03. huhtikuuta 2012
Teksti:

Viime vuonna ministeriöissä työskenteli yhteensä 269 korkeakouluharjoittelijaa ja työelämävalmennettavaa. Ulkoministeriössä heistä harjoitteli peräti 40 prosenttia, käy Ylioppilaslehden tekemästä selvityksestä ministeriöille. Katajanokalla sijaitseva ministeriö vetää vuodesta toiseen puoleensa sekä absoluuttisesti että suhteellisesti eniten korkeakouluharjoittelijoita ja työelämävalmennettavia. Määrässä eivät ole mukana lähetystöjen harjoittelijat ja te-valmennettavat.

Ulkoministeriön vetovoimaa on vaikeaa selittää ulkoisilla puitteilla. Katajanokalla, syrjässä keskustan sykkeestä, tönöttävä ministeriö näyttää nuhruiselta.

”Käsittääksemme UM-kokemusta pidetään hyödyllisenä haettaessa kansainvälisiin järjestöihin, EU-instituutioihin ja kehitysyhteistyöhön. Paikkoja, joista tällaista kokemusta voi saada, on Suomessa aika vähän”, sanoo ulkoministeriön henkilöstösuunnittelupäällikkö Vesa Lehtonen.

Tulijoita riittää. Ulkoministeriö ei pidä kirjaa siitä, kuinka monelle harjoitteluun haluavalle joudutaan tarjoamaan eioota, mutta monelle Katajanokka jää Lehtosen mukaan unelmaksi.

Ulkoministeriö on kiistelty harjoittelupaikka, ja se tiedetään ministeriössä. Lehtosen sihteeri soitti erikseen ja pyysi meitä keskustelemaan paikan päälle ulkoministeriöstä harjoittelupaikkana. Lehtonen jaksaa tapaamisessa korostaa uudelleen ja uudelleen, että ministeriössä harjoittelijoita ja te-valmennettavia ohjataan, eikä heitä käytetä virkamiestyön korvaajina. Suurilta näyttävät luvut selittyvät osin sillä, että ulkoministeriö on työnantajana muita ministeriöitä suurempi.

Harjoittelijoiden ja te-valmennettavien työpanos vaihtelee ministeriöissä 1-4 prosentin välillä. Kärjessä on ulkoministeriö, jossa harjoittelijat tekevät prosentin työtunneista ja työelämävalmennettavat 3 prosenttia. Toisessa ääripäässä on puolustusministeriö, jossa harjoittelijoiden työpanos on vain 1,1 prosenttia.

Ulkoministeriö on aiempina vuosina saanut Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:ltä pyyhkeitä liian itsenäisen työn teettämisestä. Asiamies Aki Reinimäki kertoo, että ulkoministeriö on parantanut tapojaan.

”Ulkoministeriön kuviossa iso ongelma on se, että te-valmennus tai korkeakouluharjoittelu ei paranna mahdollisuutta tulla rekrytoiduksi.”

Ulkoministeriössä korostetaan, ettei harjoittelu tai työelämävalmennus voi toimia suorana reittinä työsuhteeseen – se saisi jakson vaikuttamaan pidennetyltä työhaastattelulta. Jonkin verran määräaikaisia työsuhteita ne kuitenkin poikivat (ks. taulukko). Viime vuonna noin joka kymmenes harjoittelija sai jatkopestin, kun esimerkiksi puolustusministeriössä harjoittelu ei johtanut kertaakaan työsuhteeseen.

Ulkoministeriön tilanteeseen vaikuttaa myös erikoinen rekrytointipolitiikka. UM täydentää henkilöstöään säännöllisesti järjestettävien virkamieskurssien kautta, oikotietä ei ole.

”Tuoreimmalle Kavakulle valituista kahdella kolmesta on takanaan harjoittelu tai työelämävalmennus ministeriössämme”, Lehtonen kertoo.

