Nokkapokka: Sovinnolliset

T:Teksti:

Anu Aarnio HYYn hallituksesta uskoo, että ylioppilaskunnan on säilytettävä uskottavuutensa. Opiskelijatoiminnan Mikko Lindströmin mielestä ylioppilaskunnan ulkopuolella on mahdollista toimia vapaammin. Molemmat haluavat vaikuttaa uuteen yliopistolakiin.

Erä 1: Mobilisaatio

ML: Yritimme aloittaa toimintaa vuosi sitten HYYn sisällä, mutta se ei kiinnostanut ihmisiä. Mutta kun toiminta tuli ulkopuolelta ja oli yhteydessä esimerkiksi Vanhan valtauksen historiaan, se kiinnosti.
AA: HYYssä on ikuinen dilemma, miten saisimme järjestettyä sellaisia tilaisuuksia, joihin porukkaa kiinnostaa lähteä mukaan. Te olette onnistuneet siinä sikahyvin.
ML: Se johtuu ehkä osittain siitä, että me voimme olla äärimmäisiä. Se saa ihmisten huomion. HYYn taas pitää olla sovinnollinen.
AA: Ja se kuulostaa vain tylsältä.
ML: Eikä se jyrkkyys ja uhkakuvien maalailu tietenkään vain populismia ole. Mutta joku opiskelijatoiminnan aktiivi voi pistää hallintorakennukseen tarroja, joissa kehotetaan, että ”erotkaa, Wilhelmsson, Niiniluoto ja Mansikkamäki”. Voimme olla niin jyrkkiä kuin meitä huvittaa.
AA: Olisin toivonut, että viime vuonna HYY olisi saanut aikaan enemmän keskustelua. Sitä kyllä yritettiin esimerkiksi kampuksilla ja osakunnissa.
ML: Kun on tällainen uusi juttu, mukaan tuleminen on helpompaa. Opiskelijatoimintaan on tullut mukaan riviopiskelijoita, jotka eivät ole aiemmin olleet mukana missään, mutta joita lakiuudistus kiinnostaa. On tietyllä tavalla mysteeri, miksi riviopiskelijat eivät tule niin helposti mukaan HYYn toimintaan.
AA: Jos olisimme saaneet julkista keskustelua aikaan aiemmin, ehkä olisimme pystyneet vaikuttamaan paremmin esimerkiksi Eta-maiden opiskelijoiden lukukausimaksukokeiluun tai yliopiston hallituksen kokoonpanoon.
ML: Tällaiset vastustusliikkeet lähtevät aina viime tipassa. Nyt liikehdintä lähti silloin, kun oli pakko.

Erä 2: Jatkuvuus

AA: Asioista täytyy tietää aika paljon, ennen kuin voi erottaa, mitkä ovat uhkakuvat ja mahdollisuudet. Näin kiireellisessä aikataulussa on ollut tosi vaikeaa saada tietoa välitettyä ihmisille sellaisessa muodossa, joka saisi ihmiset tarttumaan asiaan.
ML: Opiskelijatoiminta on vapaa verkosto, johon voi tulla tai mennä mielensä mukaan, eikä liikaa vastuuta tarvitse pelätä. Opiskelijatoiminnan heikkous toisaalta on, että se on impulsiivista, rykäyksiä. Instituutio takaa jatkuvuuden, mutta tuo rajoituksia.
AA: HYYllä on tietynlainen velvollisuus huolehtia edunvalvonnan jatkuvuudesta ja asioista, jotka juuri nyt eivät ole niin ajankohtaisia. Opiskelijatoiminnalla ei ole samalla tavalla mahdollisuutta olla mukana valmisteluvaiheessa. Siksi toiminta on helposti hetkessä elämistä.
ML: Opiskelijatoiminnan suhteen asiassa ei ole ollut mitään ristiriitaa. HYY vaikuttaa sisältäpäin, opiskelijatoiminta ulkoapäin. Teemme omaa juttuamme, ja toivomme, että ihmiset tulisivat mukaan tai ilmaisisivat sille tukensa.
AA: Ylioppilaskunnan kannalta olisi mahtavaa, jos ihmiset olisivat entistä innostuneempia osallistumaan vaikka yliopiston uuden johtosäännön valmistelutyöhön. Ja nyt on edustajiston vaalivuosikin: jos vaikka ihmiset lähtisivät eri tavoin mukaan opiskelijavaikuttamiseen ja politiikkaan.

Erä 3: Erot

AA: Toivoisin, että HYY pystyisi tarjoamaan paremmin ammattitaitoaan tämän kaltaiselle liikkeelle. Sehän olisi meidän tehtävämme, välittää tietoa jäsenistölle.
ML: Meiltä taas puuttuu HYYn laaja ammattitaito ja pätevyys. Opiskelijatoiminta on monille mukana oleville oppimiskokemus.
AA: Isoin ero ei ole tavoitteiden, vaan toimintatapojen välillä. Mielenosoitus, jossa HYYkin oli mukana, oli tärkeää peruskansalaisvaikuttamista. Mutta HYYllä on vastuuta ja meidän on tehtävä työtä, jotta meitä kuunneltaisiin hallinnossa ja meitä pidettäisiin uskottavina toimijoina.
ML: HYYssä monet haluavat olla varovaisia. Ylioppilaskunnalla on asenne, että ”katsotaan nyt, mitä tapahtuu”, kun opiskelijatoiminnan asenne on, että ”tämä on katastrofi, tämän ei saa antaa tapahtua”.
AA: Tietenkin hallintorakennuksen ja Vanhan valtaaminen herättivät HYYn piirissä keskustelua. Siinä mentiin radikaalimpiin keinoihin, joihin HYY ei voi lähteä mukaan.
ML: Emme ota HYYn paikkaa, vaan teemme asioita omalla tavallamme ja omilla ehdoillamme.

Veera Luoma-aho
Kuva Tiina Vanhatupa