Koti, uskonto ja homoliitot. Kaikkien maiden ydinvoimankannattajat yhtykää! Arvokysymykset saavat Suomen puoluekartan sekaisin.
Kun kokoomus on julistautunut työväenpuolueeksi ja vasemmistoliitto kosiskelee yrittäjiä, ei puolueiden keskinäisistä eroista tahdo saada selkoa. Tärkeät jakolinjat kulkevatkin nykyisin puolueiden sisällä.
Oikeisto-vasemmisto-jaon rinnalle ovat pysyvästi nousseet arvokysymykset, kuten sukupuolineutraali avioliitto ja suhtautuminen monikulttuurisuuteen. Ne kiinnostavat äänestäjiä, sillä niihin jokaisella kaduntallaajalla on mielipide – toisin kuin vaikkapa siihen, pitäisikö yleisen finanssitransaktioveron olla 0,01 vai 0,05 prosenttia tai kuinka uudet yhteistoimintajärjestelyt vaikuttavat kuntatalouden sisäiseen ohjaukseen. Koska ne kiinnostavat äänestäjiä, poliitikkojen on pakko puhua niistä. Arvokysymyksissä puoluekuri kuitenkin alkaa rakoilla.
Sisäiset kiistat eivät revi puolueita kuten vaikkapa EU-jäsenäänestyksen aikoihin. Sen sijaan ne johtavat jakomielisiin lausuntoihin puolueen linjasta.
Jos poliitikoilta kysyy, sisäiset linjat ovat painotuseroja ja nyansseja. Oman pesän likaamista ei politiikassa katsota hyvällä, varsinkaan vaalien alla. Puolueiden sisäisestä ilmapiiristä riippuu, kuinka hyvin eri kuppikuntia suvaitaan.
Kaksilla rattailla ajeleminen voi joskus johtua strategisista syistä, mutta pääasiassa puolueen sisäiset ristiriidat keljuttavat poliitikkoja. Heidän täytyy selitellä puoluetovereiden vääriä mielipiteitä, ja pahimmassa tapauksessa puoluetoverin möläytys leimaa koko puolueen. Eräs tätä juttua varten haastateltu demaripoliitikko totesi näin:
”Kaikkein suurin kamppailu käydään meidän oman puolueemme linjasta.”
Artikkelia varten on haastateltu seuraavia politiikan tutkijoita: Rauli Mickelsson, Juri Mykkänen ja Pertti Suhonen.
Kokoomus
Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi kesällä selkein lukemin aloitteen samaa sukupuolta olevien avioliitosta, mikä oli osalle puolueen jäsenistä liikaa.
Kun meikäläisittäin ultraliberaali ulkoministeri Alexander Stubb puhui Pride-juhlan avajaisissa punaiset nahkakengät jalassa homojen täyden adoptio-oikeuden puolesta, oli monella puolueen arvokonservatiivisella äänestäjällä lentää kirkkokahvit nenästä. Kauas oli entinen kypäräpappipuolue verkkokeskustelijoiden mielestä tullut ajoista, jolloin sen arvoja olivat rehdisti koti, uskonto ja isänmaa. Soppaa hämmensi kirkko, joka uhkasi luopua vihkimisoikeudesta. Ortodoksinen arkkipiispa Leo varoitti vaalitappiosta. Puheenjohtaja Jyrki Katainen vakuutti, että kirkot saavat vastakin itse päättää vihkimisistään.
Kokoomuksen jako arvokonservatiiveihin ja -liberaaleihin on sen jälkeen ollut sopivaa maaperää ristiriitaisille lausunnoille puolueen linjasta – puoluekokouksen päätöksestä huolimatta. Nykymenosta suivaantuneet ovat varoittaneet äänten valumisesta taholle, jota kaikissa isoissa puolueissa pelätään: perussuomalaisille.
Lyly Rajala
Kansanedustaja
”Kokoomuksen kannattajakunta on perinteistä väkeä. Se ei hyväksy avioliittolain muuttamista.
Asiasta on sitä paitsi olemassa vain Oras Tynkkysen lakiesitys. Ei lakeja ennenkään ole säädetty yhden edustajan esitysten perusteella.
Tässä on viime kädessä kysymys luonnonlaista. Ihmiset asukoot ja eläkööt miten tykkäävät, mutta avioliitto täytyy varata miehen ja naisen välille. Sukupuolineutraali on sananakin niin kummallinen.