Diplomaattikurssille otetaan kuitenkin vain parikymmentä ihmistä vuosittain. Eikö harjoittelijajoukkoa voisi rajata paremmin määrää vastaavaksi?

Lehtonen pyörittelee päätään. Rajaus olisi hankalaa, hyviä tyyppejä voisi jäädä turhaan ulos.

 

 

Viime vuosina te-valmennettavien määrää ulkoministeriössä on lisätty ja harjoittelijoita vähennetty. Kolmen kuukauden harjoittelu on perehdyttämisiin juuri ja juuri toimiva ratkaisu, kuuden kuukauden te-valmennettavasta saadaan jo paljon enemmän irti. Lehtosen mukaan ulkoministeriöllä on runsaasti kokemusta harjoittelijoiden ja te-valmennettavien käytöstä, joten ministeriö on saanut järjestelyn sujumaan jouhevasti.

”Minusta tämä on win-win-tilanne. Arvostamme harjoittelijoiden ja valmennettavien panosta. Pitää muistaa, että tämä on panostus myös ministeriöltä. Kun harjoittelupaikkoja toivotaan, me pyrimme niitä järjestämään.”

Nihkeältä tonnin kuussa tienaavien harjoittelijoiden ja valmiiden maistereiden käyttö asiantuntijaduunissa silti tuntuu. Työryhmä työ- ja elinkeinoministeriössä pohtii parhaillaan ei-työsuhteisten työvoimapalvelujen toimivuutta. Hallitusneuvos Päivi Kerminen toteaa, että työelämävalmennettavien käytön suhteen olisi asioita syytä miettiä laajemminkin uusiksi.

”Yksi mahdollinen linjaus on, että jos ihmisellä on tuore ammatillinen tutkinto, ei pitäisi käyttää ei-työsuhteisia vaihtoehtoja. Jos yhteiskunnan väliintuloa tarvitaan, sen pitäisi olla palkkatukea.”

Työelämävalmennusta ei pidä demonisoida, kunhan sitä vain käytetään oikein. Siis niin, että työstä kiinnostunut pääsee kokeilemaan, onko ura oikeasti kiinnostava. Ja saa samalla jalan oven väliin.

Julkishallinnon säästöpaineissa vaara hyväksikäyttöön on kuitenkin suuri. Tieto siitä, että opetus- ja kulttuuriministeriössä oli viime vuonna te-valmennettavana tohtori saa Aki Reinimäen vakavaksi.

”On aika raadollista, jos olet kouluttautunut tohtoriksi ja joudut turvautumaan työelämävalmennukseen. Mielestäni siinä ollaan järjestelmätason ongelmissa.”

 

Ylioppilaslehden kyselyssä paljastui myös opiskelijoiden alueellinen epätasa-arvo. Ministeriöissä harjoittelee suhteellisesti eniten Helsingin yliopiston opiskelijoita. Syynä on eri yliopistojen vaihteleva käytäntö maksaa tukea harjoittelijoille. Vain yhden tuetun kuukauden saavilla harjoittelijoille ei ole käytännössä asiaa esimerkiksi ulkoministeriöön. Myös pelkkä harjoitteluajan asumisen järjestäminen pääkaupunkiseudulla nostaa kynnystä.

”Työnantajien eli valtion pitäisi maksaa harjoittelijoiden palkka,” Aki Reinimäki linjaa.

 

Elämysmatka vai suolakaivos?

Ulkoministeriöllä on melkoinen aura. Kun pyysimme opiskelijoilta kokemuksia ministeriössä suoritetusta korkeakouluharjoittelusta ja työelämävalmennuksesta, lähes kaikki yhteydenotot tulivat ulkoministeriön kanssa tekemisissä olleilta.

Kuuden haastattelun perusteella ulkoministeriö ja Suomen edustustoverkosto maailmalla koetaan arvokkaaksi työkokemuksen lähteeksi tai ainakin loistavaksi CV-merkinnäksi.

