Luuletko, että hän teki sen?”
Saksalainen kirjailija Andrea Maria Schenkel lukee Bodominjärven murhista kertovaa aanelosta. Hän viittaa Nils Gustafssoniin, ainoaan telttamurhista hengissä selvinneeseen.
Pudistan epäröiden päätäni.
”Kiinnostava tapaus, kuin suomalainen versio Blair Witch Projectista!”
Puhumme Bodominjärven verityöstä, sillä se on lähin suomalainen vertailukohta Saksassa 1920-luvulla sattuneelle tapaukselle, jonka pohjalta Schenkel kirjoitti esikoisromaaninsa. Syrjäiseltä maatilalta löydettiin murhattuna kuusi ihmistä: maanviljelijä ja hänen vaimonsa, heidän tyttärensä ja tämän kaksi pientä lasta sekä talon piika. Sekin murha on yhä selvittämättä.
Schenkelin palkittu romaani ilmestyi juuri Gummerukselta nimellä Hiljainen kylä.
Mikään perinteinen whodunit-dekkari teos ei ole. Schenkel ei halua kirjoittaa teoksia, joissa etsivä johdattaa lukijat murhaajan jäljille.
”Niissä kaikki lopulta ratkeaa ja maailma on entistä parempi paikka. Sellainen ei ole realistista. Murha on niin kauhea tapahtuma, että sen jälkeen maailma ei voi olla entisensä.”
Hiljaisessa kylässä lukija saa itse muodostaa kuvan verityöstä ja sen uhreista. Kirja koostuu pitkälti todistajanlausunnoista, joissa kyläläiset purkavat ahdistustaan.
Schenkel on siirtänyt tapahtumat 1950-luvulle. Sotakokemukset väreilevät pinnan alla ja kiristävät köyhän uskonnollisen yhteisön pelottavaa hiljaisuutta.
Epäluottamuksen ilmapiiri on palannut.
”Sodan aikana naiset hoitivat maatiloja yksin. Sitten miehet palasivat ja ihmiset yrittivät elää niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Mutta kaikki oli toisin.”
Schenkelin kodissa sodasta puhuttiin ja natsit tuomittiin. Hän tajusi varttuneensa epätavallisessa perheessä vasta, kun hän kerran 16-vuotiaana vieraili ystävänsä luona.
”Perheen isä, jota oli siihen asti pitänyt mukavana miehenä, alkoi yhtäkkiä kehuskella, miten hauskaa oli kuulua Hitler-Jugendiin. Silloin tajusin, että siitä ajasta ei ollut normaalia puhua. Hiljaa eivät olleet vain natsit vaan myös uhrit. Koko maassa oli suuri hiljaisuus.”
Schenkel puhuu huokoisella, lähes kuiskaavalla äänellä. Rauhallisesta olemuksesta ei heti arvaisi, että kirjailija on kiinnostunut murhista ja psykopaateista.
Kun kerran ekspertti on paikalla, kysytäänpä, mistä ihmisen pahuus kumpuaa?
”Olemme kaikki kykeneväisiä tappamaan. Jos joku väittää muuta, hän on naiivi tai valehtelija. Onneksi suurin osa meistä kuitenkin välittää yhteisistä säädöksistä ja kykenee hillitsemään itsensä.”
Romaanissa kuvattu yhteiskunta on ankaran patriarkaalinen. Murhatun talon isännästä piirtyy kuva, joka muistuttaa itävaltalaisen hirviöisän Josef Fritzlin tapauksesta.
”Siinä on kyse vallankäytöstä. Siitä, että kuvittelee olevansa jumala, vapaa tekemään omat säännöt siitä, mikä on oikein ja väärin. Nämä ihmiset eivät näe toisia yhtä arvokkaina kuin itseään. Nämä ihmiset uskovat olevansa muita parempia.”
Kuka?
Andrea Maria Schenkel, 47
Asuu perheensä kanssa Baijerissa 20 minuutin ajomatkan päässä Regensburgista.
Yöpöydällä J. M. Coetzeen Häpeäpaalu.
Vuonna 2019: ”Lapseni ovat isoja, ja olen vapaa matkustelemaan.”
Antti Järvi
Kuva Petteri Lappalainen
