myös Pohjois-Koreassa.

Kun demokratia-aktivistien protestit pyyhkivät alkuvuonna Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yli, Iranin viestintäministeriön tutkimusinstituutin johtaja Reza Bagheri Asl julisti, että pikapuoliin 60 prosenttia maan kodeista ja yrityksistä kuuluu sisäisen internetin piiriin ja kahden vuoden sisällä se kattaa koko maan.

Ylimmän johtajan Ajatollah Ali Khamenein mielestä tällaisen ”pehmeän sodankäynnin” tarkoituksena on taistella länsimaisia vaikutuksia ja kulttuuri-invaasiota vastaan. Kun fyysisen hyökkäyksen uhka ei enää ole relevantti, pelätään tietoverkkoja pitkin tapahtuvaa vallankaappausta ja propagandan levittämistä.

1990-luvun alussa Iran oli ensimmäinen Lähi-idän muslimivaltio, joka liittyi internetiin. Aluksi vallanpitäjät jopa kannustivat ihmisiä verkkoon, koska he näkivät sen helppona kanavana levittää islamilaista sanaa ja tukea tieteellistä tutkimusta.

Ääni muuttui kellossa vuosikymmenen lopussa, kun kovan linjan islamistit vastustivat silloisen presidentin Mohammad Khatamin vapaamielistä politiikkaa. Sanomalehtisensuuri räjäytti blogosfäärin, kun toimittajat siirtyivät nettiin lukijat perässään. Vuonna 2003 viranomaiset aloittivat vastaiskunsa sulkemalla tuhansia nettisivuja ja pidättämällä nettikirjoittajia.

Iranin internetkäyttäjien lukumäärä lähti jyrkkään nousuun 2000-luvun alkuvuosina, ja nyt nettikäyttäjien prosentuaalinen osuus maan väkimäärästä on Lähi-idän toiseksi suurin. Ainoastaan Israelissa surffaillaan Irania enemmän. Joidenkin lähteiden mukaan 11 ihmistä sadasta iranilaisesta käyttää nettiä.

Iranin vaalien jälkeisissä mellakoissa vuonna 2009 Twitter oli avainasemassa, kun oppositio väitti vanhoillisten väärentäneen tuloksen presidentti Ahmadinedzadin hyväksi. Pääkaupunki Teheranin kaaos ja hallituksen väkivaltakoneiston mielivalta välittyi ulkomaailmaan reaaliajassa, eikä sille mahdettu mitään.

Väkivaltavaalien jälkeen hallitus on entisestään kiristänyt tukahduttamistoimiaan ja koventanut otteitaan. Monet bloggarit ja nettiaktivistit ovat kohdanneet häirintää ja pahoinpitelyä, jopa vankilatuomioita.

Wall Street Journalin juttu aiheesta: Iran Vows to Unplug Internet