Kyllä tämä varmaan yksi vaaliteemoista tulee olemaan. Minun johtamastani Oulun paikallisyhdistyksestä erosi joitakin ihmisiä puoluekokouksen päätöksen jälkeen. He vähän rauhoittuivat, kun Ben (Zyskowicz) kävi Oulussa. Kaleva teki hänestä haastattelun, joka oli otsikoitu: `sukupuolineutraalia avioliittoa ei säädetä`.”
Henna Virkkunen
Opetusministeri
”Minulle sukupuolineutraali avioliitto on tasa-arvokysymys. Kannatan sitä, että lainsäädännössä samaa ja eri sukupuolta olevia pareja kohdellaan yhdenvertaisesti. Yhteiskunnan tulisi kannustaa sitoutuneisiin parisuhteisiin ja tukea perheitä. Ei ole valtion asia arvottaa, kumpi on parempi parisuhde, samaa vai eri sukupuolta olevien liitto.
Ylen teettämän selvityksen mukaan yli puolet kokoomuksen äänestäjistä kannattaa uudistusta. On selvää, että kokoomuksessa ja Suomessa on ihmisiä, jotka ovat muutosta vastaan sekä niitä, joille se olisi erittäin toivottu uudistus. Paljon on myös niitä, joiden mielestä asia ei ole erityisen merkityksellinen.
Jokaisessa puolueessa on kannattajia ja vastustajia. Enemmän kuin joka viides kristillisdemokraattien kannattaja ja vielä useampi perussuomalaisten kannattajista kannatti sukupuolineutraalia avioliittoa.”
Vihreät
Vihreät mainostavat, että puolueella ei ole ryhmäkuria. Ehkä ei, mutta sosiaalinen ryhmäkuri on kova. Sosiaalista rymäkuria kuvasti hyvin se, että puolueen vasempaan siipeen kuuluva kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto vastusti henkeen ja vereen uutta yliopistolakia, mutta äänesti lopulta salissa hallituksen esityksen puolesta.
Juustoinen slogan mainostaa, että ”vihreät eivät ole vasemmalla tai oikealla, vaan edellä”. Todellisuudessa osa vihreistä on vasemmalla, osa oikealla. Siitä muodostuu ongelma, sillä seuraavissa vaaleissa vihreys ei riitä äänestäjille. Kun kaikki puolueet vihertävät, äänestäjää alkaa kiinnostaa, kilahtaako ääni sini- vai punavihreälle ehdokkaalle. Joukkuehenki on vihreissä yhä korkealla, vaikka puolueen vasemmistolaisia porvariyhteistyön luulisi hiertävän.
Selvimmin oikeisto-vasemmisto -ero tulee esiin kuntatasolla, kun puhutaan palveluiden yksityistämisestä. Helsingissä valtuustoryhmä jakaantuu markkinamyönteisiin sinivihreisiin ja palveluiden yksityistämistä arvosteleviin punavihreisiin. Äänestyksissä nekin ovat silti usein löytäneet yhteisen kannan.
Tuomas Rantanen
Kaupunginvaltuutettu, Helsinki
”Jos palveluiden yksityistämistä lisätään, uhka on, että köyhille ja rikkaille syntyvät erilliset palvelut. Kunta on myös toimijana niin iso, että mahdollisia tuottajia on vähän. Siksi alkuun syntyvistä säästöistä huolimatta se voi lopulta joutua ostamaan kalliilla.
Palvelusetelikokeilut lisäävät niiden valinnanvaraa, joilla on rahaa. Varakkaammat voivat panna omia varojaan setelin arvon päälle ja saada monipuolisempia palveluita kuin muut.
Mitä pienempi osa äänestäjistä käyttää julkisia palveluita, sitä vähemmän ne kiinnostavat poliitikkoja. Sehän on aito kokoomuslainen tavoite, julkisen sektorin pienentäminen.
Vihreissä markkinamyönteiset ajattelevat säästöjä pikemminkin pragmaattisesti, julkisen sektorin pienentäminen ei ole heille itseisarvo. ”
Minerva Krohn
Kaupunginvaltuutettu, Helsinki
”Näen väistämättömänä, että julkisiin palveluihin tulee muita tuottajia. Se on viesti, jota esimerkiksi kauppa- ja teollisuusministeriöstä tulee.
En kannattanut Kontulan terveyskeskuksen ulkoistamista, koska lääkäripula on parantunut. Mutta jos lääkärivajetta ei muuten saada korjattua, palvelu pitää ostaa ulkoa. Palvelua saisi silti yhä samoilla ehdoilla.
