16. lokakuuta 2018
Teksti: | Iida Sofia Hirvonen

Mikä yhdistää maakuntien perheenäitejä, internetin äärioikeistoa, wellness-bloggareita, uskomushoitoihin höyrähtäneitä rokotekriitikoita ja neljännen aallon feministejä? Uudelleen herännyt kiinnostus mystiikkaan totuuden jälkeisessä ajassa. Kävimme Hengen ja Tiedon messuilla selvittämässä uushenkisyyden ja maailmanhengen tilan.

Katselen luokan ikkunasta kaikissa mahdollisissa gradient-väreissä hehkuvaa maisemaa, jota on kolmen päivän ajan peittänyt aavemainen sumukerros. Keltaiset puut leimuavat horisontissa, kuin ne olisi veistetty tulesta. Olen Suomalaisessa Yhteiskoulussa jo 36. kerran järjestettävillä Hengen ja Tiedon Messuilla.

Jos olisi käteistä, täällä kaikki ongelmat saisi kerralla kuntoon. Masentaako? Mene kvanttikosketeltavaksi. Unettomuutta? Tsekataan asuntonne energiat, ihan vaan tarkastetaan kehoa tunnustelemalla, ovatko ne kunnossa, vähän niin kuin ”liittymäasiat” Kampin keskuksen käytävällä. Flunssaa, yleistä vetämättömyyttä? Puhdistetaan sielu-keho-systeemi oikeanlaisella ruokavaliolla.

Parilla eurolla saisi valita kymmenien eri vaihtoehtojen joukosta omaa autenttista jungilaista itseä manifestoivan kiven, parillakymmenellä eurolla valokuvan aurastaan. Viidellä eurolla pääsisi katsomaan videonauhalta kroatialaisen parantajaguru Bracon maailmankuulua tuijotusta.

Eikö nappaa? Aina saa kyseenalaistaa. Skepsiksen pisteellä mustaan kauluspaitaan pukeutunut, levottomasti liikehtivä “älykkö”mies tunkee pelikortteja suuhunsa ja yökkäilee. Missä on new age, siellä on aina myös Skepsis. Mystiikka ja omasta oikeassa olemisestaan intoutunut ateismi ovat kuin jing ja jang, erottamattomasti kietoutuneet toisiinsa.

”Totuuden jälkeinen aika”, todellisuuden pirstoutuminen yhä useammaksi yhteensovittamattomaksi sirpaleeksi, joista voi kukin rakentaa oman totuutensa, on nähdäkseni oikein hedelmällistä maaperää esoterialle.

Useat rajatiedon asiantuntijat ovat väittäneet, että okkultistiset aikakaudet seuraavat tieteellisiä aikakausia, ei päinvastoin. Viktoriaanisen aikakauden jälkeen alkoi okkultismiaalto, 60-luvun hippiajalla toinen, ja seuraavan aallon pitäisi käynnistyä 2020-luvulla. Elokuussa kuollut rajatiedon ekspertti Perttu Häkkinen totesi pari vuotta sitten, ettei esoteerista aikakautta tarvitse enää odottaa, vaan se elää jo nyt 2010-luvun loppupuoliskolla uutta kukoistustaan.

Välissä rajatieto ei ole kadonnut minnekään. Teknologioiden kehitys on tarjonnut yhä uusia välineitä henkisen viisauden levittämiseen ja kaupallistamiseen. 80-luvulla amerikkalaiset parantajat keksivät esimerkiksi, että jumalaista läsnäoloa kannattaa myydä videokasetilla.

Pysähdymme ystäväni Jonin kanssa luokkahuoneeseen, jonka pöydällä on tietokoneen näyttö. Ruudulla näkyy kukin ja kultaisin silkki- ja samettikankain koristeltu alttari, jolla saarnaa siniviolettiin mekkoon pukeutunut vetyperoksidiblondattu nainen. Nainen on spirituaalinen johtaja nimeltä Elisabeth Clare Prophet, ja hän luennoi violetin valon voimasta.

