Amsterdamin Vanha Kirkko, Oude Kerk, näyttää hieman yksinäiseltä seisoessaan keskellä kaupungin Punaisten lyhtyjen aluetta. Illan pimetessä aivan kirkon kulmalle asti tunkeva ilotalojen, homoklubien ja coffeeshopien sekamelska on jo täyttynyt eri suuntiin vaeltelevista ihmisistä. Kirkon pihalla vaeltelee vain muutama pystykauluksinen huumediileri ja pari tyhjää oluttölkkiä.
Läheisellä kujalla pornosupermarketin valot heijastuvat räikeinä poliisiaseman ikkunasta. Viereisen seinän takana poltellaan kannabista. Lauantai-iltapäivä on kiireistä aikaa poliisiaseman viereisessä coffeeshopissa, jonka nimi ei ole sattumalta Hill Street Blues. Näkymät symboloivat hyvin kaupungin ajattelutapaa. Amsterdamissa on totuttu katsomaan suoraan silmiin asioita, joita muualla maailmassa katsotaan kieroon. Avainsana on suvaitsevaisuus, kaiken ei tarvitse olla laillista, kunhan se on tarpeeksi häiriötöntä, jotta ihmiset suvaitsevat sen.
Niinpä poliisiasema ja kannabiskahvila voivat elää rauhanomaista rinnakkaiseloaan toisiaan häiritsemättä. Jokainen voi kasvattaa hamppua kotonaan omaan käyttöönsä, kunhan ei häiritse naapureita. Ja kuljeskella kadulla huoletta 30 grammaa kannabista taskussaan, kunhan käyttää sen itse eikä kauppaa sitä muille.
Paahtoleipää ja marihuanaa
Yleisesti luullaan, että Hollannissa kannabis on laillista. Se ei ole. Mutta hyväksyttyä kyllä. Hollantilaisten sovitelma kannabiksen laillistamisen ja sääntelyn välillä ovat coffeeshopit. Ne saavat myydä kannabista asiakkaidensa henkilökohtaiseen käyttöön, mutta kovien huumeiden myyminen on ehdottomasti kielletty.
Toiminta on säännösteltyä: coffeeshopit pitävät kirjaa tileistään, maksavat veroja ja tarvitsevat toimiluvan kaupungilta. Ne eivät saa mainostaa myyvänsä kannabista tai käyttää mainoksissaan huumeisin viittaavia symboleita, kuten hasiksen lehtiä. Ilmaistakseen että kannabista on kaupan, coffeeshopit maalaavat oviinsa puna-kelta-vihreitä värejä ja reggea -tunnuksia.
Ecstasy coffeeshop on täynnä eri maalaisia ja -ikäisiä ihmisiä. Nurkkapöydässä istuu mies kahden lapsensa kanssa. Miehen jointissa palaa marihuana, lapsilla on edessään paahtoleivät ja lasit maitoa. Jotkut coffeeshopit noudattavat 18-vuoden ikärajaa, mutta nuoriso ja lapset vanhempiensa kanssa ovat yleinen näky varsinkin niissä coffeeshopeissa, jotka eivät tarjoile alkoholia. Ja monet eivät, sillä lupa myydä huumeita ei sisällä lupaa myydä olutta. Tunnelma Ecstasyssa on rauhallinen. Jointteja poltellaan hiljakseen muita häiritsemättä. Jotkut tilaavat marihuanapitoisia space kakkuja tai space teetä. Toiset juovat vain kahvia. Ilmapiiri on rento ja ongelmaton.
Kaikki tietävät, mitkä ovat säännöt. Coffeeshopien toimintaidea on harmien vähentäminen. Suvaitsevaisuuden taustalla on halu säädellä: coffeeshopeissa huumekauppa on edes jollain tavoin säännösteltyä, kadulla ei mitenkään.
Katujen kovempi kama
Pari mustaa miestä nahkatakeissaan, kädet tiukasti taskussa, nojailee kaiteeseen Oude zijds voorburgwal -kanaalin varrella. Ohikulkijat kävelevät heidän ohitseen nopeasti, muualle katsellen. Lyhyt ujo vilkaisu miesten suuntaan riittää.
”Mitä haluat? Kokaa, speediä, E:tä. Kaikkea löytyy”, mies mutisee. Jatkan matkaa, mies seuraa minua. ”Koka on suoraan Kolumbiasta, parasta mahdollista, täysin puhdasta, ei sekoitusta. Saat kokeilla ilmaiseksi”, hän jatkaa kulkiessaan vierelläni.
”Vai haluatko kannabista, se on halvempaa kuin coffeeshopissa. Hinta laskee, jos ostat yli 200 grammaa. Minuun voit luottaa, tunnen nämä ihmiset ja paikat. Olen kotoisin Afrikasta, mutta olen ollut jo täällä kymmenen vuotta.”
Kävelen kohti vilkasta risteystä. Siellä mies pysähtyy ja jää katsomaan perääni. Hän seisoo hetken paikallaan ja palaa sitten takaisin kujilleen, joilla sadat hänen kaltaisensa nojailevat kaiteisiin ja kauppaavat huumeita ohikulkijoille.
Sekalaista joukkoa, joka on tullut tänne Afrikasta, Aasiasta, naapurikorttelista, Suomesta, mistä vain. Kymmenen vuotta sitten, vuosi sitten, eilen, koska vain. Huomenna joukossa on taas yksi uusi ja yksi vanhoista on kuollut.
Useimmat lähtevät pois, jotkut jäävät ja jotkut eivät enää pääse pois vaikka haluaisivat.
Uudestisyntynyt A´dam?