Nyt sosiaalipuolella ostetaan yksityisiltä eniten mielenterveys- ja päihdepalveluita. Jos se olisi niin huono ratkaisu, miksi niin tehdään heikoimmassa asemassa olevien kohdalla?
Pidän omituisena, että ne, jotka kokevat puolustavansa julkisia palveluita, pitävät niitä niin huonoina, ettei kukaan käyttäisi niitä, jollei olisi pakko. En mitenkään näe, että kunnan palvelut olisivat niin huonolaatuisia. ”
SDP
Sosialidemokraateissa on tavattu erottaa kaksi keskeistä porukkaa: raskasta teollisuutta puolustava ay-siipi sekä koulutettu keskiluokka. Isoon puolueeseen mahtuu monenlaista. Mukana ovat tuomiojalainen vasen laita sekä oikeistodemarit.
Sanonnan mukaan Sdp:n jäsenkirjasta ei voi päätellä ihmisen poliittista suuntautumista. Oikeistodemarina pidetty puoluesihteeri Mikael Jungner puhuu arvoista yhtä vuolaasti kuin kokoomuksen Jyrki Katainen, eikä puheenjohtaja Jutta Urpilaisen unelmalinja ole kirkastunut äänestäjille kunnolla. Puolueen valtakeskustasta valuu kädenlämpöistä light-ideologiaa, jota äänestäjät eivät osta. Oppositiopuolueen kannatus laskee, vaikka laman tullen se yleensä nousee.
Viime aikoina näkemyksiä puolueen sisällä on jakanut maahanmuutto. Hakaniemessä pelätään arvokonservatiivisten työläisten äänten karkaavan perussuomalaisille. Eduskuntaryhmän johtoon nostettiin palkansaajien miehenä tiedetty ay-kehäkettu Eero Heinäluoma. Urpilainen joutui selittelemään ”maassa maan tavalla” -lausuntoaan, ja nicaragualaissyntyinen Ana MarÃa Gutiérrez Sorainen loikkasi vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi. Syyksi hän sanoi puolueen maahanmuuttolinjan.
Eero Heinäluoma
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja
”Työperäinen maahanmuutto on tervetullut ratkaisu, jos joissakin tehtävissä tai yleisesti on työvoimapulaa. En hyväksy kaksia työmarkkinoita ja sitä, että ulkomaalaisten huonoa kielitaitoa ja kulttuurituntemusta käytetään hyväksi maksamalla alipalkkoja. Jos Suomessa on työttömiä ja heidän joukossaan paljon maahanmuuttajia, on perusteltua työllistää heidät ensin.
Monessa maassa käytetään pisteytysjärjestelmiä ja pyritään houkuttelemaan EU:n ulkopuolelta erityisosaajia. Kehitysmaiden kannalta tällaiseen toimintaan liittyy eettisiä ongelmia. Onko oikein, että kehitysmaiden kalliisti koulutettu parhaimmisto houkutellaan Eurooppaan, vaikka juuri näitä ihmisiä tarvittaisiin kehitysmaiden omassa taloudessa?
Nationalismi on kansalliskiihkoa, ja sitä sosialidemokratia vastustaa. Työperäisen maahanmuuton kytkeminen työvoiman tarpeeseen ei ole nationalismia vaan vastuullista politiikkaa.”
Pilvi Torsti
Helsingin yliopiston tutkijatohtori
”Toisin kuin SDP:n maahanmuutto-ohjelmassa, olisin valmis poistamaan EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnan. Se tuottaa kallista ja hölmöä byrokratiaa. EU:n sisällähän työvoima liikkuu kuitenkin vapaasti. Sen ulkopuolelta tulevien työntekijöiden määrä on pieni.
Asiakysymyksiä enemmän olen monen muun sosiaalidemokraatin tavoin ollut harmissani tavasta, jolla puoluejohto ulkomaalaispolitiikasta puhuu. Laajan maahanmuuttopoliittisen ohjelman kärkenä on puolueen johtohenkilöiden suulla toistuvasti käytetty retoriikkaa, joka on luonut me vastaan muut -vastakkainasettelua suomalaisten ja muualta tulevien väliin. Se ei istu kansainvälisen solidaarisuuden periaatteesta ponnistavan puolueen arvopohjaan, eikä kuvaa tämän päivän työmarkkinoita.