Elisabeth Clare Prophet tunsi olevansa jatkuvassa keskusteluyhteydessä jumaluuteen ja koki elämänsä aikana useita valaistumiskokemuksia. Esimerkiksi kerran hän koki vesihiihtäessään (juppi!) olevansa erotettu loputonta rakkautta ja iloa säteilevien pyhimysolentojen keskuudesta.

Videon sumuinen ostos-tv-estetiikka on vastustamattoman nostalgista.

Elisabeth kertoo, kuinka violettiliekin säteily kulkee kaikkien chakrojen läpi, ja selittää, kuinka sinäkin voit muuttaa violettivalon voimavaraksesi arkkienkelten turvallisessa suojeluksessa.

Video päättyy äärimmäisen monotonisella ja nopeutuvalla äänellä manattuun “chanttiin”:

“I AM THE BEING OF VIOLET LIGHT
I AM THE PURITY OF GOD DESIRES,
IAAAMMTHEBEINGOFVIOLETLIIIGHTIAMTHEPURITYGODDESIRES”

Kojussa myydään tetraedrejä, jotka puhdistavat ilmaa puhelimen, tietokoneen ja TV-ruudun haitallisista säteilyistä.

Otan kuvan tetraedreistä.

“Ne tuhoaa sun kännykän,” Joni huomauttaa olkapääni takana lakonisen tylysti ja minua naurattaa.

Avaan energiajuoman, ja se maistuu poikkeuksellisen sähköiseltä, kuin se imisi kaikista messujen kivistä, pyramideista ja kristalleista extrabuustia itseensä. Kauan en ehdi juomastani nauttia ennen kuin minut pysäyttää raidalliseen kauluspaitaan pukeutunut harmaantuva mies.

“Sori, että mä pilaan sulta ton herkullisen juoman, mutta mutta. Otapa tästä lappunen ja kato sitten tosta kartasta mitä sun pH:lle tapahtuu, kun sä juot tota.”

“Täh?”

“Niin se juoma on hapanta. Sä tuhoat sun kehon sillä. Ikävä sanoa näin, mutta sä tuhoat itseäsi koko ajan.”

“Ai?”

“Mä oon nyt tämmöinen paha profeetta, mutta kerron sulle että sä oot alkaloidinen ihminen, ja sun pitäisi nauttia alkaloidisia juomia.”

“Niin kuin mitä esimerkiksi?”

“No esimerkiksi tätä savijuomaa.”

Mies kaataa nopeasti sumuista ja kuraveden näköistä harmaata nestettä pieneen muovipikariin ja lätkäisee sen käteeni.

“Sori mut en mä varmaan voi juoda mitään savea…” huokaisen yllättävän torjuvasti ja hetken ajan pelkään konfliktia. Mies ei ole moksiskaan.

“Siitä vaan nakkaat sen nopeesti alas. Kokeile edes. Ei siinä mitenkään käy. Kaverille kans. Ei muuten maistu miltään!”

Otan mukin ja esitteen, kiitän miestä ja jätän savijuoman seuraavan kojun reunalle.

Nykyelämä on näköjään täynnä kaikenlaista vaarallista kuonaa, josta keho ja mieli on puhdistettava.

Menen kuuntelemaan avointa paneelikeskustelua tietoisuudesta. Keskustelussa puhutaan siitä, mitä ilmastonmuutos ja mahdollinen maailmanloppu tarkoittavat tietoisuudellemme. Aallon harjalla.

Teen muistiinpanoja niin nopeasti kuin ehdin, mutta en uskalla kysyä nauhoituslupaa. Pahoittelen siis, jos seuraavat sitaatit eivät ole sanatarkkoja:

“Olen miettinyt sitä perinteistä vertausta, että kun puu kaatuu metsässä eikä kukaan ole havainnoimassa, niin kaatuuko se ollenkaan? Tapahtuuko sama asia myös planeettamme kanssa? Todellisuushan on subjektiivinen kokemus. Kun ihmiskunta katoaa tältä planeetalta, niin voimmeko enää sanoa, että tätä planeettaa öhöm… Edes on sen jälkeen olemassa?”

