Oman elämänsä pornotähdet

T:Teksti:

Kirjaudun sisään. Kuva alastomasta selästäni ja takapuolestani lävähtää tissien, stondaavien penisten ja anaaliaktien sekaan. Oma kuvani on tänne aivan liian säyseä, arvelen. Mutta heti alkaa tapahtua: minuutissa kuvani on klikattu auki 40 kertaa. Toisen minuutin aikana ilmestyy ensimmäinen kommentti.
”Moikka, olet kaunista katseltavaa, uskomattoman kaunis vartalo sulla. Olis mukava tutustua paremmin, mitä mieltä olet??” käyttäjäkuvaksi kuvan peniksestään ladannut mies sanoo. Palleaani puristaa. Mitä tästä oikein pitäisi ajatella?

Kolme vuotta toiminut Alastonsuomi.com on se rohkeampi versio IRC-galleriasta. Sivustolla ihmiset esittelevät itseään ja elimiään, lataavat kotikutoisia pornovideoita ja etsivät seksikumppaneita. Ylläpitäjä Markus Parkkosen mukaan Alastonsuomi.com perustettiin täysi-ikäistyneille IRC-gallerian kasvateille; ensimmäiselle sukupolvelle, joka on teini-ikäisestä saakka elänyt verkkoyhteisöissä. Rekisteröityneitä käyttäjiä on yli 48 000, kuvia vajaa 213 000 ja videoita parisen tuhatta.
”Ihmisillä on aina ollut tarve esitellä itseään ja toisaalta taas tirkistellä. He haluavat myös kehuja kropastaan. Ei siellä ole mitään missejä, vaan ihan normaaleja ihmisiä.”
Vaan miksi ihmiset haluavat ladata elimiään nettiin? Jos nakuilun syvempää merkitystä haluaa etsiä, täytyy kysyä käyttäjiltä. Ja kokeilla itse.

Ensimmäinen ilta on pahin. Alastomuus itsessään ei pelota, pidän vartalostani. Pahalta tuntuu se, että päästän osan itsestäni yleiseen jakoon. Paitsi että kuvia katsotaan, niitä myös kopioidaan kotikoneelle omaan käyttöön. Googleen kuvat eivät sentään suoraan päädy, sillä hakukone ei pysty ohittamaan aloitussivua.
Ilman kuvaa ei voi kirjautua sisään. Gallerian kuvia pääsee kyllä katsomaan, mutta yhteyttä käyttäjiin ei saa. Jos yhteisöön mielii, täytyy paljastaa jotain itsestään.
Tuijotan epäuskoisena laskuria: kuvani on katsottu 351 kertaa, 480 kertaa, 706 kertaa. Kommenttiseinälle ilmestyy samaa kaavaa noudattavia viestejä. ”Camikivaa mesessä? ;)”, ehdottaa penis. ”Hmm…sua haluis lisää”, hönkii toinen penis. ”Mitäs viikonloppuna?” kyselee kolmas penis. Kuvani saama arvosana ja panis-ei panis -mittari raksuttaa. Ystäväpyyntöjä alkaa sadella. Adrenaliiniryöpystä huolimatta ahdistaa asettua katseen ja halun kohteeksi. Tämä jos mikä on esineellistymistä.
Ongelmaton sivusto ei ole. Sitä pyörittävä Portal Services Finland Oy saa kuukaudessa noin 1-6 tietojensaantipyyntöä poliisilta. Sivustolle ladataan luvatta muiden kuvia. Joillekin käyttäjille on rapsahtanut sakkoja.
”Nämä ovat tällaisia `lataan ex-tyttöystävän kuvan saitille` -tyylisiä tapauksia”, Parkkonen sanoo.
seuraavana aamuna katson kuvaani ulkokohtaisesti. Näen vain alastoman selän. Ajatus siitä, että joku runkkaa lataamaani kuvaa katsellessa, ahdistaa astetta vähemmän. Siirryn chattiin.
”Syitä täällä oloon on yhtä paljon kuin postaajia”, kertoo kasvokuvallaan sivustolla esiintyvä mies.
”Suurin syy on halu paljastella. Osa vain katselee kuvia ja kommentoi niitä.”
Valtaosa käyttäjistä kuulunee tähän joukkoon. Yhdyntäkuvallansa esittäytyvä mies kertoo hakevansa sivustolta inspiraatiota masturbaatioon.

Sivustolla tehty gallup osoittaakin, että kyselyyn vastanneiden miesten mielestä parasta ovat alastonkuvat, pornovideot ja kurkistus tavallisten ihmisten seksielämään.
”Blogaajat ovat oma ryhmänsä. Osa kirjoittaa ja osa seuraa niitä. Sitten yksi pieni ryhmänsä on nämä, jotka roikkuu täällä chatissa”, kasvonsa paljastava käyttäjä jatkaa. Seksikumppaneita hän ei hae.
Vaikka toisten kuvien kommentoinnin suurin funktio vaikuttaa olevan seuranhaku, vain pieni osuus etenee panemiseen, Markus Parkkonen arvelee. Osa käyttäjistä kuitenkin tapaa kaverihengessä tosielämässä. Parkkonen tietää, että jotkut ovat jopa menneet naimisiin.
Kyse on myös itsetunnon kohottamisesta. Naiset listaavat sen gallupissa sivuston tärkeimmäksi anniksi. Seuraavaksi tulevat blogit ja mahdollisuus itseilmaisuun. Minuakin imartelevat arvosana 9 ja kommentit kuten ”hyvä kroppa”, ”aikas namu” ja ”upea nainen”.

Sivuston voi nähdä muoti- ja musiikkiblogeihin verrattavana harrastajayhteisönä. Sen keskiössä vain on seksi. Blogeissa pohditaan seksiriippuvuutta, vaihdetaan sidontaohjeita sadomasoleikkeihin ja kysellään kikkoja pitkitettyihin orgasmeihin.
Kaikki ei kuitenkaan pyöri seksin ympärillä. Pornoalalle halajavien, heistä nauttivien ja itsetunnonkohotusta kaipaavien lisäksi on niitä, joille sivusto on toisenlainen purkautumispaikka. Blogeissa yksi kertaa lapsuuden traumojaan, toinen runoilee kaipauksesta, kolmas pohtii kesän päättymistä ja neljäs kyselee kiinnostusta osallistua ravintolailtaan Tampereella. Kun joku suree eroaan, tuntemattomat tukevat. Joillekin sivusto on vastaus yksinäisyyteen. Pornoilun tuolla puolen haetaan hyväksyntää.
Se, miksi joku haluaa avautua arkiongelmistaan penisten ja perseiden seassa, jää kysymysmerkiksi.

Peggy
Kuva Eemeli Nieminen