Sdp:n ohjelma nostaa esiin valtavan määrän tärkeitä toimenpiteitä, jotka liittyvät työmarkkinoiden valvontaan ja kotoutumiseen. Valvonnan ja kotoutumisen resursseja on vähennetty tällä hallituskaudella.”
Keskusta
Keskustassa kesäkuussa tehty puoluejohdon vaihdos vahvisti juopaa maakuntien konservatiivien ja city-liberaalien välillä. Vaalirahasotkun jälkipyykkiä setvivässä puolueessa valta on nyt liberaaleilla, joihin puheenjohtaja ja pääministeri Mari Kiviniemi lukeutuu.
Selvimmin ero konservatiivi- ja liberaalikepulaisten välillä tulee esiin suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien oikeuksiin, kuten perheen sisäiseen adoptioon ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Viilipytty Kiviniemi on tasapainoillut avioliittokysymyksen kanssa sanomalla, että keskusta ei kannata ”täysin neutraalia” lakia, mutta hän itse suhtautuu siihen avoimemmin.
Liberaali-konservatiivi-jako näkyy myös alkoholipolitiikassa. Konservatiivit eivät missään nimessä tahdo viinejä maitokauppoihin.
Jos sukupuolineutraali avioliitto pääsee seuraavaan hallitusohjelmaan, tiedossa on kovaäänistä polemiikkia ja perinteisten perhearvojen haikailua. Puoluekokous hylkäsi sukupuolineutraalista avioliitosta tehdyn aloitteen.
Lauri Oinonen
Kansanedustaja
”Keskusta on syvästi maakuntien ja perinteisten arvojen puolue. Pidän täysin joutavana esimerkiksi keskustelua sukupuolineutraalista avioliitosta. Sillä vain luodaan ongelmia eikä ratkaista niitä. Se muuttaisi perhekäsitystä aivan turhaan. On muita, tärkeämpiä asioita, kuten opiskelijoiden asema ja akateemisesti koulutettujen työllisyystilanne.
Vanhana maitotilallisena katson myös, että maidon paikka on maitokaupassa ja viinin paikka Alkossa. Tätä ei ole syytä muuttaa.
Meillä voi olla joitain toisinajattelijoita, mutta en usko, että nämä kysymykset jakavat puoluetta. Kun katsotaan, mikä on kansan tahtotila, on selvää, että kannatamme perinteisiä arvoja.”
Antti Kaikkonen
Kansanedustaja
”Äänestyksissä eduskunnassa olen tukenut samaa sukupuolta olevien oikeuksia, ja tuen myös sukupuolineutraalia avioliittoa. Mielestäni se on ihmisoikeuskysymys: kaikilla pitää olla samat oikeudet.
Jakoa puolueen sisältä löytyy myös suhteessa alkoholipolitiikkaan. Itse olisin valmis sallimaan viinit maitokauppoihin. Mutta ei tämä iso riidanaihe ole.
Keskusta on sekoitus liberaaleja ja konservatiivisia arvoja. Yhdistävät tekijät löytyvät muualta, kuten koko maan kehityksestä huolta pitämisestä tai uusiutuvan energian edistämisestä.
Ehkä tämä jako nousee vähän enemmän pinnalle uuden puoluejohdon myötä, vaikka ei siitä mitään nyrkkitappelua saada aikaiseksi. Koen sen luovana jännitteenä. On hyvä, että puolueessa keskustellaan.”
Vasemmistoliitto
Nykyinen vasemmistoliitto jatkaa kunniakkaasti puoluekentän vasemman laidan kahtiajaon perinnettä. Selvimmin ero vanhojen duunareiden ja nuorten punavihreiden välillä näkyy suhtautumisessa ympäristöasioihin. Puolue on periaateohjelmassaan julistautunut punavihreäksi. Sen sisällä elää kuitenkin pieni mutta äänekäs ydinvoimaa puolustava blokki, jolle ”ympäristökysymykset tarkoittavat, että metsästäminen on kivaa”, kuten tätä artikkelia varten haastateltu puoluevaikuttaja totesi.
Puoluejohtaja Arhinmäki joutuu tasapainottelemaan ay-siiven ja radikaalin nuoriso-osaston välillä. Jälkimmäisiä harmittaa se, etteivät puolueen jähmeät toimintatavat ole Arhinmäen aikana muuttuneet kyllin nopeasti. Arvokysymyksissä vasemmistoliittolaiset ovat tutkimusten perusteella yllättävän yhtenäisesti liberaaleja.