Yksi mies huomauttaa, että totta kai tämä planeetta on absoluuttisesti olemassa, niin kuin tähdet ja kuut ja monia muitakin planeettoja, maailmankaikkeuksia. Absoluutti ei välitä. Ei se ihmistä tarvitse. Ihmisellä on kuitenkin velvollisuus maapalloa kohtaan. Ilman ihmistä tietoisuudesta ei ole mitään hyötyä, koska vain ihmisen kautta universumi tulee tietoiseksi itsestään.

“Maailmanlopusta ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Hegelin mukaan olemme matkalla koko ajan kohti korkeampaa tietoisuutta. Jos tuhoamme maailman, tietoisuuden kehitys jatkuu muualle. Atlantis-myytin mukaan kaksi seitsemästä alkurodusta on vielä kehittymättä. Jos tämä planeetta ja ihmiskunta tuhoutuu, kuudes ja seitsemäs alkurotu syntyvät toisilla planeetoilla…”

“Oi, mutta sinä olet niin viisas, mistä sinä tiedät tuon kaiken?” kysyy eräs.

Jonkin mutkan kautta miehen päättely jatkuu siihen, että tietoisuutemme loputtoman kehityksen jarru on enää se, että olemme asettaneet älyn ja ajattelun liian “korkealle”. Emme pääse enää kiinni gnosikseen, jossa toisiinsa yhdistyvät henki ja tieto, alitajunta ja tietoinen mieli tavalla, jota sanat eivät kykene käsittämään.

“Niin kuin Aleister Crowley sanoi, jokainen mies ja jokainen nainen on tähti radallaan, jokainen toteuttaa omaa yksilöllistä elämäntietään toisensa kohdaten, osana tätä ääretöntä maailmankaikkeutta.”

“Kröhöm. Saanen olla eri mieltä. Minä uskon, että eläimillä, ja kenties kasvillakin voi olla korkeampi tietoisuus”, violettiin silkkipaitaan pukeutunut nainen sanoo.

“Kerro lisää.”

“Minulla on tästä omakohtaista kokemusta. Eräänä aamuna olin juuri syömässä puuroa, kun minut keskeytti tämä…kärpänen. Se istui lautaseni reunalle. Ja mä katsoin sitä, mä jotenkin ihan lumouduin siitä kärpäsestä, ja siitä, miten TODELLINEN se kärpänen oli koko kärpäsmäisyydessään. Mä ymmärsin, että se ON KÄRPÄNEN. SE ON AUTENTTISESTI. Absoluuttisesti. Todellisesti. Ehdottoman varmasti kärpänen. Että mitä tahansa tapahtuisi, niin JUMALAUTA SE ON KÄRPÄNEN”, nainen sanoo ja iskee kätensä pöytään. Hänen vakava ilmeensä muuttuu itsevarmaksi hymyksi.

“Ja silloin mä tunsin, että mä olen…. SUUREN MESTARIN opissa.”

Nainen puristaa käsiään yhteen, näyttää liikuttuneelta ja ihmiset hymyilevät hämmästyneinä luokkahuoneessa.

YEAH MAN, tästä mä pidän. Hegelistä suureen kärpäsguruun viidessä minuutissa.

“Niin kuin se Gertrude Steinin runo meni, että ruusu on ruusu on ruusu on ruusu on ruusu on ruusu ja niin edelleen. Ei eläimillä, ei kasveilla, ole muuta tehtävää kuin toteuttaa olemusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että onhan jokainen meistä ihmisen lisäksi myös eläin”, joku huomauttaa.

“Niin, ja jumala!” violettipaitainen nainen sanoo ovelasti virnuillen, ja huoneessa kuuluu itsetietoinen nauru, ja ihmiset hymyilevät toisilleen lempeästi, ja heidän purppuraiset vaatteensa ja kiharretut hiuksensa ja riimukorunsa ja hattunsa ja kaiken seurakuntamaisuus on juuri niin oudon karmivaa. Poistun luokkahuoneesta.

Seuraavalla viikolla Messukeskuksessa voisi osallistua astetta valtavirtaisemmille, mutta yhtä kaikki new age -henkisyyteen pohjaaville I Love Me -messuille. Markettien lehtihyllyt ovat niin täynnä uskon ja henkisyyden parantavasta voimasta kertovia naistenlehtiä, että “printin kuolemaa” on vaikea uskoa.