Parhaillaan Suomen Oslon-lähetystössä puolen vuoden työelämävalmennuksessa oleva Emilia Honkasaari tutustui ulkoministeriöön ensimmäisen kerran harjoittelijana kesällä 2010. Harjoittelu poiki viisumivirkailijan työpätkän Suomen Pietarin-konsulaattiin.

”Ymmärrän, että tämä voi näyttää hieman erikoiselta”, poliittisesta historiasta valtiotieteiden maisteriksi vuosi sitten valmistunut Honkasaari naurahtaa.

Työ Norjassa pitää sisällään raporttien kirjoittamista maan politiikasta ja taloudesta ja mediaseurantaa. Myös seminaarit ovat tulleet tutuiksi. Työelämävalmennettavan reilun tonnin tuloilla ei Norjassa juhlita, vaan elämiseen pitää käyttää säästöjä. Honkasaari myöntää, että harjoittelijoiden voi ajatella olevan ilmaista työvoimaa.

”Ajattelen tätä investointina tulevaisuuteeni.”

Sellainen se ehkä onkin diplomaattiuralle tähtäävän kohdalla. Toinen hiljattain ulkoministeriössä harjoittelussa ollut haastateltava katsoo tilannetta erilaisesta kulmasta.

Harjoittelijaa voi ulkoministeriössä kohdata venäläinen uimakoulu: haastavat tehtävät ilman perehdytystä.

”Saamani työkokemus oli erinomaista, mutta tuntui siltä, että korvasin virkamiesten työtä. Se sanottiinkin meille suoraan”, nimettömänä pysyttelevä opiskelija kertoo.

Harjoittelun aikana hän koki, että ulkoministeriössä pyritään puristamaan pienellä budjetilla mahdollisimman paljon tulosta. Tässä käytännössä ilmaisesta työvoimasta on iloa. Harjoittelijan arki oli raskasta, ja päivät venyivät.

”On hyvä, että harjoittelu kestää vain kolme kuukautta, sillä pidempään moni tuskin jaksaisi.”

Kokemuksen rankkuudesta huolimatta hän on kiinnostunut työstä ulkoministeriössä, sillä harjoittelu oli kaikkea muuta kuin kahvinkeittoa.

Toinen entinen harjoittelija, joka hiljattain työskenteli yhdessä Suomen edustustoista, komppaa. Työ oli vaativaa ja opettavaista. Hän tunsi sijoitusmaasta raportoidessaan tekevänsä virkamiehen työtä.

”Meitä pidettiin aivan normaaleina työntekijöinä.”

Itsenäinen työ sopi hänelle, mutta herätti myös kysymyksiä.

”Esimieheni oli todella kiireinen, ja välillä tuntui, että hänen kanssa keskustellakseen olisi pitänyt melkein pitänyt varata aika. Hän tuli kysymään kuulumisiani parin viikon välein. Joku toinen olisi voinut kokea tämän ongelmaksi.”

Toiset taas opetettiin kunnolla uimaan. Ulkoministeriössä 2008 kahden kuukauden harjoittelun tehnyt Eeva Warro kertoo, että hänelle oli valmisteltu tuolloin toimineessa Länsi-Balkanin yksikössä selkeä projekti. Kosovo oli irtoamassa Serbiasta, ja Warron tehtäväksi oli annettu selvittää, miten Suomi oli vuodesta 1999 tukenut alueen vakauttamista.

”Harjoittelu oli erittäin hyvin suunniteltu ja ohjattu, sain apua aina tarvitessani. Projekti oli sellainen, että sitä ei olisi tehty ilman harjoittelijaa.”

Parin haastateltavan kohdalla harjoittelun tärkeään antiin kuului havainto siitä, ettei ulkoministeriö ollutkaan kiinnostava työpaikka. Näidenkin ihmisten ansioluettelossa se on kuitenkin kunniapaikalla.

 

Sanat Hannu Hallamaa