Pillinviheltäjänä on toiminut lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi, joka on valittanut, että puolueesta ei enää näy ulospäin kuin helsinkiläinen punavihreys.
Jo 1970-luvulla taistolaisuuden aikana vasemmiston riitelyyn väsyneet voivat kiittää nykytovereita siitä, ettei puolueen sisäisten suuntausten vihoittelu ole enää yhtä aggressiivista kuin puheenjohtaja Suvi-Anne Siimeksen aikaan.
Paavo Arhinmäki
Puheenjohtaja
”Kun lehdissä sanotaan, että vasemmistoliitto on unohtanut duunarin, se pelkistyy aina kysymykseen ydinvoimasta.
On ihmeellinen ajatus, että duunaria voisi puolustaa vain kannattamalla ydinvoimaa. Kun eduskunta hylkäsi ydinvoiman vuonna 1993, Suomen talous lähti pian sen jälkeen hurjimpaan nousuun aikoihin.
Meidän 17 kansanedustajasta 15 äänesti ydinvoimaa vastaan, niin että ei se jaa puoletta ollenkaan siinä määrin kuin julkisuuden perusteella voisi kuvitella. Yksittäisissä kysymyksissä eroja on aina.
Vasemmistoliitto on puolueena vastustanut ydinvoimaa koko historiansa ajan. Niin että jos se olisi siitä kiinni, me oltaisiin ilmeisesti unohdettu duunari jo kauan sitten.
Olen vieraillut Olkiluodon rakennustyömaalla, ja olen huolissani siitä, mitä siellä tapahtuu. Kuten Anna Kontula on tuonut esiin, palkkojen ja alihankkijoiden kanssa on jatkuvia ongelmia.”
Matti Kangas
Kansanedustaja
”Kannatin hallituksen ydinvoimapakettia, sillä olen huolissani työpaikoista. Se tässä on isoin huoli, säilyvätkö työpaikat Suomessa. Niitä lähtee kaiken aikaa, Mäntän paperitehtaaltakin vietiin vast`ikään linja.
Mutta kannatan ylipäätään monipuolista energiantuotantoa, en pelkkää ydinvoimaa.
Mitä tulee turvallisuusasioihin, päättäjillä on monenlaisia huolia. Suomessa kuolee joka vuosi 1 800 ilmassa oleviin pienhiukkasiin, joita tulee fossiilisista polttoaineista.
TÅ¡ernobylissa toiminta oli kaikin puolin vastuutonta, siellä ei maksettu kunnon palkkojakaan. Siihen ei Suomen ydinvoimaloita voi verrata. Myös Venäjän Sosnovyi Bor pitäisi sulkea.
Meillä on puolueessa erilaisia kantoja, ei se ole sen kummempaa. Nuorilla on uusia ajatuksia, eikä siinä ole mitään vikaa.”
Mitäs pienistä
Pienet puolueet jätettiin tästä jutusta härskisti pois. Niiden sisälle selkeitä jakolinjoja ei muodostu yhtä paljon kuin suuriin. Eripuran määrä ei tosin koskaan ole ollut suhteessa poliittisen elimen vaikutusvaltaan.
Vaikka perussuomalaisten suosio on kirinyt gallupeissa yli kymmenen prosentin, hekään eivät päässeet mukaan. Puolueen sisälle ei vielä ole ehtinyt ilmestyä suuria poliittisia jakolinjoja. Puolueessa vaikuttaa sekä yhden asian maahanmuuttoihmisiä että vanhasta maaseudun herravihasta ponnistavia EU-kriittisiä vasemmistokonservatiiveja, mutta näiden kahden ryhmän tavoitteet eivät yleensä ole ristiriidassa. Vaikka Timo Soini haluaa tehdä pesäeron rasismiin, puolue ei pelkää rasismileimaa.
Kristillisiä taas eivät arvokysymykset pahemmin jaa, vaikka puolueeseen mahtuu maltillista ja vähemmän maltillista porukkaa. Ja mitä tulee RKP:hen, vanha vitsi kuuluu, ettei Suomessa olla sitten vuoden 1975 onnistuttu tekemään yhtään hallitusohjelmaa, jota puolue ei olisi valmis allekirjoittamaan. Kunhan ruotsin kielen asemaa ei uhata, ankkalampeen mahtuu.
Maria Manner