Ei ihme, että ihmiset haluavat vaikeina jälkimaallistuneina aikoina ajatella, että jumaluus löytyy “omasta itsestä”. Kylmien faktojen valossa todellisuutta voi olla vaikea kestää.

IPCC:n ilmastoraportin jälkeistä hätäännystä seurattuani uskallan väittää, että maailmanhenki on valtavassa eksistentiaalisessa kriisissä. Ihmiskunnalta uhkaa loppua usko omaan tulevaisuuteensa. Filosofi Glenn Albrecht on kehittänyt termin kuvaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamaa psyykkistä kipua. Solastalgia tarkoittaa kaipuunsekaista surua ympäriltä tuhoutuvaa kotiplaneettaa kohtaan.

Rajatieto tarjoaa hämmennyksen ja epätoivon tilalle voimaa sekä hyväksyvää yhteisöllisyyttä. Uusi aalto elää nuoremmissa sukupolvissa “alt rightin” ja intersektionaalisten feministien piireissä.

Kirjailija Gary Lachmanin mukaan Trumpin presidenttiydessä ei ollut kyse “unohdetun enemmistön” turhautumisesta. Kyse oli ennen kaikkea siitä, että “alt-right” oli onnistunut nihilistisellä trollauksellaan ja käsitteiden haltuunotollaan sekoittamaan käsityksiämme jaetusta
totuudesta. Metodeja on kutsuttu “meemimagiikaksi”. Ne ammentavat kaaosmagiikkana tunnetusta postmodernista okkultistisesta apparaatista. Parempaa itsetuntoa epätoivoisesti etsivien valkoisten miesten suosikkiajattelija Jordan Peterson on tänä päivänä puolestaan kaivanut Carl C. Jungin arkkityypit menestyksekkäästi naftaliinista.

Neljännen polven feministit taas puhuvat puoliksi vitsillä mutta täydestä sydämestä horoskoopeista, tarot-korteista ja siitä kuinka “noidat on niin siistei” – vastustivathan noidat patriarkaattia jo kauan ennen kun patriarkaatista puhuttiin. Ennen kaikkea henkiset metodit antavat välineitä hoivaamiseen ja ”radikaaliin itserakkauteen”, jotka ovat muuten kiven alla kapitalistisessa yhteiskunnassa.

Uushenkisyys tarjoaa ymmärrettävästi lukemattomia kehyksiä ja doktriineja, joista voi ammentaa voimaa elämäänsä valitsemallaan intensiteetillä. Tämän ajan henkisyydessä häiritsee kuitenkin sen itsekeskeisyys, aivan kuin spirituaalisuus merkitsisi ennen kaikkea loputonta kiinnostusta itseä ja omia kokemusperäisiä “totuuksia” kohtaan.

Paneelikeskustelussa kuultu tarina naisen kärpäskokemuksesta huvittaa minua suunnattomasti vielä seuraavana päivänä. Mutta! Vakavasti puhuen minulla on ollut vastaava mystinen kokemus kissan olemuksesta. Koin sen viime heinäkuussa, epätodellisen trooppisena yönä, jolloin maisema näytti ihan Fleetwood Macin Tango in the Nightin kannelta.

Tarkkailin, kuinka harmaa kissa käveli tien yli, ja nopeasti vaanien ja elegantisti keinahdellen se samaan aikaan saalisti ja ikään kuin ”viestitti olemuksestaan” ympäristölleen. Ihailin kissan hiiviskelyä, sen autenttista “groovea”, ja ajattelin, että wow: Siinä on KISSA, totta tosiaan.

Olemus tuli selvästi jostakin kissaa itseään ”ylemmältä idealta”, mutta tuo idea manifestoitui täydellisenä siinä kissassa. Sama kissaenergia säteili kaikista kissoista kautta planeetan ja oli syy siihen, miksi tykkään katsoa internetin kissavideoita.

Mietin, mikä on ihmisen tarkoituksena. Millaisen ihmisen ideaa minun pitäisi kanavoida?

Elämän mysteeri pakenee meiltä loputtomasti.