Juuri huumeturismi huolestutti Amsterdamin pormestarin muutama vuosi sitten. Kaunis kaupunki, sen upeat museot ja monivivahteinen kulttuuritarjonta uhkasivat jäädä kokonaan huumepilven peittoon. Pormestari halusi, että A´dam tunnetaan muustakin kuin huumeista ja aloitti kampanjan kaupungin maineen puhdistamiseksi. Kampanjan ensimmäinen voitto oli pahamaineisen Zeedijkin alueen puhdistaminen. Vielä vuosikymmenen vaihteessa Zeedijk tunnettiin villinä heroiinikaupan keskuksena, mutta poliisin tehoiskujen jälkeen alue on rauhoittunut.
Myös coffeeshopien määrää on pyritty vähentämään. Uusille coffeeshopeille ei enää myönnetä toimilupia, ja olemassa olevienkin kahviloiden vaihtoehdot ovat joko auki tai kiinni. Toimilupa on nimi ja omistajakohtainen, joten bisnestä ei voi myydä toiselle tai muuttaa sen nimeä.
Amsterdamin turistitoimiston mukaan muutaman vuoden jatkunut kampanja on rauhoittanut kaupungin huumemaailmaa. Siinä maailmassa joka päivä elävien mukaan monikaan asia ei ole muuttunut.
Heroiinikauppiaat ovat muuttaneet mutta eivät kadonneet. Coffeeshopien määrä ei ole kasvanut, muttei juuri laskenutkaan.
”Kampanjan ongelma on se, että huumekulttuuri perustuu enemmän suvaitsevaisuuteen kuin lakiin”, erään hampunsiemeniä myyvän kaupan omistaja sanoo. Suvaitsevaisuuden rajat vaihtelevat alueittain. Vaikka vapaamielisyys leimaa vahvasti koko Hollantia, pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla huumepolitiikka on kireämpää kuin suvaitsevaisuuden pääkaupungissa Amsterdamissa.
Kulttuurina kannabis
Sadetakkinen tyttö seisoo tihkusateisen Amsterdamin päärautatieaseman edessä vastaanottamassa asemalta vyöryvää ihmisjoukkoa.
Innoissaan Amsterdamia tutkimaan ryntäävä turisti saa tytöltä käteensä hampun kotikasvatukseen erikoistuneen liikkeen flyerin.
Rivi kansainvälisten luottokorttien tunnuksia home grow shopin ovenpielessä kertovat, että kyseessä on laadukas liike. Kauppa on kotikasvattajan paratiisi. Täältä saa kaikkea: tuulettimia, vedenkierrätysjärjestelmiä, lamppuja, lämpömittareita ja ohjekirjoja. Growing the Hallucinogens, Magic Mushroom Growers Guide ja riveittäin muita. Tiskiltä saa piippuja, jointtipapereita ja aikakausilehtiä, joiden nimet – kuten High Times tai Sensi News – kertovat, mistä on puhe. Liikkeen seinällä roikkuva juliste mainostaa tulossa olevaa Kannabis Cupia, ja takahuoneessa on myymälänpitäjien oma hamppuviljelmä, josta asiakkaat voivat käydä ottamassa mallia.
Teini-ikäinen poika haistelee viljelmän kasveja tarkkaan, kysyy välillä neuvoa myyjältä ja päättää sitten ostaa pussillisen skunkin siemeniä. Siementen ostoon ei ole ikärajaa.
Kaupan meininkiä katsellessaan ymmärtää, miksi pormestarin kampanja kompuroi. Kannabiskulttuuri on normalisoitunut niin syvälle yhteiskuntaan ja sen ympärille kehittyneessä liiketoiminnassa liikkuu niin suuri raha, ettei sitä voi tukahduttaa. Kannabikseen liittyvien organisaatioiden kirjo on lähes loputon: kannabisyhdistykset, kotikasvattajien kerhot, aikakauslehdet, kannabismuseo, siementen postimyyntifirmat, keltaisilla sivuilla mainostavat kannabistaksit…
”Tämä on iso bisnes. On sanottu, että hamppu on suurin vientituote Hollannin maaseudulta Amsterdamiin”, kaupan myyjä kertoo.
Kannabiksen laillistamista ajavat monet ryhmät ja kannatusta löytyy myös Hollannin parlamentista, mutta laillistamispäätös on kaatunut viimeistään siihen, että Hollanti ei halua olla ensimmäinen maa, joka ottaa sen askeleen.
Vapaamielisyydellä on kuitenkin rajansa. Vaikka kannabis on yleisesti suvaittua, koviin huumeisiin suhtaudutaan ehdottoman kielteisesti.
Pahempi vai erilainen?
Viiden aikaan iltapäivällä Amsterdamin metro on ruuhkainen ja ahdas. Nuori mies tunkee kyytiin Nieuwmarktin asemalta ja löytää seisomapaikan vaunun kulmasta. Vähän ajan päästä hän kaivaa taskustaan paperin, pussin tupakkaa ja pienemmän pussin, jonka kyljessä on hampunlehti. Jointti syntyy näppärästi sormien ja huulten yhteistyöllä ja pian imelä marihuanan haju leviää vaunuun. Vieressä istuva mies vilkaisee hieman ylöspäin ja jatkaa sitten lehtensä lukemista. Muut eivät kiinnitä polttelijaan mitään huomiota.
Junan ikkunasta vilkkuu pimenevä Amsterdam ohikiitävinä väläyksinä. Mies vetää pitkän henkäyksen jointistaan ja puhaltaa savut ikkunalasia vasten. Jointista savuavassa marihuanapilvessa leijuu ajatus: onko Amsterdamin huumetilanne sittenkään sen pahempi kuin muissa eurooppalaisissa suurkaupungeissa – vai onko se vain julkisempi?
Sami Sillanpää Amsterdam, Hollanti
Kuva: Sami Haapavaara
